Kymenlaakson ammattikorkeakoulu esittelee laajasti muotoilun osaamistaan Helsinki Design Weekissä ja Habitare-messuilla 5.–11.9. Henkilökunnan lisäksi mukana suunnittelussa, järjestelyissä ja tapahtumissa on niin nykyisiä kuin entisiäkin opiskelijoita.

Jännitystä tulevalle viikolle tuo Habitare-suunnittelukilpailun finaali, jossa on mukana Kyamkin opiskelijaryhmä Lost in the Past -teoksellaan. Viiden parhaan joukkoon nousseen työryhmän jäsenet ovat Milla Nissinen, Satu Virtanen, Ida Leinonen ja Noora Salo. Voittaja julkaistaan 7.9.

— Habitareen osallistumisemme tavoitteena on tehdä tunnetuksi muotoilun osaamistamme ja samalla myös uutta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulua, joka syntyy vuoden 2017 alussa Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulujen fuusioituessa. Habiaren messuosasto on suunniteltu Xamkin uudella ilmeellä, syksyn yhteishaussahan tulevat opiskelijat hakevat ensimmäistä kertaa Xamkiin, koulutusjohtaja Jorma Fagerström kertoo.

Messuständin on suunnitellut sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun opiskelija Joel Hautala. The Block -korttelin osastolla 6E80 esiteltävät tuoteideat ja niiden mallikappaleet, protot, ovat niin ikään sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun opiskelijoiden käsialaa. Protot on suunniteltu ja toteutettu keväällä 2016 kalustesuunnittelun opintojaksolla opettaja Saara Renvallin ohjaamana.

habi_uus_tekijä_Henna_Nuutinen
Habitaren messuosaston julisteen suunnitteli Henna Nuutinen.

— Opintojaksolla toteutettujen töiden teemana oli sisääntulo. Annoin opiskelijoille vapaat kädet inspiroitua ja löytää sisääntulotiloista, esimerkiksi eteisestä, ongelma, jonka he voisivat ratkaista kalusteen tai esineen avulla. Kyseessä saattoi olla uusi tuote tai vanhan tuotteen uudistaminen. Messuilla esiteltävä kokonaisuus onnistui mielestäni erittäin hyvin, vaikka se rakennettiin yksilötöistä. Myös töiden taso oli laadukas, ja näyttelyssä ovatkin esillä kaikki opintojaksolla tehdyt työt. Myös opiskelijat olivat tyytyväisiä lopputulokseen ja opintojaksoon, Renvall taustoittaa.

Design Weekillä entisten ja nykyisten opiskelijoiden teoksia ja suunnittelua on esillä kahdessa tapahtumassa. Kolmikulman Dianapuistossa on nähtävänä 5.–11.9. puumuotoilun opiskelijoiden Rami Federleyn ja Jukka Palomäen PEFC:lle suunnittelema paviljonki tapahtumakonseptista, joka on suunniteltu alun perin partiolaisten Roihu 2016 -tapahtumaan. Nyt PEFC Wood Works X Justus K – tapahtumassa on esillä yksi paviljonki kokonaisuudesta. Tapahtumakonsepti sisälsi paviljonkeja, leiritoteemin, somecardeja ja leirituotteena metsänkelloja.

Noheva Luova Osk ja Kaakkois-Suomen taidekäsityöläiset Täky Ry puolestaan yhdistivät voimansa kokeellisessa installaatiossa Omistin – siis olin, joka on nähtävänä 5.–9.9. Taiteen edistämiskeskuksen tiloissa, osoitteessa Hakaniemenranta 6. Jokapäiväisten arkiesineiden rinnalla nähdään uniikkeja taidekäsityön tuotteita ja esineitä. Kokonaisuutta olivat rakentamassa niin Nohevat, Täkyn taidekäsityöläiset kuin Kyamkin opiskelijat. Nohevassa on mukana useita Kyamkista valmistuneita luovan alan ammattilaisia. Lisätietoa Nohevasta: www.nohevaluova.fi.

Valokuvia

Habitaren messuosastolla esiteltävien, opiskelijoiden suunnittelemien protojen valokuvat ja julisteen sekä Noheva Luovan kuvan voi ladata toimitukselliseen käyttöön täältä. Protot valokuvasi Joel Hautala ja julisteen suunnitteli Henna Nuutinen. Suunnittelijan (tiedoston nimessä) ja kuvaajan nimi on mainittava kuvan yhteydessä.

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
koulutusjohtaja Jorma Fagerström, 044 702 8933, jorma.fagerstrom (at) xamk.fi

Lisätietoa kalustesuunnittelun opintojaksosta:
opettaja, muotoilija Saara Renvall, 050 585 7399, saara (at) saararenvall.fi

Lisätietoa Habitare-suunnittelukilpailun työstä:
Milla Nissinen, milla.nissinen (at) student.kyamk.fi
Habitare-suunnittelukilpailun finaaliin viisi työtä, Habitaren tiedote 13.5.2016

Lisätietoa messuosaston suunnittelusta:
Joel Hautala, joel.hautala (at) student.kyamk.fi

Lisätietoa Dianapuiston rakennelmista:
Rami Federley, rami.federley (at) student.kyamk.fi
Jukka Palomäki, jukka.palomaki (at) student.kyamk.fi

Lisätietoa Noheva Luovan installaatiosta:
Aleksanteri Repo, 0400 757 150, aleksanteri.repo (at) nohevaluova.fi