Monipuolisia matalan kynnyksen palveluita nuorille.

Hanke tukee Ohjaamo-palvelupisteiden rakentumista ja kehittää nuorten matalan kynnyksen palveluita Etelä-Savossa. Hanke tarjoaa Ohjaamo-toimijoille koulutusta, käytännön tukea ja verkostoja nuorten matalan kynnyksen palveluiden järjestämiseen.

Nuoret voivat jatkossa saada aiempaa kattavammin henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa. Helposti lähestyttävät matalan kynnyksen palvelut, Ohjaamot, käynnistävät toimintaansa eri puolilla Suomea. Etelä-Savossa Ohjaamo-palveluita rakennetaan parhaillaan Mikkeliin, Pieksämäelle ja Savonlinnan seudulle.

Ohjaamo-osaamista ja laadun arviointia

Hankkeessa vahvistetaan kuntien matalan kynnyksen monialaisen nuorten palveluohjauksen osaamista. Hankkeessa laaditaan, tuotteistetaan ja viedään kuntiin Ohjaamo-osaamisen koulutuskokonaisuus. Pienissä kunnissa käynnistetään nuorten ohjauspalveluihin liittyviä pilotteja ja palvelukokeiluja.

Nuorten palveluiden laadun ja vaikuttavuuden arviointiin laaditaan mittarit, joita palvelutoimijat voivat hyödyntää itsenäisesti ja yhdessä nuorten kanssa. Maakunnan Ohjaamo-piloteille toteutetaan arviointi, jolla tuetaan niiden toimintaa ja sen kehittämistä.

Maakunnallista verkostoitumista ja seudullista yhteistyötä

Hankkeessa järjestetään säännöllisesti maakunnallisia Ohjaamo-foorumeita hyvien käytäntöjen levittämiseksi. Seudullista yhteistyötä nuorten palveluiden järjestämisessä edistetään verkostotapaamisissa, joissa kehitetään seudullisesti organisoituja nuorten ohjauspalveluita.

Erityisenä painopisteenä ovat syrjäseutujen nuorten palveluohjauksen sujuvuuden ja ohjauspalveluiden saatavuuden turvaaminen. Hankkeessa keskitytään myös erityisryhmiin kuuluvien nuorten, kuten vammaisten, romanien ja maahanmuuttajien, huomioiminen nuorten palveluissa.

Lue lisää Ohjaamojen tuki -blogista!

Lisätietoja

Sonja Miettinen
projektipäällikkö
sonja.miettinen(at)xamk.fi
p. 040 652 9268

Heikki Kantonen
TKI-asiantuntija
heikki.kantonen(at)xamk.fi
p. 040 774 9246

Tutustu blogiin

Faktat

Ohjaamojen tuki - nuorten matalan kynnyksen palveluiden ja monialaisen yhteistyön tukeminen Etelä-Savossa

01.06.2015 – 31.05.2017

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Tutkimuskeskus: Juvenia

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 315 396 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta