Tuotekehitys ja kypsennysohjeiden vakiointi vievät aikaa, mutta kun pohjatyö on tehty huolella, on ohjeiden ”monistaminen” yhdistelmäuunista toiseen nopeaa ja helppoa. Ainoa edellytys on, että laitteet ovat samanlaisia.

Hankkeessa mukana olevissa Mikkelin ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelukeittiöissä yhdistelmäuunit ovat samanlaiset Kalevankankaan ja Urheilupuiston koulujen keittiöissä. Laitteet ovat yhdistelmäuunien ”uutta älykästä” sukupolvea, joita voidaan ohjelmoida ja myös ohjelmia voidaan tallettaa laitteen muistiin. Ominaisuuksia on käytetty hyödyksi kypsennysprosessien kehittämisessä; on tehty monivaiheisia ohjelmia, jotta päästiin ruoan laadun ja kypsennyshäviön kannalta mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Kokeiltiin eri lämpötiloja, vaihdettiin eri vaiheiden aikoja ja säädettiin uunissa olevan kosteuden määrää.

Uuden sukupolven laitteet mahdollistavat yksinkertaisen kypsennysprosessien siirtämisen laitteiden välillä. Laitteissa ovat usb-liitännät ja näin muistitikulle voidaan kopioida ohjelmat yhdestä laitteesta ja siirtää ne muutamalla näppäimistön painalluksella toisiin laitteisiin (kuva 1). Kätevää ja nopeaa!

20161209_062449052_ios

Kuva 1. Annukka Kiiskinen kopioimassa kypsennysprosesseja yhdistelmäuuniin

Näin ollen, vaikka itse kypsennysprosessien kokeilu ja hiominen vievät aikaa, saavutettu tieto on nopeasti ja helposti siirrettävissä ja monistettavissa useissa laitteissa ja keittiöissä käytettäväksi. Näin taataan sama hyväksytty ruoan laatu kokista riippumatta eikä tekniikan käytön kanssa turhaan tuskailla, vaan aika voidaan käyttää asiakkaiden entistä parempaan palveluun!

Tiina Tuovinen
projektipäällikkö