Tässä KILKAS-hankkeen tavoitteisiin liittyvässä blogissa käsitellään muutamia mahdollisia näkemyksiä kysymykseen: Miksi yritys esimerkiksi XAMK:n toiminta-alueella, Kaakkois-Suomessa rekrytoisi kansainvälisen, korkeakoulusta tulevan työharjoittelijan, joka ei osaa suomea?
Suomalaisilla AMK:eilla on omat työprosessit ja tavoitteet työharjoittelun järjestämisessä – ne tuottavat ison osan paikallista työvoimaa ja ovat osittain integroituneet monien organisaatioiden työprosesseihin koulutusta järjestäessään.
CIMO:n selvityksen mukaan, ammattikorkeakoulututkinnon suorittajat työllistyivät Suomeen hieman useammin, kuin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittajat. Tämä selittynee juuri AMK-työharjoittelun kautta saavutetusta työkokemuksesta. Lähtötilanne hyödyntää kansainvälistymisessä tarvittavaa osaamisen kehittämistä yrityksissä on siis erittäin suotuisa – rakenteet ovat hyvät.
Entäpä sisältö? Millainen ”paketti” on korkeakoulujärjestelmän paikkakunnalle tuottama nuori ihminen, mies tai nainen; kansainvälinen työharjoittelija? Hän on yleensä noin parikymppinen henkilö, joka tulee korkeakoulusta EU:n alueelta tai EU:n ulkopuolelta. CIMO:n mukaan (CIMO, 2013) yleisimmät kansalaisuudet Suomessa opiskelevista olivat Venäjä, Kiina, Vietnam, Nepal, Viro, Nigeria, Intia, Pakistan ja Saksa. Toisin sanoen, suurin osa tähän mennessä Suomeen tulijoista voisi sanoa edustavan kehittyviä kansantalouksia ja tulijat ovat maksaneet kulunsa itse.
Palataan ydinkysymykseen – miksi? Johanna Hurmerinnan mukaan yritysten viestintäkulttuuri muuttuu yhä läpinäkyvämpään suuntaan. Työntekijöiden voima aletaan ymmärtää organisaatioissa; työntekijöiden itse luomat sosiaalisen median viestit ovat paljon kiinnostavampia ja uskottavampia kuin organisaation nimissä lähetetyt markkinointiviestit. Ihmiset kaipaavat aitoja viestejä ja keskusteluja. ”Brändilähettiläs” jakaa positiivista viestiä työnantajastaan oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti (työaikana ja vapaa-aikana) perheelleen, ystävilleen ja verkostoilleen, niin kasvotusten, blogeissa kuin sosiaalisen median kanavissa. (Hurmerinta 2015, 70-74.)
Kuka tahansa kaksikymppinen nuori on innokas ja osaava sosiaalisten medioiden käyttäjä ja kuluttaja. Tämän päivän nuorelle syntyy mielenkiinto työskentelyyn kansainvälisessä kontekstissa sitä kautta, että se alkaa näyttäytyä arkipäiväisenä ja sujuvimpana tapana toteuttaa omia taitojaan työssä ja vapaa-aikana. Esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa omasta suomalaisesta tuttavapiiristä tavallisessa suomalaisessa pikkukaupungissa; nuorukainen on harrastuksensa kautta kehittänyt kiinnostavan tietokonepelin pelaamisesta itselleen pienimuotoista liiketoimintaa, englanninkielellä verkossa toimien. Nuori nainen on tiedostava kuluttaja, joka vertailee jatkuvasti verkossa eri maiden käytänteitä toisiinsa, tavaroiden ja palveluiden eettisestä tuottamisesta kiinnostuneena käyttäjänä. Vastaavasti kansainvälinen työharjoittelija voi toimia näiden viestintävälineiden mahdollisuuksien esittelijänä henkilöstölle – käytännössä.
Pienelläkin yrityksellä on mahdollisuus saada ”digiheimon” ulkomaalaisia edustajia käyttöönsä ja hyödyntää/johtaa brändilähettilään tuomaa lisäarvoa ulkoisen yrityskuvan luomisessa.
Tämän lisäarvon yritykselle voi tuoda kansainvälinen työharjoittelija – hyvät kokemukset ovat digiajan ilmaista markkinointia.
Yhteistyöterveisin
Tuuli Järvinen
Liiketalous ja kulttuuri
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu