Tradenomi (AMK) -opiskelija Juuso Haromo

Mikkelin ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opiskeleva Juuso Haromo oli syksyllä 2015 vaihdossa neljä kuukautta Pensacolassa Floridassa. Opiskelu yli 12 000 opiskelijan University of West Floridassa oli Juuson mukaan yllättävänkin samanlaista kuin Mamkissa, vaikka ympäristö oli hyvin erilainen. Ja tietysti sää loka-marraskuussa oli Floridassa melkoisen paljon miellyttävämpi kuin Suomessa.

Miksi hait vaihtoon ulkomaille?
– Vaihto ulkomailla on hyvä tapa erottautua töitä hakiessa ja on aina kasvattavaa tutustua toisiin kulttuureihin. Floridan valitsin vaihtokohteeksi, koska amerikkalainen kulttuuri on hyvin merkittävä liike-elämässä. Lämmin ilmasto oli tietysti yksi syy. Halusin myös parantaa kielitaitoa ja verkostoitua ihmisten kanssa ympäri maailmaa – liike-elämähän on nykyään globaalia.

Millainen kokemus vaihto USA:ssa oli?
– Suoritin University of West Floridassa neljä kurssia, joista sain yhteensä 18 opintopistettä. Ne kaikki pystyy lukemaan hyväksi Suomessa tutkintoon. Yllättävintä ehkä oli, että opiskelu oli aika samanlaista kuin Suomessa. Paljon powerpointteja ja tehtäviä.

– Eläminen Floridassa oli kokonaisuutena siisti kokemus. Aina oli lämmin ja elämä oli oikeastaan aika samanlaista, mitä elokuvissa ja televisiosarjoissa annetaan ymmärtää. Samalla oppi kuitenkin tuntemaan lisäksi paljon muualta maailmasta vaihtoon tulleiden kulttuureja.

– Oli myös mahtavaa käydä katsomassa eri lajien maailman parhaita pelaajia. Esimerkiksi NHL-pelejä Tampassa, NBA:ta Miamissa ja NFL-jenkkifutista New Orleansissa. Myös koululla oli erinomaiset liikuntapuitteet ja omia joukkueita monissa lajeissa. Kampuksella oli mm. tenniskenttiä, kiipeilyseinä, uimahalli, kuntosali, jalkapallokentät, squash-kenttä ja sisäpelikentät… kaikkea mahdollista ja opiskelijoille ilmaiseksi.

Millaista tukea sait vaihtoon lähtiessäsi?
– Ensinnäkin Kelalta sai enemmän opintolainaa kuin Suomessa ollessa. Koululta sain stipendin, joka riitti lentolippuihin. Koulun vaihtokoordinaattori neuvoi viisumiasioissa,  kurssivalinnoissa ja kaikenlaisten papereitten täyttämisessä. Kohdekoulun vaihtokoordinaattori taas auttoi ja neuvoi perillä esimerkiksi vakuutusasioissa. Kohdekoulusta olisi saanut lisäksi tuutorin apua, mutta itse en tätä palvelua käyttänyt. Paljon apua oli myös siitä, että sain etukäteen lukea samassa koulussa vaihdossa olleiden vaihtoraportteja. Lisäksi samaan aikaan Pensacolassa oli viisi muutakin mamkilaista, joista yksi samalta luokaltakin. Ei siis tarvinnut ihan yksin lähteä.

Kenelle suosittelisit vaihtoa ulkomailla?
– Kaikille, ehdottomasti. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus. Saa nähdä maailmaa, kielitaito paranee ja samalla pystyy opiskelemaan ja keräämään opintopisteitä. Huomasin myös, että suomalaisilla on todella hyvä kielitaito verrattuna monien muiden maiden opiskelijoihin. Pärjäämistä ei kielitaidon takia kannata jännittää.

 

Kirjoita kommentti

*