Vaihtoaikani aurinkoisessa Bielefeldissä alkaa olla päätöksessään, joten ajattelin kirjoitella teille vähän kuulumisiani sekä tämän hetkisiä tunnelmia.
Olen 30-vuotias, toista vuotta sairaanhoitajaksi Savonlinnassa opiskeleva nuori nainen. Olin myös miltei täysin ulkomaanmatkustamisessa kokematon, joten jo kouluun hakiessani päätin, että aion hakeutua vähintään kerran ulkomaille opiskelemaan toteuttaakseni haaveitani matkustamisesta. Kohdemaakseni valikoitui Saksa, koska olen joskus nuoruudessani kyseistä kieltä hieman lukenut ja uskollisena oluen ystävänä tiesin Saksan tarjoavan parastaan minunkaltaiselle, vehnäolutta rakastavalle kulinaristillle.
Alkuun olin tottakai peloissani siitä, kuinka täällä pärjäisin. Vaikka haave ulkomaille menosta olikin ollut pitkäaikainen, silti ns. ”hyppy tuntemattomaan” aiheutti älyttömän ramppikuumeen lähtöä edeltävänä iltana. Puhtaan nolla-tuntia nukkumisen jälkeen lähtötilanne matkalla lentoasemalle ei ollut kaikista ideaalein. ”Pienet” itkutkin tuli lentokentällä tirautettua, kun piti hyvästellä poikaystävä ja Suomi hetkeksi.
Lento sujui hyvin, mutta lentoasemalla naamaan löi karu todellisuus. Rehellisesti sanottuna oli todella vaikeaa saada ihmisiltä apua englannin kielellä. Huonolla saksallani pärjäsin sujuvaa englannin kielen taitoani paremmin. Kesti noin puoli tuntia, että löysin Dusseldorfin lentokentältä ulos ja itseni Sky-Zugiin, jolla pääsin Dusseldorfin päärautatieasemalle. Väsymys ja sekaannus painoivat asemalla jo aikalailla, jonka takia menin väärään junaan. Muutaman vaihdon kautta selvisin vihdoin Bielefeldiin.
Bielefeldissä minua vastassa oli Vanessa, jota en aiemmin ollut koskaan tavannut. Olimme hänen kanssaan viestitelleet ennen vaihtoani ja hän oli ystävällisesti luvannut majoittaa minut luokseen.
Helpotuksen tunne oli sanoinkuvaamaton, kun kaikessa siinä hälinässä tunnistin hänen kasvonsa, jotka olivat yhtä hymyilevät kuin hänen whatsup-kuvissaankin.
Kävelimme lyhyen matkan asemalta Vanessan asunnolle, jossa sain vihdoin yli 20kg painavan rinkan heitettyä lattialle ja pääsin suihkun kautta nukkumaan. Olin selvinnyt.
Olin sopinut harjoittelupaikakseni hyvin lähellä Vanessan asuntoa sijaitsevan Franziskus Hospitalin, jonka yhteydessä tarjottiin sekä kotihoitoa että tuettua palveluasumista ikäihmisille. Pääsin heti seuraavana päivänä tutustumaan uuteen harjoittelupaikkaani ja omaan toimenkuvaani.
En voi kieltää, etteikö aluksi tunnelma ollut hämmentynyt, sillä jokainen ympärilläni puhui nopealla tahdilla vain ja ainoastaan saksaa. Koetin vaihtaa puhekieltä itse englanniksi, mutta hyvin nopeasti se oli taas saksaa. Vanessa tuli mukaani tulkiksi, joten saimme kirjoitettua vaihtosopimukset ja sovittua käytännön asiat yhteisymmärryksessä. Onneksi minun ohjaajani oli yksi harvoista, joka puhui ambulantissa (työyksikön nimi) sujuvaa englantia, vaikkakin itse vähätteli omaa taitoaan aluksi koko ajan.
Potilaskohtaamiset olivat hyvin mielenkiintoisia. Aluksi asiakkaat kyseenalaistivat vahvasti syyni olla Saksassa. Minun piti itse kerätä luottamusta, jotta hoitotoimenpiteet saatiin tehtyä. Toki tästä oli myös hyötynsä, koska saksan kielen osaamattomuuteeni tyytymättöminä he myös painostivat minua petraamaan asian suhteen ja opettelemaan.
Toki se oli sitten aivan mielettömän siistiä, jos sattui kohdalle potilas, joka puhui englantia ja hänen kanssaan ei ollut tarvetta hyödyntää ohjaajani tulkkausta.
Potilaat/asiakkaat kotihoidossa ovat hyväkuntoisia ja heillä on tapana lahjoa hoitajia suklaalla tai hedelmillä. Minulle ehti kertyä yli 10 levyä suklaata tuliaisiksi läheisilleni Suomeen. Määrä siis huomattavasti tätä suurempi todellisuudessa, sillä söin myös ihan suhteellisen ahnaasti suklaata itsekin.
Ohjaajani Jutta on aivan mielettömän ihana tyyppi. Meillä on yhdessä ollut tosi hauskaa ajellessa ympäri Bielefeldiä ja keskustellessamme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Juuri tänään naurettiin, että meille on jo tämän kuukauden aikana kertynyt oma yhteinen kieli, joka on sekoitus saksaa, englantia ja jopa hiukan ruotsia.
Ohjaajani on siis perheineen usein vieraillut pyöräilyretkillä Ruotsissa ja siten opetellut ruotsiksi sanoja sekä sanontoja reissujaan varten. Olemme Jutan kanssa myös jo sopineet, että näemme vielä ehdottomasti uudelleen. Joko minä tulen tänne uudelleen tai hän tulee jossain vaiheessa pyöräilemään perheineen Suomeen.
Vaikka kielimuuri on paikkapaikoin ollut iso haaste, on ollut miellyttävää huomata, että ihmiset ovat kuitenkinystävällisiä ja pitävät sinusta huolta. Ei ole mitään syytä jättää tällaisiä tilaisuuksia kokematta. Minua jopa pyydettiin Bielefeldin yliopiston puolelta tulemaan seuraaville kansainvälisille viikoille, joten hyvin mahdollista, että Bielefeld kutsuu minua uudelleen vielä tämän vuoden puolella.
Jos nyt tiivistäisin tämän hetkisiä ajatuksia, niin matka on todella ollut arvoisensa. Oli ihanaa, että läksin tänne yksin. Koen, että olen tullut yhä enemmän sinuiksi itseni kanssa ja saanut varmuutta luottaa itseeni myös hyvinkin epävarmoissa tilanteissa.
Lopuksi haluan mainostaa tämän kaupungin ehdottomia etuja, jotka ovat:
- halvat hinnat, lähes kaikki huomattavasti Suomen hintatasoa halvempaa
- hyvät ja myös halvat oluet (tämä oli selvää, jo ennen tänne tuloa :D)
- hyvät säät, kaksi piiiiitkää helleaaltoa pitivät elohopealukemat reilusti yli 20 asteen.
- arkkitehtuuri ja kaunis miljöö, asunnot ovat mielettömän upeita ja kotihoitoa tehdessä niihin pääsee vielä sisällekin tutustumaan.
Sairaanhoitaja (AMK) -opiskelija Anna-Mari Röksä