Arvoisa juhlaväki, opettajat ja muu henkilökunta, rakkaat valmistuvat toverit.
Rehellisesti sanottuna, en edes muista, koska minulla olisi ollut näin ristiriitaiset fiilikset aikaisemmin mistään asiasta. Minulla on sellainen olo, että voisin jatkaa näitä opiskeluja vielä toiset kolme ja puoli vuotta. Tekisi mieli käpertyä peiton alle ja itkeä sitä, kuinka elämäni paras ajanjakso on ohi.
Koen valtavan suurta onnellisuutta siitä, että ylipäätään olen edes saanut kokea tämän kaiken ja viettää mitä parhaimmat opiskeluvuodet.
Samaan aikaan kuitenkin tiedän, että nyt jos koskaan on syytä iloita. Koen valtavan suurta onnellisuutta siitä, että ylipäätään olen edes saanut kokea tämän kaiken ja viettää mitä parhaimmat opiskeluvuodet. Jos yli 90 % kaikista näiden kolmen ja puolen vuoden kokemuksista ovat hyviä, niin miksi ihmeessä keskittyisin näin tärkeänä päivänä suremaan?
Loppujen lopuksi yksi vuosi on melko lyhyt aika ja se menee ihmisillä nopeasti. Yhdessäkin vuodessa kerkeää kuitenkin tapahtumaan yllättävän paljon kaikkea. Ei siis mikään ihme, että kolmessa ja puolessa vuodessa kertyy niin paljon muistoja, että niitä ei pysty edes listaamaan.
Kun sain tietää, että tammikuussa 2016 mulla alkaa sairaanhoitajaopinnot, soitin äidille itkien onnesta. Äiti alkoi sitten herkistelemään sitä, että sen kuopus muuttaa Savonlinnaan. Iskä tuskin herkistyi, mutta oli iloinen, että pääsin opiskelemaan haluamaani alaa.
Ennen opintojen alkamista minulle oli tullut tietynlainen mielikuva siitä, mitä edessä olevat vuodet Savonlinnassa toisivat tullessaan. Ne mielikuvat koostuivat uusien kavereiden saamisesta, tentteihin lukemisesta, armottomasta pänttäämisestä ja siitä, kuinka oppisin kaiken sen, mitä tässä koulussa minulle ikinä opetetaan.
Uusia kavereita sain jo ensimmäisenä koulupäivänä, mutta muut mielikuvat romuttuivat kyllä jo ensimmäisen kuukauden aikana. Ja onneksi romuttuikin. Olen tehnyt näiden opintojen aikana useamman kuin yhden kerran asioita, joita joku muu voisi kutsua vääriksi valinnoiksi.
En ole todellakaan ollut fukseille tuutorina mikään paras esimerkki siitä, miten kannattaa opiskella tai mikä on tuutorina suotavaa. Monta kertaa jätin myös koulutehtävien teon niin viimetinkaan, että sain vaan hirveen stressin luotua itselleni. Tapahtuipa myös useammin kuin kerran, että minun olisi pitänyt tehdä omia kouluhommia, mutta keskityin koulun hallituksen toimistolla suunnittelemaan koululle opiskelijabileitä.
Minun lisäkseni varmasti myös muut opiskelijat pystyivät samaistumaan monta kertaa siihen ärsyttävään tunteeseen, kun yrität lauantaina päivällä katsoa rauhassa netflixiä, mutta takaraivossa kuumottelee ajatus siitä pahuksen maanantain uusintatentistä.
Jos en olisi tehnyt mitään opintojeni eteen, niin enhän seisoisi nyt tässä.
Joka tapauksessa on tämän koulun eteen hommiakin tehty. Olen minäkin harjoitellut monta tuntia putkeen lääkelaskuja, opetellut ruotsin ammattisanoja ulkoa yöhön asti ja esimerkiksi opinnäytetyön takia melkein repinyt tukan päästä. Minä olen myös muiden tavoin kävellyt sunnuntaisin aamuvuoroon sairaalalle ilman palkkaa harjoittelujen aikana, vaikka silloin olisi tehnyt mitä vain, että olisi saanut jäädä kotiin nukkumaan. Jos en olisi tehnyt mitään opintojeni eteen, niin enhän seisoisi nyt tässä.
On vaikea käsittää sitä, että nyt sitä pitäisi olla valmis sairaanhoitaja. Väkisin herää ajatus, että onko sitä oikeasti millään tasolla vielä valmis toimimaan työelämässä. Osaako siellä töissä mitään, mitä valmistuneelta sairaanhoitajalta kuitenkin oletetaan?
Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka koulun osalta ollaan valmiita, todellisuudessa ei sitä tulla täällä olemaan täysin koskaan. Aina tulee tilanteita, joissa voit oppia jotain lisää. Aina voit myös kehittyä ammatissasi paremmaksi hoitajaksi.
Jos tulee tunne, että osaako sitä mitään, mitä on opetellut näiden opintojen aikana, niin on hyvä palata muistoissa sinne alkuajoille. Tulen varmasti aina muistamaan tilanteen, kun koulussa piti ensimmäistä kertaa opetella pistämään neulalla kaveria. Minua pelotti niin paljon, että kädet tärisivät sen verran pahasti, että opettajan piti tulla tukemaan minun käsiäni. Voitte vaan kuvitella, kuinka sitä minun kaveria silloin kadutti, että suostui minun koekaniiniksi pistoharjoituksissa.
Harjoitus kuitenkin tekee mestarin, ja nyt pistäminen onneksi onnistuu ehkä vähän paremmin. Muutenkin, vaikka kaikkia kursseilla käytyjä teoriaopintoja ei muistaisi, aina voi myöhemminkin avata internetin tai kirjan ja kerrata unohtuneita asioita.
Ne suurimmat asiat, mitä ollaan opittu, on kuitenkin asioita, joita ei voida oppia kirjasta.
Marevan-lääkkeen tehoa heikentäviä asioita ja diabeteksen omahoitoa voi aina palata tarvittaessa kertaamaan. Ne suurimmat asiat, mitä ollaan opittu, on kuitenkin asioita, joita ei voida oppia kirjasta. Potilaan ja asiakkaan kuunteleminen, itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vakavasti sairastuneen ihmisen omaisten tukeminen ja huomioiminen sekä ylipäätään hyvänä hoitajana oleminen ovat asioita, joita näiden opintojen aikana on saanut oppia, mutta joita tullaan vielä myöhemmin koko ajan oppimaan lisää.
Olen niin kiitollinen näistä opiskeluvuosista, että sitä on todella vaikea sanoin kuvailla. Kiitos perheelleni ja muille läheisille, jotka uskoivat minun pääsevän tähän asti. Suuret kiitokset sille psykologille ja niille opettajille, jotka antoivat pääsykokeissa riittävästi pisteitä. Kiitos Sosterille siitä, että Savonlinnan keskussairaalassa ja muissa Sosterin toimialoissa on hyvää opiskelijaohjausta ja meille halutaan tarjota mahdollisuus oppia työharjoitteluissa. Kiitos koko Savonlinnan kampuksen opettajille sekä opiskelija- ja tukipalveluille, jotka ylipäätään mahdollistivat opiskelun.
Haluan myös erityisesti kiittää meidän luokan Ova-opettaa Jaana Dillströmiä, joka on tukenut ja auttanut meitä ensimmäisestä koulupäivästä tähän päivään asti. Jaana on todella hyvä tekemässään työssään ja on aina kaivanut jokaiselle opiskelijalle vaikka kiven alta jonkun harjoittelupaikan. Ei ole todellakaan itsestään selvää isoimmissa kouluissa, että opiskelijat mahtuisivat opintosuunnitelman mukaan kaikki samaan aikaan harjoittelupaikkoihin. Meillä täällä Savonlinnassa se on kuitenkin ollut mahdollista, ja Jaana on siinä hoitanut asiansa.
Itse aina kun pääsin lääkelaskuista lopulta läpi, menin aina Jaanalle ylpeänä hehkuttamaan asiasta, koska Jaana aina hymyili ja oli aidosti iloinen ja ylpeä minun puolesta. Jaana itseasiassa jaksoi hymyillä jopa silloin, kun sanoi: ”Riikka nyt ne lääkelaskut pitää oikeasti saada läpi tai perun sun harkkapaikan”.
Kaikista suurimmat kiitokset kuitenkin kuuluu minun luokkatovereille ja muille koulukavereille. Teistä on tullut minulle niin rakkaita ystäviä. Ajatus siitä, että en näe teitä enää joka viikko koulussa, tuntuu todella ahdistavalta ja vaatii totuttelemista. Tiesin tämän koulun alkaessa, että ihan varmasti saan ystäviä täältä. En olisi kuitenkaan ikinä osannut edes kuvitella, että täältä löytyy niin paljon korvaamattomia ja elinikäisiä ystäviä.
Unelma olisi päästä joskus sitten iäkkäänä samaan palvelutaloon teidän kanssa. Voitaisiin sitten yhdessä arvostella niitä sen ajan sairaanhoitajaopiskelijoita ja muistella, kuinka meidän nuoruudessa osattiin kaikki paremmin.
Meillä alkaa hieno tulevaisuus eri puolilla maailmaa, mutta toivon ja uskon, että tulette monet kuulumaan elämääni siellä tulevaisuudessakin. Unelma olisi päästä joskus sitten iäkkäänä samaan palvelutaloon teidän kanssa. Voitaisiin sitten yhdessä arvostella niitä sen ajan sairaanhoitajaopiskelijoita ja muistella, kuinka meidän nuoruudessa osattiin kaikki paremmin. Olettaen siis, että meitä hoitaa tulevaisuudessa ihmiset, eikä robotit.
Niin kuin aikaisemmin mainitsin, näiden vuosien aikana on tehty paljon hyviä ja ei niin hyviä valintoja. Pakko kuitenkin mainita, että mitään en tekisi toisin. Jos voisin aloittaa tämän koulun ja vuoden 2016 tammikuun uudestaan, tekisin kaiken samoin ja mitään en muuttaisi. Nämä vuodet ovat olleet niin mahtavia, että tuntuu vaikealta hyväksyä tämä kaiken loppuminen.
Samaan aikaan on jotenkin helpottunut ja todella kiitollinen olo. Minulla ja meillä kaikilla on varmasti paljon unelmia ja suunnitelmia meidän elämän varalle. Jotta me päästäisiin eteenpäin niissä unelmissa, pitää saada nämä aikaisemmat etapit valmiiksi.
Elämässä pitää muuttaa jotain, jotta voi saada tilalle jotain paljon parempaa.
Elämässä pitää muuttaa jotain, jotta voi saada tilalle jotain paljon parempaa. Sen takia tämä ovi pitää nyt sulkea ja avata uusi ovi, joka on täynnä mahdollisuuksia ja uusia kokemuksia.
Enää ei tarvitse puhua, että mitä tehdään elämässä tämän koulun jälkeen, vaan nyt voidaan oikeasti alkaa elää sitä elämää, mikä vielä vähän aikaa sitten oli vain kaukaiselta tuntuva tulevaisuus. Ollaan kiitollisia siitä, mitä tämä koulu ja nämä vuodet on meille antanut.
Ja ollaan kiitollisia siitä, että meidän ei tarvitse tietää, mitä tulevaisuudessa elämä meille antaa. Tästä se alkaa: itsensä kehittäminen, uuden oppiminen, ankara työnteko ja pikkuhiljaa opintolainan takasin maksaminen.
Lopuksi vielä laulaja Robinin sanoja lainaten:
Kiitän siitä, mitä me saatiin
mut nyt mulleii oo tarjoo yhtää enempää.
Mikä paljon antaa, paljon myös vaatii,
Mikään ei oo kestävää,
enkä vaihtais hetkeekää,
Me tehtiin tää!
Kiitos!
Riikka Pesonen
