Etätyö, innovaatiot ja kulttuurihyvinvointi - uutta kasvua Kymenlaakson kyliin vetovoimatatekijöitä tunnistamalla.

Älykkäät kulttuurikylät on Kymenlaakson maaseudun kehittämishanke, joka keskittyy teemoihin etätyö, innovaatiot ja kulttuurihyvinvointi. Kehitämme yhdessä ja tarvelähtöisesti, kohderyhmiä mukaan osallistaen ja luovia menetelmiä hyödyntäen. Hankkeen toimenpiteissä pyritään rohkeisiin ja realistisiin toteutuksiin. Toimimme monialaisesti ja eri verkostoissa, hyödynnämme tutkittua tietoa. Pyrimme nostamaan kylien tarinat esiin!

Hanke toteutetaan Xamkin Luovien alojen tutkimusyksikössä vuosina 2021-2022.

KESKEISTÄ HANKKEESSA

  • etätyötrendin ja monipaikkaisuuden voimistuminen, ihmisten hakeutuminen pois kaupungeista sekä uudet teknologiat etätyön mahdollistajana
  • ihmisten arvojen ja käyttäytymisen muutos liittyen kestävään kehitykseen, hyvinvoinnin merkityksen kasvuun ja merkityksellisen elämän tavoitteluun sekä koronan tuomaan turvallisuuden tarpeen kasvuun
  • kylien kulttuuriperintö ja sen hyödyntäminen, kulttuuriperinnön yhdistäminen etätyöhön, asumiseen ja kulttuuripalveluihin, millä pyritään kiinteistöjen arvon säilymiseen ja vakituisen asumisen mahdollistumiseen.

Hankkeen tavoitteena

  • kartoittaa kehittyvien ja yhteisöllisten kylien resurssit
  • tunnistaa kylien merkittävimmät kehittämiskohteet eli piilevä potentiaali
  • innostaa kyläläiset ja kehittäjät tulevaisuuden kylän luomiseen
  • kehittää hankkeeseen valikoituneita kyliä kohti älykkäitä kulttuurikyliä, auttaa sopeutumaan muuttuvaan maailmaan ja tarttumaan mahdollisuuksiin
  • luoda älykäs kulttuurikylä –konsepti.

KOHDERYHMÄT & TOIMINTA-ALUE

  • Hankeen päätoiminta-alue on Kymenlaakson maaseutu.
  • Kohderyhmänä on valitut kyläalueet, niissä asuvat, työskentelevät ja kyliä kehittävät ihmiset, kylillä toimivat yrittäjät, yritykset ja muut kyliä kehittävät yhteisöt.
  • Toissijaisena kohdryhmänä ovat Kaakkois-Suomen muiden kylien kehittäjät ja alueen muut kylät asukkaineen, sekä kyliin muuttamista harkitsevat ihmiset.
  • Tarkempien kehittämiskohteiden alueet ovat mm. Ankkapurha, Tirva ja Sippola, mutta yhteiseen ideointiin, kehittämiseen ja toisilta oppimiseen voivat osallstua Kymenlaakson muutkin kylät.

Tulevat tapahtumat

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Sitran tuottamaan ennakointitietoa

Jotta huominen ei näyttäisi niin sumealta, Sitra tuottaa tulevaisuuden kehityssuuntia luotaavaa ennakointitietoa.

Muuttuva Kymenlaakso Tulevaisuusverstas

Tulevaisuusverstas kokosi jo neljännen kerran kymenlaaksolaiset yhteen ja suuntasi katseemme kohti tulevaa. Tällä kertaa tartuimme yhdessä Kymenlaaksoa kohtaaviin muutosilmiöihin ja etsimme konkreettisia ratkaisuja uhkien kääntämiseksi mahdollisuuksiksi.

Älykkäät kylät

Älykkäisiin kyliin halutaan panostaa nyt Euroopan Unionissa paljon ja Suomi haluaa olla vahvasti mukana tässä teemassa. Koska tulevaisuudessa älykkäät pärjäävät parhaiten.

Tehtaanmäen koulun tulevaisuustyöpajan raportti

Työpaja 5.9.2020 Tehtaanmäen koululla

Tehtaanmäen koulun tulevaisuuden esiselvityksestä pohjaa tulevalle käytölle

Xamkin Luovien alojen tutkimusyksikön esiselvityksessä on tarkasteltu Tehtaanmäen koulun tulevaisuuden käyttötarkoitusten ehtoja ja mahdollisuuksia. Kouvolan kaupungin tilaamassa selvitystyössä on mm. kartoitettu intressiryhmiä ja uusia käyttäjiä sekä tarkasteltu toimintaympäristön tarjoamia sekä Aallon kulttuuriperinnön houkuttelevuutta.

Ruralization & Trends

Ruralization -hankkeen tekemässä trendianalyysissä 2019–2020 megatrendit, trendit ja hiljaiset signaali ja mitä ne tarkoittavat maaseutukontekstissa. Rural Trend Cards saatavana englanniksi ja suomeksi.

Etätyökokeilut: Tuu etätöihin Kymenlaakson kyliin!

Kiinnostaako etätyön ja kotimaan matkailun yhdistäminen? Haluaisitko työskennellä pari päivää taidekeskuksessa, merellisissä maisemissa tai Alvar Aallon suunnittelemassa rakennuksessa? Osallistu etätyöresidenssien kehittämiseen Kymenlaaksossa!

Kokeilut järjestetään hankkeen kohdealueilla Sippola, Inkeroinen-Anjala, Popinniemi-Tiutinen. Miten kylät soveltuvat etätyön tekemiseen ja miten mahdollisuuksia voisi kehittää? Etätyökokeilija tekee omia töitään kohteessa ja kokeilun lopuksi arvioi kokemustaan. Osallistujan toivotaan kertovan kokemuksistaan myös somessa. Etätyökokeilu on osa kylien kehittämistä etätyön tekemisen paikoiksi.

Valittava henkilö osallistuu kokeiluun 3 hengen hanketiimin kanssa. Etätyökokeilijoille tarjotaan kahden yön majoitus omassa huoneessa. Kohteissa on nettiyhteys. Matkat kohteeseen ja ruokailut omakustanteisesti. Yhteiskuljetus autolla hanketiimin kanssa on mahdollista Kouvolasta.

Voit hakea etätyökokeilijaksi tämän lomakkeen kautta.

Lisätiedot alykkaatkulttuurikylat@xamk.fi

 

Sippola, Kouvola
20-22.6.2022

Sippolaa, hyvien ihmisten kylää ympäröivät peltoaukeat ja vehreät metsät.

Sippolan kylä sijaitsee maaseudulla noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kouvolasta kaakkoon. Kylästä löytyy pieni ruokakauppa, baari Neuvola ja sivuapteekki. Taidekeskus Antares toimii entisessä meijerissä, jonka lähistöllä tarinan mukaan valmistettiin Suomen ensimmäinen emmentaljuusto! Kesäisin toimivan nykytaidegallerian lisäksi Antares toimii residenssinä sekä järjestää työpajoja ja kursseja. Ulkoa löytyy ympäristötaidetta ja yhteisöllinen meijerin metsäpuutarha. Kirkonkylän nähtävyytenä myös punatiilinen uusgoottinen kirkko 1870-luvulta. Orijärven uimaranta on reilun 1,5 km päässä.

Etätyökokeilussa majoitutaan Taidekeskus Antareksessa.

Lue lisää:

Taidekeskus Antares
Sippukylät ry Facebookissa
Sippolan kirkonkylä, VisitKouvola


Ankkapurhan kulttuuripuisto, Kouvola
16-18.8.2022

Ankkapurhan kulttuuripuisto tarjoaa kerroksellisen kulttuuriympäristön kartanohistoriasta toimiviin tehtaisiin – nykyelämän arki, teollinen, elävä kulttuuriperintö, modernin asumisen historia, Kymijoen kuohut ja mäntymetsät yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla!

Ankkapurhan aluella yhdistyy Anjalan kylä ja Inkeroisten Tehtaanmäen asuinalue. 

Inkeroisten Tehtaanmäki kertoo teollisuusyhdyskunnan tarinaa 1800-luvun lopun puutaloalueesta Alvar Aallon moderniin arkkitehtuuriin.

Alvar Aallon suunnittelema Tehtaanmäen asuinalue Anjalan paperitehtaan työntekijöille on osa Ankkapurhan kulttuuripuistoa. Modernit 1930-50 –lukujen rakennukset lomittuvat 1800-luvun lopun puuarkkitehtuuriin. Patosiltaa pitkin pääsee kävellen tai pyörällä Anjalaan, jossa voi tutustua kartanohistoriaan ja kahvitella entisessä viljamakasiinissa. Kävely Tehtaanmäeltä Anjalaan patosillan yli noin kilometrin, autolla teitä pitkin reilu 4 km. Inkeroisten keskustassa vajaan 1,5 km päässä kaksi ruokakauppaa, kahvila, apteekki. Inkeroisissa on myös juna-asema.

Etätyökokeilussa majoitutaan Alvar Aallon suunnittelemassa Insinööritalossa Mäntyrinteessä.

Lue lisää:
Arkkitehtuuriopas, Kouvolan Aalto-kohteet

Ankkapurhan kulttuuripuisto
Anjala, Inkeroinen ja Myllykoski, VisitKouvola

 

Tiutinen & Popinniemi, Kotka
23-25.8.2022

Meren rajaaman Tiutisen puutaloalueet ja hiekkakujat kutsuvat kulkemaan ja tutustumaan luontoon ja kulttuuriperintöön.

Kotkan Popinniemi on historiallinen ja merellinen omakotitaloalue reilun kolmen kilometrin päässä idyllisestä Tiutisen saaresta. Lokinlaulu on ihastuttava puutalo vehreässä naapurustossa. Ruokakauppa löytyy noin 1,5 km päässä majoituksesta. Tiutinen on Älykkäiden kulttuurikylien kehittämiskohde, jossa entisille koulurakennuksille etsitään uutta käyttötarkoitusta. Tiutinen rakentui laatikkotehtaan ja sahan työntekijöiden asuinalueeksi 1900-luvun alussa. Nouseeko Tiutinen taas uuteen kukoistukseen?

Etätyökokeilussa majoitutaan Guesthouse Lokinlaulussa.

Lue lisää:

Lokinlaulu – Guesthouse & lifestyle
Tiutinen Facebookissa
Tiutinen, Kotkan kaupunki

Itäranta, Popinniemi ja Suulisniemi, Kotkan kaupunki

Kymenlaakson tarinakahvilat

Jokainen kylä on tarinan arvoinen

Tervetuloa Tarinakahviloihin!

Tarinakahvilat ovat avoimia tilaisuuksia, johon saa tulla kertomaan, kuuntelemaan, kahvittelemaan ja osallistumaan keskusteluun.
Tarkoituksena on löytää ja nostaa esiin kiinnostavia tarinoita kylästä ja kyläläisiltä. Mitkä ovat sinulle tärkeitä paikkoja? Minkälaisia tarinoita kylällä liikkuu? Mitkä ovat kylän parhaat puolet? Ennen kaikkea, mikä tekee kylästä kylän? Mikä olisi kylän slogan?

Tavalliset tarinat, tapahtumat, muistot ja sattumukset riittävät, ne tekevät kustakin kylästä ainutlaatuisen. Emme siis etsi maailmaa mullistaneita tapahtumia tai sankaritarinoita! Voit ottaa mukaasi valokuvia lempipaikoista tai tärkeistä tapahtumista. Voit ottaa mukaasi valokuvia lempipaikoista tai tärkeistä tapahtumista.

Sarjan aloittaa Tiutisen tarinakahvila ke 27.4. klo 17.30-19.30. Muut tarinakahvilat on suunniteltu keväästä syksyyn Tirvalle, Inkeroisiin, Pyhtäälle, Klamilaan ja Myllykoskelle. Aikataulut tarkentuvat. Kouvolan Alakylässä on tarkoitus pitää Kymijoen tarinakahvila. Inkeroisissa, Myllykoskella ja Kymijoen tarinakahvilassa teemana juhlavuosi Kymenlaakson ihme – metsäteollisuutta 150 vuotta.

Tarinakahviloiden sarjan järjestää Älykkäät kulttuurikylät -hanke ja Kymenlaakson museo. Aineistoa hyödynnetään anonyymisti hankkeen toimenpiteissä, kuten liittyvässä viestinnässä, kylien ominaispiirteiden ja vahvuuksien tunnistamisessa sekä kyläprofiilien luomisessa. Hankkeessa Kymenlaakson kyliä kehitetään kohti kestäviä asumisen, vapaa-ajan ja työskentelyn paikkoja kulttuuriympäristöt huomioiden. Toiminnassa keskitytään etätyön, innovaatioiden ja kulttuurihyvinvoinnin tuomiin mahdollisuuksiin kylien elinvoiman lisäämisessä.  Kulttuuriperintö nähdään resurssina ja voimavarana kylien vetovoiman ja asukkaiden hyvinvoinnin kannalta!

Kymenlaakson museo Kotkassa on kulttuuriperinnön asiantuntija, kumppani ja mahdollistaja koko maakunnassa. Luomme mahdollisuuksia yhdessä tekemiseen. Toimintamme lähtee asukkaiden tarpeista ja haluamme kehittää palveluja yhteistyössä alueen yhteisöjen kanssa.

Esittelyvideo Alvar Aallon suunnittelemasta Tehtaanmäen koulusta

Video Aalto’s Tehtaanmäki School – a Cultural Heritage Building in Transition esittelee Tehtaanmäen koulun arkkitehtuuria, kulttuuriperintöarvoja ja ajankohtaista kehittämistyötä. Videon toteuttivat Älykkäät kulttuurikylät ja Xamkin restauroinnin opetus, esiintyjinä projektipäällikkö Laura Lehtinen ja restauroinnin tuntiopettaja Joni Rousku. Englanninkieliseen videoon on saatavilla teksitys suomeksi ja englanniksi. Video löytyy tästä linkistä.

 

Alvar Aallon vuonna 1938 suunnittelema Tehtaanmäen koulu Kouvolan Inkeroisissa. Kuva Laura Lehtinen 2021.

Kysely Kouvolan vapaa-ajan asukkaille

Kouvolan kaupungin Talenttimagneetti-hanke ja Älykkäät kulttuurikylät toteuttivat kesällä 2021 kyselyn Kouvolan vapaa-ajan asukkaille. Kouvolassa luonto ja rauha tukevat etätyön tekemistä erinomaisesti. Luonto nousikin Kouvolan vahvuudeksi. Kehittämiskohteitakin löytyy, kuten esimerkiksi elinvoimainen keskusta. Reilu 40% vapaa-ajan asukkaista olisi valmis harkitsemaan muuttoa Kouvolaan!

”Kouvolan vapaa-ajan asukkaista on mahdollista muodostua entistäkin tärkeämpi tekijä Kouvolan ja sen taajamien ja kylien elinvoimalle. Heidän tavoittamistaan ja markkinointia kannattaisikin tehostaa. Vapaa-ajan asukkaat osallistuvat myös paikkakunnan maineen rakentamiseen kotipaikkakunnillaan ja verkostoissaan.”

Tiedote löytyy täältä.

 

Sanapilvi vastauksista kysymykseen Mikä on parasta Kouvolassa.

Ajankohtaista

Ilmakuvassa Myllykosken paperitehdas ja taajama Kymijoen varrella. Kuva Felix-Filmi Oy, Valokuvaajat 1950–1979. Lusto - Suomen Metsämuseo. Metsäteollisuus ry kokoelma.

Tehdas ja Kymijoki tekevät Myllykosken, nuorille muistot paikasta kodin

Kymenlaakson kylien elämää ennen ja nyt kartoitetaan tarinakahviloissa. Älykkäiden kulttuurikylien ja Kymenlaakson museon järjestämät Kymenlaakson tarinakahvilat ovat osa Kymenlaakson metsäteollisuuden 150-vuotisjuhlaa. Tarinakahviloissa nostetaan esiin kiinnostavia tarinoita kylistä ja tarkastellaan, millainen Kymenlaakson on metsäteollisuuden myötä syntynyt. Myllykosken tarinakahvila pidettiin toukokuun lopussa Vanhalla Rautakaupalla. Tarinakahviloihin liittyen pyrittiin paikallisten koulujen oppilailta keräämään kirjoituksia tai piirroksia omasta kotikylästä. Myllykosken...

Kuva rannalta merelle, Tiutinen, Kotka

Tarinoita meren rajaamalta saarelta – Tiutisen tarinakahvilan antia

Tiutisen saareen Kotkan kyljessä mahtuu paljon historiaa, kulttuuria ja aktiivista kylätoimintaa. Vivahteikas kuva saaren elämänmenosta hahmottui tarinakahvilassa Tiutisen työväentalolla huhtikuun lopulla 2022. Paikalle saapuneet noin 14 osallistujaa jakautuivat pullakahveineen kolmeen pöytään ja vapaamuotoisesti jutustellen jakoivat tarinoita ja muistoja. Keskustelun tärkeimmät sisällöt kirjattiin ylös. Jokaisessa pöydässä oli myös yksi Älykkäiden kulttuurikylien tai Kymenlaakson museon edustaja. Paperit...

Lasse Lassheikin ympäristötaideteos Perka plus, joka toteutettu viuhkamaiseen muodostelmaan ja koverrettuun pallon muotoon asetelluista leipuunrungoista, joiden liekkauspinnat maalattu. Meijerin metsä, Taidekeskus Antares. Kuva Laura Lehtinen 2021.

Kylien kohokohtia ja kehitystoiveita – kyläkartoituskyselyn antia

Älykkäissä kulttuurikylissä toteutettiin Kymenlaakson kyliin suunnattu kysely, jolla kartoitettiin paikallisia vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Vastauksia hyödynnetään kehittämistyössä ja ne täydentävät kesällä tehtyjä tutustumiskierroksia. Kysely toteutettiin anonyyminä ja sähköisenä Webropol-kyselynä noin kolmen viikon aikajaksolla elokuussa 2021. Lisäksi paperilomakkeita oli täytettävänä noin viikon ajan Anjalan Makasiinikahvilassa sekä Sippolan Salessa. Vastauksia saatiin 44 kappaletta, joista melkein kaikki täytetiin sähköisesti....

Tulevaisuustalkoita, tutustumista ja tarinointia – kuulumisia kulttuurikyliltä

Syksyn 2021 aikana Älykkäät kulttuurikylät verkostoitui ja jalkautui kyliin. Ankkapurhan kulttuurimatkailun strategiatyö ja Kotkan Tiutisten kyläkoulun uuskäytön kehittäminen aloitettiin, Sippolassa kokeiltiin tarinakahvilakonseptia. Vaikutettiin verkostoissa Kymenlaakson vetovoiman vahvistamiseksi ja osallistuttiin Huomaa paras Kymenlaaksossa tapahtuman järjestämiseen hankeyhteistyönä. Älykkäät kulttuurikylät on ollut mukana Tehtaanmäen koulun tulevaisuuden pilotointikokeiluissa ja jatkaa kehittämistyötä. Kansainväliset kytkökset luotiin Italiaan Materan kaupunkiin! Kymenlaakson ja...

Aallon kulttuuriperinnöstä kipinää kyliin ja kaupunkiin

Kouvolan Alvar Aalto -viikko tuo elokuun puolivälissä paljon erilaista tapahtumaa kaupunkiin! Tiedossa on – mikäli koronatilanne sallii – esimerkiksi Aalto-dokumentin elokuvailta ja ohjaajatapaaminen, Tehtaanmäestä inspiroitunutta tanssitaidetta, arkkitehtuuriaiheisia luentoja, pop-up -ravintola japanilaiseen henkeen sekä Aalto-leivonnaisia. Tapahtumakokonaisuus on kaikkien yhteinen kaupunkifestivaali, joka levittäytyy koko Kouvolan alueelle kyliltä keskustaan. Yksi keskeinen tapahtumapaikka on hankkeen kohdealue Inkeroinen-Anjala eli Ankkapurhan...

Faktat

Älykkäät kulttuurikylät

01.02.2021 – 31.12.2022

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Tutkimuskeskus: Luovat alat

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 125000 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto