Hankkeessa modernisoitiin matkailuelinkeinon kannalta tärkeän Kuninkaantien ekosysteemi ja tarjottiin uusia digitaalisia ratkaisuja sen kehittämiseen.

Kuninkaantie on vanha postireitti, joka aikoinaan yhdisti Pohjoismaat ja Venäjän. Se alkaa Norjan Bergenistä ja kulkee Oslon ja Tukholman kautta Maarianhaminaan, edelleen Saaristomeren kautta Turkuun ja Etelä-Suomen halki Venäjälle Viipuriin ja Pietariin asti. Tien nimi perustuu sen historialliseen ja kuninkaalliseen postitien rooliin, jona se yhdisti Ruotsin suurvallan läntiset ja itäiset alueet toisiinsa.

Digitaalisten ratkaisujen avulla tämä yhteinen historiallinen perintö säilytetään, ja sen houkuttelevuutta matkailijoiden ja matkailutoimijoiden keskuudessa lisätään edistämällä samalla Kunninkaantien varrella sijaitsevien kuntien elinvoimaisuutta ja hyvinvointia.

Hanke tarjoaa myös työkalut tärkeän kansainvälisen yhteistyön parantamiseen Kuninkaantie-teeman ympärillä sekä reitin varrella olevien yritysten, kulttuurikohteiden, viranomaisten ja yhteiskuntien välisen yhteistyön tehostamiseen.

 

Korkeakoulu- ja tiedeyhteistyö venäläisten ja valkovenäläisten kumppaniorganisaatioiden kanssa on jäädytetty 4.3.2022 alkaen opetus- ja kulttuuriministeriön suosituksen mukaisesti. Meneillään olevia tutkimus- ja kehittämishankkeita jatketaan ilman venäläisiä ja valkovenäläisiä kumppaneita, ja toimintaa suunnataan tarvittaessa uudelleen.

Lisätietoja

Projektipäällikkö
Katja Gorelkina
katja.gorelkina@xamk.fi
050 468 4626

Visitkingsroad.fi ALUSTA ON JULKAISTU!


Sijaitseeko kaupunkisi, kuntasi tai yrityksesi Kuninkaantie-matkailureitin varrella? Haluatko hyödyntää Kuninkaantie-teemaa markkinoinnissa sekä saada lisää näkyvyyttä ja matkailijoita? Tule mukaan uuteen visitkingsroad.fi -alustaan ja ota hyöty irti!

Historiallinen Kuninkaantie yhdisti aikoinaan postireittinä Pohjoismaat ja Venäjän. Nykypäivänä tällä virallisella matkailutiellä on erityinen merkitys matkailuelinkeinon ja kumppanialueiden kilpailukyvyn tukemisen kannalta.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu yhdessä kumppaneiden kanssa on toteuttanut visitkingsroad.fi -digitaalisen alustan, johon kootaan reitin varrella sijaitsevat nähtävyydet sekä niiden ympärillä olevat palveluverkostot. Uusi digitaalinen alusta esittelee matkailijoille Kuninkaantietä ja sen kohteita. Alusta palvelee Kuninkaantien varrella toimivia matkailuyrityksiä , joille se on näkyvyyspaikka ja tärkeä markkinointikanava. Alusta on ilmainen kaikille – rekisteröidy ja ota hyöty irti!

Visitkingsroad Käyttöohjeet

 

 

 

360-kuvat ja 3D mallit matkailutoimijoiden käyttöön

Kuninkaantie-hankkeessa on tuotettu runsaasti 360-kuvia (yli 150 kpl) ja 3D-malleja (10 kpl) Porvoosta Virolahdelle ulottuvan osuuden kohteista:

  • Porvoo: Postimäki
  • Loviisa: Pernajan kirkko, Komendantintalo ja puutarha, maalinnoitus, bastionit Rosen ja Ungern, Strömforsin ruukki, Laivasilta ja Suolatori, Ahvenkosken sillat, Ulrikanhovi
  • Pyhtää: Kiviniemen kartano, Strukan sulut, Pyhän Henrikin kirkko, Valkmusan kansallispuisto
  • Kotka: Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kyminlinnan maalinnoitus, Keisarillinen kalastusmaja, Koskipuisto
  • Hamina: Kauppiaantalomuseo, Haminan Bastioni
  • Virolahti: Pyterlahden graniittilouhos, Vahtivuoren luontonäyttämö, Harjun alue (Harjun Hovi, Kiessi), Keisarin huvipuisto

Materiaalit ovat tarkoitettu Kuninkaantie-reitin varrella olevien kohteiden ja palveluiden markkinointiin ja ovat vapaasti ladattavissa Xamkin palvelimelta: Kuninkaantie-materiaalipankki

Kuvien julkaisemisen yhteydessä muista aina maininta ”Kuva(t): EU:n osarahoittama King’s Road Renascence -hanke.”

Kuninkaantie-markkinointivideot

Vieraile Kyminlinnassa virtuaalisesti!

Kyminlinna on suurista linnoituksista ainoa lähes kaikkine etuvarustuksineen säilynyt Kaakkois-Suomen linnoitus. Se oli sotilaskäytössä yli 200 vuotta aina vuoteen 2005 asti, jonka jälkeen alue ei ole ollut aktiivisessa käytössä. Kyminlinna on aina kiehtonut historiasta kiinnostuneita matkailijoita, mutta linnoituksessa vieraileminen opastettujen kierrosten ulkopuolella ei ole ollut mahdollista.

Hankkeen puitteissa on toteutettu virtuaalinen opastettu kierros nykypäivän Kyminlinnassa, jonka jokainen voi katsoa omalla laitteellaan selaimen kautta. Kierros on toteutettu hyödyntäen 360-valokuvia. Se vie katsojan linnoituksen lävitse lounaisportilta kaakkoisportille. Jokaisella alueella on infopisteitä, jotka valottavat Kyminlinnan historiaa ja nykyhetkiä.

Sovellus on toteutettu sekä suomeksi että englanniksi. Sovellus on tarkoitettu käytettäväksi pöytäkoneella tai mobiililaitteella kääntämällä ruutu vaakaan.

ALOITA KIERROS

Hankkeessa on myös toteutettu virtuaalitodellisuusmuseo, jossa katsoja pääsee tutustumaan 1800-luvun Kyminlinnaan virtuaalilasien avulla. Linnoituksen muurit ja osa olemassa olevista rakennuksista laserkeilattiin projektia varten. Historiaan kadonneita rakennuksia, kuten 1920-luvulla purettu päävartio, mallinnettiin rakennuspiirustusten perusteella. Käyttäjä voi sovelluksessa kiertää linnoituksen kahdella eri alueella tutustuen Kyminlinnan historiaan. Osana virtuaalitodellisuusmuseota on myös 1800-luvun linnoitustykistöä esittelevä alue.

Sisällöt on ladattu Xamkin ja Virolahden kunnan (Visit Virolahti) virtuaalilaseihin.

AR-sovellus on otettu käyttöön Kuninkaantie-reitin markkinoinnissa

Kuninkaantie-reitin markkinointia varten hankkeessa on tuotettu King’s Road AR-sovellus, joka esittelee alueen kohteita ja toimijoita lisätyn todellisuuden keinoin.

Mobiililaitteen avulla kävijä voi vierailla kohteissa 360-asteen kuvamateriaalin kautta, sekä tutustua yksinkertaisiin kohteisiin liittyviin objekteihin, tuomalla ne vaikka keskelle omaa olohuonetta.

Sovellusta on tarkoitus käyttää eri tapahtumien yhteydessä, mutta sitä pääsee vapaasti kokeilemaan myös omalla laitteella. Asennuspaketti löytyy täältä.

Ajankohtaista

visitkingsroad.fi -alusta on julkaistu!

Sijaitseeko kaupunkisi, kuntasi tai yrityksesi Kuninkaantie-matkailureitin varrella? Haluatko hyödyntää Kuninkaantie-teemaa markkinoinnissa sekä saada lisää näkyvyyttä ja matkailijoita?  Tule visitkingsroad.fi -alustalle mukaan ja ota hyöty irti! Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu yhdessä kumppaneiden kanssa on toteuttanut visitkingsroad.fi -digitaalisen alustan, johon kootaan reitin varrella sijaitsevat nähtävyydet sekä niiden ympärillä olevat palveluverkostot. Uusi digitaalinen alusta esittelee matkailijoille Kuninkaantietä ja sen kohteita. Alusta palvelee...

360-kuvat ja 3D mallit matkailutoimijoiden käyttöön!

Kuninkaantie-hankkeessa on tuotettu runsaasti 360-kuvia (yli 150 kpl) ja 3D-malleja (10 kpl) Porvoosta Virolahdelle ulottuvan osuuden kohteista: Porvoo: Postimäki Loviisa: Pernajan kirkko, Komendantintalo ja puutarha, maalinnoitus, bastionit Rosen ja Ungern, Strömforsin ruukki, Laivasilta ja Suolatori, Ahvenkosken sillat, Ulrikanhovi Pyhtää: Kiviniemen kartano, Strukan sulut, Pyhän Henrikin kirkko, Valkmusan kansallispuisto Kotka: Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kyminlinnan maalinnoitus, Keisarillinen...

Kuninkaantie-ilta kokosi yhteen yli 30 toimijaa reitin varrelta

24.2.2023  Xamk, Kuninkaantie ry ja Pernajan Agricola-seura ry järjestivät iltatilaisuuden Kuninkaantie-reitin toimijoille tunnelmallisessa Perinnekeskus Kuggomissa Loviisassa.  Paikan päällä ja etänä tilaisuuteen osallistui 35 henkilöä. Illan aikana sukellettiin historiaan arkeologi Andreas Koiviston sekä Pernajan Agricola-seuran edustajien kanssa ja katsottiin digitaaliseen tulevaisuuteen Kuninkaantie-hankkeen tiimoilta.  Projektipäällikkö Katja Gorelkina esitteli hankkeen tuloksia ja kertoi, mitä digitaalisija työkaluja on tuotettu...

Kyminlinna VR kiinnosti yleisöä

Kyminlinna-demo-ilta Merikeskus Vellamossa 28.12.2022 oli kaikin puolin onnistunut: Kyminlinnassa pääsi vierailemaan virtuaalisesti 40 ihmistä ”vauvasta vaariin”. Esillä oli myös 360-virtuaalikierros nykypäivän Kyminlinnasta. Tärkeimmät havainnot: – Aihe oli niin kiinnostava, että suuri osa ihmisistä tuli paikan päälle varta vasten. – Kaikki testaajat olivat kokeilemassa VR-laseja ensimmäistä kertaa ja hienosti oppivat käyttämään uutta teknologiaa. – Kokonaisuus kiinnosti sekä...

Ilmakuva Kyminlinnan alueesta.

Kyminlinnassa pääsee nyt vierailemaan virtuaalisesti

Kotkassa sijaitseva Kyminlinna avautuu suurelle yleisölle uudella tavalla, kun sinne pääsee tutustumaan virtuaalisovellusten avulla. Linnoitus on aina kiehtonut historiasta kiinnostuneita matkailijoita, mutta siellä vieraileminen opastettujen kierrosten ulkopuolella ei ole ollut mahdollista. Virtuaalista linnoitusta esitellään joulukuussa Vellamossa. Kyminlinna on suurista linnoituksista ainoa lähes kaikkine etuvarustuksineen säilynyt Kaakkois-Suomen linnoitus. Se oli sotilaskäytössä yli 200 vuotta aina vuoteen...

Faktat

King's Road Renascence - New Dimension and Digital Tools

01.01.2021 – 30.11.2022

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (XAMK)

Osatoteuttajat: Metropolia AMK, Pietarin polytekninen yliopisto, EU-Venäjä Innovaatiopartneruus ry (ERIP)

Muut kumppanit: Kuninkaantie ry

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 573 877 €

Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 197 024 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.