*ship Startup Festival luo yrittäjyyttä Kaakkois-Suomeen

 

*ship Startup Festivalin tavoitteena on innostaa opiskelijoita yrittäjyyspolulle ja tarjota yrityksille luontevan mahdollisuuden tutustua tulevaisuuden osaajiin. Tapahtumassa mentoroineen yrittäjä ja sijoittaja Ville Leistin mukaan *shipistä on kasvanut merkittävä startup-tapahtuma Suomessa, etenkin alkuvaiheessa oleville startupeille.

– ”Tapahtumalle on muodostunut oma identiteetti ja maine, siitä kertoo se, että tulijoita olisi enemmän kuin mukaan voitiin ottaa. Tapahtuma tuo alueelle positiivista pöhinää ja kansainvälistä näkyvyyttä! Alueen elinvoimalle on suuri merkitys, jos mahdollisimman moni startup saadaan jäämään Kaakkois-Suomeen. ”

 

– Tänä vuonna juhlimme *shipin 10-vuotista taivalta ja toiveenamme on saada lisää kumppaneita mukaan toteuttamaan ikimuistoinen festivaali – ota pikaisesti yhteyttä, jos haluat mukaan tapahtuman tekemiseen! kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita tekemään yhteistyötä alueemme menestyksen hyväksi, tapahtuman kapteeni Kerttu Mattsson kannustaa.

Vuonna 2023 *ship Startup Festivaalilla kisasi 30 startupia

Vuoden 2023 festivaali järjestettiin 4.–5.5.2023 Kotkan Höyrypanimolla ja se onnistui yli odotusten. Tapahtuman Pitch Captain -kilpailuosion kolmelle parhaalle myönnettiin rahapalkinto yrityksen kehittämiseen.

– Vierailijoita oli yhteensä noin 200, sekä opiskelijoita että yritysten väkeä! Mukana oli opiskelijoita ympäri Suomen, myös kansainvälisiä opiskelijoita arviolta 20 maasta. Lisäksi saimme Pitch Captain -kilpailuun todella laadukkaita hakemuksia, näistä itse kilpailuun pääsi 30 startupia, joita sparrasi 25 bisnesmentoria, kehityspäällikkö Minna Lehesvuori summaa.

Tiukan kisan ja 10 000 euron pääpalkinnon voittajaksi julistettiin lappeenrantalainen PikaPay. Kilpailutiimissä olivat mukana Oskari Hervonen, Juuso Käyhkö ja Teemu Ketonen ja heidän tuoteideanaan on mobiilisovellus, jonka avulla voi asioida ja maksaa kaupassa itsenäisesti.

Petri Kuuselan ja Jyrki Jauhiaisen Betomo sijoittui toiseksi ja palkittiin 3 000 eurolla. Kuopiolaisen Betomon ideana on valetun betonin kosteuden monitorointi rakennustyömailla sähköstä kuvantamista hyödyntäen.

Kotkalaisista Xamkin opiskelijoista – Niko Viitiö, Samuli Kosonen, Jaakko Mela, Ott Otsla, Ilmari Salmi ja Antti Jakunaho – koostuva yritys Normogames sijoittui kolmanneksi peli-ideallaan. Palkintosumma oli 2 000 euroa. Normogames on Kotkassa toimiva pelistudio, joka tekee helposti lähestyttäviä ja hauskoja PC-pelejä.

pitch-captain-voiton- VEI PIKAPAYpitch-captain-

Sekä Oskari Hervonen, Petri Kuusela että Niko Viitiö pitävät verkostoitumista ehdottomasti tapahtuman arvokkaimpana antina, vaikka rahapalkinnotkin ovat tärkeitä tuotekehitykselle.

– Fiilikset kilpailusta ovat erittäin hyvät ja saimme taas arvokasta kokemusta, jota ei muualta voisi saada. Voittorahat tullaan sijoittamaan Pilotti V2 -tuotekehitykseen, toteaa Hervonen.

– Tapahtuma oli loistavasti järjestetty ja erittäin hyödyllinen: sain arvokasta palautetta yritysideasta ja sen esittelemisestä sekä kokemusta pitchaamisesta. Palkintorahat käytän ensimmäisiin testimittauksiin, jatkaa Kuusela.
Yhteensä 15 000 euron suuruiset Pitch Captain -palkinnot sponsoroi Google. Lisäksi Cursor Oy palkitsi 2 000 eurolla Normogamesin Etelä-Kymenlaakson parhaimpana startupina.

– Sekä Googlen että Cursorin palkinnot sijoitamme prototyypin tekoon, jolla sitten haemme rahoitusta ja julkaisijaa. Yrittäjien ja mentoreiden tapaaminen on kilpailujen parasta antia, Viitiö kiittää.

Tämän vuoden *ship Startup Festivalin toteutuksessa mukana Google ja Cursor

*ship Startup Festivalin ”10th edition” järjestetään jälleen 16.-17.5.2024 Kotkassa Merikeskus Vellamossa. Tapahtuma on ainutlaatuinen alusta alkuvaiheen startupeille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille. Se on myös arvokas oppimisympäristö opiskelijoille!
Sinulla on mahdollisuus osallistua *Pitch Captain Competition -kilpailuumme tai osallistua mentorina konsultoimaan kilpailevia startup-yrityksiämme sekä vierailijoitamme. Voit myös muuten vaan tulla nauttimaan tapahtumasta ja pitämään hauskaa.

Tsekkaa tapahtumasivumme!

www.shipfestival.fi