Kilpailu käynnissä!

Tänä vuonna kilpailu mahdollistetaan myös kansainvälisille osallistujille englanninkielellä! Klikkaa sivujen yläosiosta ja oikealta ”EN”.

Rohkaisemme innovatiivisuuteen ja luovuuteen etsimällä, löytämällä ja palkitsemalla ideoita ja innovaatioita, joilla voidaan nähdä olevan kaupallista potentiaalia. Kilpailuehdotus voi olla esimerkiksi tuote, palvelu, oleellinen tuotteen tai palvelun parannus tai muu perusteltu idea. Kilpailu pyrkii osaltaan vahvistamaan Etelä-Savon alueen kilpailukykyä, joka nojaa kestävään elinkeinotoimintaan, osaamiseen ja hyvinvointiin. Tavoitteena on lisätä uuden osaamisen ja digitalisaation hyödyntämistä.

 

Lue alla olevat säännöt ja idean valmistuessa täytä kilpailulomake 9.10.2022 mennessä tästä linkistä.

lorjoai

 i

SÄÄNNÖT

*Liikeideakilpailuun osallistuvan tulee lukea ja hyväksyä nämä säännöt ennen kilpailuehdotuksen/idean lähettämistä.

Ideaehdotus tehdään suomeksi tai englanniksi. Ehdotuksen esittäjä voi olla Etelä-Savon alueella asuva tai opiskeleva yksityinen henkilö tai samalla alueella sijaitseva ja toimiva yritys tai muu yhteisö. Kilpailuun voi osallistua omalla liikeidealla yksin, tai yhteisellä liikeidealla enintään 5 hengen tiimissä – tiimin olisi keskenään myös hyvä huomioida liikeideansa omistusoikeudet. Kilpailu on avoin ja tavoittelemme palvelua, tuoteideaa tai liiketoimintakonseptia, joka tähtää aidosti kannattavaan liiketoimintaan.

 

Kilpailuaika 1.4. – 24.11.2022:

1.4.2022 kilpailu starttaa ja ideointivaihe käynnistyy (muista jättää ideasi viimeistään 9.10.2022!)

9.10.2022 liikeideoiden deadline ja toimitus sivun yläpuolella olevaan linkkiin

10.10.2022 kilpailun pääjärjestäjä ottaa yhteyttä kaikkiin idean jättäneisiin ja lähettää liikeideat tuomaristolle

           24.10.2022 kilpailun pääjärjestäjä lähettää tuomariston palautteen kaikille idean jättäneille ja on yhteydessä kolmen parhaan liikeidean tuottajaan

14.11.2022 kilpailun kolmen (3) finalistin/finalistien esittelyvideoiden toimitus tuomaristolle (pääjärjestäjä hoitaa)

24.11.2022 kilpailun finaalitilaisuus livenä Mikkelissä/etäyhteydellä

 

pääjärjestäjä

Kilpailun pääjärjestäjänä toimii Yrittäjyyden Kolmas Aalto -hanke (ESR), Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.

tuomaristo

 Tuomariston jäseninä toimivat aluejohtaja Heidi Loukiainen, Etelä-Savon Yrittäjät, elinkeinopäällikkö Tuula Kokkonen, Etelä-Savon maakuntaliitto, yrittäjä Janne Muikkunen, Rock Solid Oy ja palvelupäällikkö Ossi Pulliainen, Oma Säästöpankki. Jokainen tuomariston jäsen allekirjoittaa salassapitosopimuksen. Tuomariston päätös on lopullinen, eikä siitä voi valittaa.

 

Arviointikriteerit
    • Liikeidean toteutettavuus
    • Liikeidean innovatiivisuus
    • Liiketoiminnan kasvumahdollisuudet
    • Liikeidean kansainvälistymismahdollisuudet

 

Palkinnot

Kilpailun voittajat julkistetaan finaalipäivänä 24.11.2022. Tällöin liikeideakilpailun kolme parasta ideaa palkitaan.

Kilpailun finalisteille annetaan rahapalkinnot, 1. sija 1200 eur, 2. sija 500 eur ja 3. sija 300 eur. Huomioithan, että rahapalkinnot ovat saajalleen veronalaista tuloa. Tuomaristolla on oikeus muuttaa perustellusta syystä palkintojen kokonaissummaa.

Kilpailun pääsponsoroijana toimii Oma Säästöpankki.

 

IMMATERIAALIoikeudet

Kilpailuideoiden teollis- ja tekijänoikeudet ovat ehdotuksen jättäneen omaisuutta. Kilpailun järjestäjä ei ota itselleen omistusoikeuksia. Kilpailuun lähetetyt ehdotukset käsitellään luottamuksellisesti kaikissa kilpailuun liittyvissä vaiheissa. Kilpailuidean julkituomiselle voi asettaa ehdot kilpailulomakkeessa. Finalistit sitoutuvat tekemään lyhyet videot, jotka esitellään julkisesti finaalitilaisuudessa. Kilpailussa noudatetaan Suomen lakia.

 

Tietosuoja

Kilpailuun osallistuvien henkilöiden tietosuojasta pidetään hyvää huolta. Lue tarkemmin järjestäjäorganisaation tietosuojakäytännöistä: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun tietosuojailmoituksen löydät tästä

_______________________________

 

sparrausta tarjolla!

Yrittäjyyden Kolmas Aalto -hankkeen (Xamk) kautta voit saada sparrausta liikeideaasi. Sparraajina toimivat Yrittäjyyden Kolmas Aalto -hankkeen asiantuntijat Johanna Koponen, Elina Pöllänen ja Henna Suortti sekä sopimus- ja IPR asiantuntija Minna Pasila. Alta löydät Teams -linkit vapaaehtoisiin sparraustapaamisiimme, tule rohkeasti mukaan:

 

Voit pyytää apua ideasi jatkokehittämiseen ja kaupallistamiseen myös alueesi Uusyrityskeskukselta, tai yritys- ja elinkeinopalveluista. Palvelu on maksutonta.

Samiedun yrityskahvila palvelee yrittäjyydestä kiinnostuneita seutukunnan ihmisiä sekä Samiedun opiskelijoita. Lisätietoja antaa Tuire Pervilä, puh. 044 550 6343, tuire.pervila@samiedu.fi

 

Liikeideakilpailu 2022 on osa Yrittäjyyden Kolmas Aalto -hanketta, joka saa Etelä-Savon ELY-keskuksen kautta Euroopan sosiaalirahaston osarahoitusta. Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Etelä-Savon ammattiopiston, Samiedun, STEP-koulutuksen ja 4H-yhdistyksen kanssa.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

lisätietoja:

Henna Suortti, puh. 050 467 7013, henna.suortti@xamk.fi

Johanna Koponen, puh. 040 487 5111 johanna.koponen@xamk.fi

Elina Pöllänen, puh. 040 144 7150, elina.pollanen@xamk.fi

         

          Yrittäjyyden Kolmas Aalto -hankkeen syksyn 2022 maksuttomat yrittäjyysvalmennukset!