MITÄ JA KENELLE

 

Rakes 2020-hanke järjestää kaksi koulutuspäivää Leanista.

Ensimmäinen Lean-ajattelun perusteet-koulutuspäivä 11.9.19 sisältää Toyota Production Systemsin ja Leanin periaatteet ja tavan toimia, Leanin kehittymisen historian ja nykypäivän levittäytymisen eri aloille. Tavoitteena on lisätä osallistujien ymmärrystä siinä mitä Lean on ja mitä ajattelu- ja tuotantotavan mukaisella johtamisella ja toiminnalla on saavutettavissa. Koulutus on suunnattu yrityksille sekä kaikille Lean-ajattelusta kiinnostuneille.

Lean-ajattelun perusteet-koulutuspäivällä pohjustetaan koulutuspäivää, ohjelman linkki RAKES 2020: Lean rakentamisessa 1.10.2019, joka soveltuu erityisen hyvin rakennusalan ammattilaisille. Lean rakentamisessa-koulutuspäivään osallistuville suosittelemme pohjaksi 11.9.19 Lean ajattelun perusteet-koulutuspäivää.

Suosittelemme osallistumaan molempiin päiviin!

Molemmat koulutuspäivät ovat maksuttomia, ennakkoilmoittautuminen vaaditaan.

 

kouluttaja

 

DI Anssi koskenvesa

 

Anssi Koskenvesa on toiminut Lean Construction -menetelmien kehittäjänä ja kouluttaja 1990-luvulta alkaen eli koko sen ajan, kun Lean menetelmiä on kehitetty rakennusalalle Suomessa. Hän on vienyt menetelmiä aktiivisesti yritysten käytäntöihin, kouluttanut sekä kehittänyt niitä edelleen. Koskenvesa kouluttaa Lean Construction -menetelmiä (Last Planner, tahtituotanto, Parade of Trades, Villego) viikoittain eri rakennusalan yrityksissä. Koskenvesa on julkaissut yhteistyökumppaneidensa kanssa lukuisia Last Planner -oppaita. Mittaviiva Oy tarjoaa myös digitalisia välineitä Last Planner -menetelmien käyttöön yrityksissä ja työmailla. Lisäksi Koskenvesa viimeistelee parhaillaan väitöskirjaansa rakennusalan tuottavuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä Tampereen yliopistoon.

 

 

 

 

AIKA JA PAIKKA

Koulutus järjestetään ke 11.9.2019 klo 9.00-15.00 Savonlinnassa, Kuitu 3, teoriatila B015, Vipusenkuja 5, 57200 Savonlinna

ILMOITTAUTUMINEN

Lean-ajattelun perusteet 11.9.19, ilmoittautuminen 4.9.19 mennessä: https://www.lyyti.fi/reg/rakeslean1

Lean rakentamisessa 1.10.19, ilmoittautuminen 24.9.19 mennessä https://www.lyyti.fi/reg/leanconstruction

Ohjelma 11.9.19

Koulutuspäivä sisältää harjoituksia, ryhmätöitä ja yhteistä pohdintaa Lean-menetelmien soveltamisesta käytännön toimintaan.

9.00 – 12.00  

  • Leanin tausta ja Toyota Production System periaatteet
  • Lean periaatteet
  • Miksi Lean? Ihmisten kunnioittaminen, resurssi- ja virtaustehokkuuden parantaminen sekä jatkuva parantaminen
  • Lean- menetelmiin tutustuminen
12.00 – 13:00 Lounas (omakustanteinen)
13.00 – 15.00
  • Leanin hyödyntäminen yritysten johtamisessa ja jatkuvassa parantamisesssa
  • Esimerkkejä Suomesta ja maailmalta
  • Lean-ajattelu koulutukseen osallistuvissa yrityksissä

 

 

lisätietoja

Anti Rohumaa
Projektipäällikkö
040 185 4173 | anti.rohumaa (at) xamk.fi

Kiti Venäläinen
Projektiasiantuntija
040 663 0546 | kiti.venalainen (at) xamk.fi

Rakennusklusterin osaajat Etelä-Savossa – RAKES 2020-hankkeessa kartoitetaan rakennusteollisuuden osaamistarpeita ja suunnitellaan tarpeiden perusteella uusia oppimispolkuja sekä koulutussisältöjä. Hanke rahoitetaan Euroopan unionin Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelmasta ja kaikki tarjottava koulutus on kaikille avointa ja osallistujille maksutonta. Katso tulevia koulutuksia www.xamk.fi/rakes

Jaa sivu