Koronavirustilanne heikentyy Suomessa nopeasti ja tartuntaketjuja on myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden parissa. Tämä on johtanut etäopetuksen lisäämiseen ja jopa kampusten sulkemisiin eri paikkakunnilla.

Monet tartunnoista ovat peräisin tapahtumista, joihin on vapaa-aikana kokoontunut paljon opiskelijoita. Ammattikorkeakoulujen rehtorit ja opiskelijakunnat muistuttavat nyt opiskelijoita vastuullisesta käyttäytymisestä.

Tartuntaketjujen takia korkeakoulujen opetus on jouduttu keskeyttämään ja kampukset sulkemaan usealla paikkakunnalla. Viime viikon ja viikonlopun tartuntaketjujen vuoksi on suljettu Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Vaasan ammattikorkeakoulu kokonaisuudessaan sekä Novian Vaasan ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Savonlinnan kampukset.

Jotta koronavirustartuntojen leviäminen saadaan jatkossa estettyä, jokaisella kampuksilla työskentelevällä ja opiskelevalla on iso vastuu oman käyttäytymisensä osalta.

Isompiin tapahtumiin osallistumista ja niiden järjestämistä tulee nyt välttää. Samoin tulee noudattaa ohjeita turvaväleistä, maskeista ja hygieniasta.

Nämä ovat ainoat tavat varmistaa, että ammattikorkeakoulut pystyvät tarjoamaan lähiopetusta myös jatkossa. Opetus kampuksilla on osa yhteisöllisyyttä, jota poikkeusaikoina on kaivattu.

Me kaikki voimme omilla toimillamme vähentää riskiä, että kampuksia ei jouduta koronan vuoksi sulkemaan.

 

Rehtori Heikki Saastamoinen

Opiskelijakunta Kaakon puheenjohtaja Iida Pilli-Sihvola

 

J.K. Jos koronatilanne huolettaa sinua, voit ammattikorkeakoulussamme kääntyä opiskelijahyvinvoinnin asiantuntija Kirsi Kämäräisen puoleen, etunimi.sukunimi@xamk.fi, p. 040 709 4836.

 

Jaa sivu