Mikkelin ammattikorkeakoululla (Mamk) on mahdollisuus perustaa Savonlinnan Kuitulaboratorion ympärille korkeatasoinen ja vahva Biotuotealan koulutus- ja kehittämiskeskus. Ammattikorkeakoulun roolin vahvistaminen Savonlinnassa liittyy Itä-Suomen yliopiston päätökseen ajaa alas Savonlinnan opettajakoulutusyksikkö.

OKL:n menettäminen on isku koko Savonlinnan talousalueelle, minkä vuoksi pääministeri Sipilän hallituksessa ja eri ministeriöissä valmistellaan Savonlinnaan kohdistuvaa kompensaatiopakettia.  Opetus- ja kulttuuriministeriö on ollut asiasta yhteydessä myös Mamkiin.

Mamkin hallitus käsitteli asiaa 6.6.2016 kokouksessaan ja totesi, että Mamkilla on mahdollisuus sekä tutkimus- ja kehittämisympäristön että koulutuksen laajentamiseen.

Uusia laboratorioita, laitteita ja oppimisympäristö

Biotuotealan koulutus- ja kehittämiskeskuksen tavoitteena on synnyttää uutta, puuta eri muodoissaan hyödyntävää palveluliiketoimintaa.

Investointi käsittää uusia laboratorioita, laitteita ja biotuotetekniikan opiskelijoiden oppimisympäristön. Tarkoitus on palkata keskukseen myös uusia asiantuntijoita. Kuitulaboratoriossa työskentelee tällä hetkellä reilut kaksikymmentä tutkijaa. Keskuksen kustannusarvio on 20 miljoonaa euroa.

–   Toteutuessaan keskus luo Savonlinnaan vetovoimaisen, kansainvälisesti vaikuttavan biotalouden ja teknologiateollisuuden osaamiskeskittymän, toteaa Mamk Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko.

–  Kompensaatiossa tulee kyse aidosta valtion lisäpanostuksesta Savonlinnaan, eikä se saa syödä ammattikorkeakoulun muuta rahoitusta. Investointia ei voida myöskään rahoittaa Etelä-Savolle suunnatuista EU:n rakennerahastojen varoista. Nämä ovat Mamkin asettamia reunaehtoja keskuksen perustamiselle, painottaa Koivikko.

Mamkin hallitus valtuutti puheenjohtaja Jyrki Koivikon ja kehitysjohtaja Kalevi Niemen käymään neuvotteluja Savonlinnan kaupungin, eri ministeriöiden ja yliopistotoimijoiden kanssa.

Neuvottelijat tapaavat opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen 28.6.2016 Helsingissä. Siihen mennessä varmistuu, mille aloille ammattikorkeakoulu esittää Savonlinnaan lisää aloituspaikkoja.

Lisätiedot

Mamk Oy:n puheenjohtaja
Jyrki Koivikko
p. 040 670 5509, jyrki.koivikko@evl.fi