Etelä-Savon ja Kymenlaakson alueilla toimivat osuuspankit* ovat tehneet Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululle merkittävän, 100 000 euron suuruisen lahjoituksen.
– Xamk on sekä alueellisesti että valtakunnallisesti merkittävä oppilaitos, joka tarjoaa monipuolista opetusta ja tekee maailmanluokan tutkimustyötä. Yritysten ja yhteisöjen menestyksen edellytys on osaava henkilökunta. Yhteisenä tavoitteena onkin, että Xamkista valmistuvista osaajista entistä isompi osa jäisi rakentamaan Kymenlaakson ja Etelä-Savon alueiden hyvinvointia, kertoo OP Suur-Savon toimitusjohtaja Jari Himanen.

– Meille osuuspankeille toimialueidemme hyvinvoinnista huolehtiminen on perustehtävämme, ja tällä lahjoituksella pystymme Xamkin kautta erinomaisella tavalla toteuttamaan tätä tehtäväämme, jatkavat OP Kymenlaakson toimitusjohtaja Juha Korhonen ja OP Länsi-Kymin toimitusjohtaja Saila Rosas.

Xamkin rehtori Heikki Saastamoinen ja vararehtori Mirja Toikka ottivat lahjoituksen vastaan.
– Olemme kiitollisia tästä lahjoituksesta sekä osuuspankkien osoittamasta luottamuksesta. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla on suuri vaikutus alueen elinkeinoelämään. Siksi on tärkeää, että paikalliset yritykset näkevät meidät merkittävänä kumppanina koulutuksessa sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Lahjoitusvarat menevät suoraan näiden toimintojen kehittämiseen, rehtori Heikki Saastamoinen sanoo.

Osuuspankit tarjoavat Xamkin opiskelijoille muun muassa harjoittelupaikkoja ja tätä yhteistyötä onkin tarkoitus vielä entisestään kehittää. Tästä yhteistyöstä hyötyvät molemmat – harjoittelija pääsee soveltamaan oppimaansa käytännössä ja tuo uutta osaamista ja näkemystä työyhteisöön, jatkaa vararehtori Mirja Toikka.

 

Kuvassa: Saila Rosas, Jari Himanen, Mirja Toikka, Heikki Saastamoinen, Juha Korhonen ja Kari Mäkelä.

 

Lisätietoja:

  • Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu – Xamkin rehtori Heikki Saastamoinen, p. 050 3125 151, heikki.saastamoinen(a)xamk.fi
  • Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu – Xamkin vararehtori Mirja Toikka, p. 044 702 8372, mirja.toikka(a)xamk.fi
  • OP Suur-Savon toimitusjohtaja Jari Himanen, p. 050 3733 096, jari.himanen(a)op.fi
  • OP Kymenlaakson toimitusjohtaja Juha Korhonen, p. 050 550 4395, juha.korhonen(a)op.fi
  • OP Länsi-Kymin toimitusjohtaja Saila Rosas, p. 0400 657 160, saila.rosas(a)op.fi
  • OP Kangasniemen toimitusjohtaja Seppo Laurila, p. 044 7244 220, seppo.laurila(a)op.fi
  • OP Kerimäen toimitusjohtaja Jarmo Kaivonurmi, p. 044 564 1418, jarmo.kaivonurmi(a)op.fi
  • OP Miehikkälän toimitusjohtaja Mikael Hanhilahti, p. 045 1108 779, mikael.hanhilahti(a)op.fi
  • OP Rantasalmen toimitusjohtaja Kari Mäkelä, p. 040 508 3193, kari.makela(a)op.fi

 

* Kangasniemen Osuuspankki, Kerimäen Osuuspankki, Kymenlaakson Osuuspankki, Länsi-Kymen Osuuspankki, Miehikkälän Osuuspankki, Rantasalmen Osuuspankki ja Suur-Savon Osuuspankki.