Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk) kehittää Etelä-Savossa matkailun vastuullisuutta ja matkailuyritysten vastuullisuusviestintää. Tavoitteena saada vastuullisuudesta entistä parempi kilpailuetu alueen yrityksille.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun vuodenvaihteessa käynnistämässä Kohti vastuullista matkailua -hankkeessa on mukana useita yrityksiä: Härkäniemen tuvat, Kaidan Kiho, Majoitus B&B Hepokatti, Tynkkylän Lomaniemi, Suur-Savon Osuuskauppa ja Mikkelin Ravirata St Michel Ravit tapahtumalla.
– Etelä-Savon matkailun tulevaisuuden kannalta on välttämätöntä hahmottaa, millaisia ekologisia, taloudellisia ja sosiokulttuurisia vaikutuksia matkailulla voi olla, projektipäällikkö Eeva Koivula Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta sanoo.

– Vastuullisuuden parantamiseksi tarvitaan alueen yhteisiä linjauksia siitä, kuinka matkailun vaikutuksia seurataan ja kuinka vastuullisuutta matkailussa edistetään, Koivula lisää.

Hankkeella edistetään myös verkostoitumista kansainvälisten vastuullisen matkailun toimijoiden kanssa.

Etelä-Savon matkailun hiilijalanjälki halutaan seurantaan

Maapallon tämänhetkisistä ympäristöriskeistä suurin on ilmastonmuutos. Matkailussa kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen on öljyriippuvuuden vuoksi valtava haaste. Matkailun hiilijalanjäljen pienentämiseksi lasketaan Etelä-Savon matkailun hiilijalanjälki, ja tuotetaan ehdotus sen seurantajärjestelmäksi. Myös hankeyrityksissä lasketaan yrityksen ja tuotteiden hiilijalanjälkeä ja tehdään ehdotuksia sen pienentämiseksi.
Yritysten vastuullisuusviestintää arvioidaan ja kehitetään siten, että tulokset ovat hyödynnettävissä laajemminkin.

– Etelä-Savossa pyrimme mahdollisimman laajaan yhteistyöhön koko yrityskentän kanssa. Hanke kytkeytyy myös koko Saimaa-brändin sekä kansallisen matkailun kehittämiseen, Koivula kertoo.

Kohti vastuullista matkailua- hankkeen vahvana pohjana on vuonna Mikkelin ammattikorkeakoulun viime vuonna toteuttama Kohti vähähiilistä matkailua Etelä-Savossa -hanke. Sen julkaisu on tähän mennessä laajin suomenkielinen esitys matkailun hiilijalanjäljestä. Julkaisu saatavana verkossa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-588-559-3

Tervetuloa mukaan yritystapaamiseen tiistaina 28.3. klo 15.00 alkaen

Tilaisuudessa on mahdollisuus kuulla sekä hanketoimijoita että yrittäjää, osoitteessa Raviradantie 22, raviradan neuvotteluhuone, 4. kerros, Mikkeli. Tilaisuudessa ovat mukana:
• Eeva Koivula, projektipäällikkö, Xamk
• Kari Tiainen, toimitusjohtaja, Mikkelin Ravirata Oy
• Katja Pasanen, asiantuntija, Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuskeskus
• Riina Tuominen, asiantuntija, Xamk
• Hanna-Maija Väisänen, asiantuntija, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti

Kohti vastuullista matkailua -hankkeen faktat

Toteutus: 1.1.2017 – 31.12.2018. Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Osatoteuttajat: Helsingin ylipiston Ruralia-instituutti sekä Itä-Suomen yliopiston Matkailualan opetus- ja tutkimuskeskus. Hankeyritykset: Härkäniemen tuvat, Kaidan Kiho, Majoitus B&B Hepokatti, Tynkkylän Lomaniemi, Suur-Savon Osuuskauppa ja Mikkelin Ravirata. Rahoittaja: Etelä-Savon Maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: projektipäällikkö Eeva Koivula, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, p. 040 772 3365, eeva.koivula@xamk.fi, www.xamk.fi/vastuullinenmatkailu