Kymijoen Ravintopalveluiden Jylpyn keskuskeittiö Kapyysin laajennusosa valmistui aikataulussa marraskuun lopussa. Tilat otettiin tuotantokäyttöön joulukuun alussa. Noin miljoonan euron investointi pitää sisällään 300 m2 jäähdytettyä varasto- ja käsittelytilaa. Tilaa tarvittiin, jotta yhtiö pystyy laajentamaan kylmäruokatuotantoaan strategian mukaisesti. Vuoden 2018 alusta kaikkien Kymijoen Ravintopalveluiden palvelemien oppilaitosasiakkaiden osalta ruokatuotanto hoidetaan kylmäruokatuotantomenetelmällä.

Kylmäruokatuotannossa ruoka esivalmistetaan keskuskeittiöllä jäähdytetyissä tiloissa kylmistä raaka-aineista ja loppuvalmistetaan koulujen ja oppilaitosten ravintoloiden keittiöissä. Näin koululaiset ja opiskelijat voivat nauttia juuri uunista valmistunutta, tuoksuvaa ja lämmintä ruokaa. Myös Katariinan uudessa päiväkodissa tuotetaan ruoka samalla menetelmällä. Kymijoen Ravintopalvelut on ollut Suomessa edelläkävijä kylmävalmistuksen kehittämisessä ja käyttöönotossa.

Kymijoen Ravintopalvelut mukana Ecool-hankkeessa

Kymijoen Ravintopalvelut Oy on ollut mukana kolmivuotisessa Ecool-hankkeessa, jonka tavoitteena on lisätä mukana olevien erityiskohteiden energiatehokkuutta. Hankkeen kautta, laajennuksen yhteydessä, tehtiin muutoksia mm. ilmanvaihtojärjestelmiin, jonka kautta saavutetaan säästöjä energiassa ja lisätään tilojen käyttömukavuutta.

Ecool-hanke

Ecool-hankkeessa luodaan toimintamalli ja -ohjeistus erityiskohteiden energiankäyttöön ja -seurantaan. Toimintamallin perustana ovat energiankäytön nykytilan selvitykset sekä niiden perusteella tehdyt toimenpiteet energiankäytön vähentämiseen. Tuloksena saatava toimintamalli on hyödynnettävissä ja laajennettavissa muiden erityiskohteiden energiatehokkaiden ratkaisujen selvittämisessä. Kymijoen Ravintopalvelut on yksi hankkeen 13 kohteesta. Hankkeen toimenpiteinä keskuskeittiö Kapyysissä on havaittu vuosittaiseksi energiansäästöpotentiaaliksi lähes 400 MWh/a. Toteutettujen muutostoimenpiteiden vaikutuksesta säästöä hankkeen aikana on saavutettu 180 MWh, josta 120 MWh sähköstä ja 60 MWh lämmöstä. Rahassa tämä vastaa reilu 15 000 €, sähkön hinnan ollessa 100 €/MWh ja lämmön 60€/MWh.
Energiasäästöpotentiaalin lisäksi hankkeessa on mietitty energiankäytön omavaraisuutta uusiutuvan energian kautta. Kapyysi on aurinkosähkön käyttöön erittäin hyvin soveltuva kohde. Kesäajan pohjakuorma on suurempi kuin hyödynnettävissä oleva kattopinta-ala, jopa nykyisen laajennusosan käyttöönoton jälkeen. Hankkeessa on tehty alustavaa kartoitusta, jonka mukaan aurinkopaneelit kattaisivat 3 % sähköenergian vuosikulutuksesta.

Kymijoen Ravintopalvelut Oy lyhyesti

Kymijoen Ravintopalvelut Oy on Suomen ensimmäinen julkisomisteinen ravintopalveluja tuottava, kehittävä, myyvä ja markkinoiva yhtiö. Yhtiö aloitti toimintansa 1.7.2004. Omistajina ovat Kotkan kaupunki ja Carea – Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä sekä Haminan kaupunki.
Valmistamme 140 keittiöalan ammattilaisen, hyvinvoinnin rakentajan, voimin päivittäin yli 14 000annosta. Palvelutarjontaamme kuuluu lasten ja nuorten sekä potilaiden ja ikäihmisten ravintopalvelut, Makunne Ateria- ja kauppakassipalvelut, henkilöstöruokailupalvelut Makunne Ravintoloissa, Makunne Juhlapalvelut sekä ravitsemustietopalvelut.
Terveellisen ravinnon avulla vaikutamme kuntalaisten hyvinvointiin. Olemme merkittävä suunnannäyttäjä ravintopalveluiden alalla Suomessa, tästä yhtenä osoituksena kouluruokailun Sydänmerkki-ateriat Kotkan kouluissa – ensimmäisenä Suomessa. Suomen Sydänliitto palkitsi Kymijoen Ravintopalvelut Oy:n ja Kotkan kaupungin sydänterveyden edistämisestä vuonna 2015 valtakunnallisella tunnustuspalkinnolla. Kymijoen Ravintopalveluiden Kotkan tiimi voitti Kouluruokakilpailun 2016.

Lisätietoja:

Kari Turkia
toimitusjohtaja
Kymijoen Ravintopalvelut Oy
p. 040 124 3324
kari.turkia@makunne.fi

Ecool hanke:
Erja Tuliniemi
projektipäällikkö
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
p. 044 702 8469
erja.tuliniemi@xamk.fi