Liikeideakilpailu 2022 on eteläsavolaisille henkilöille tai maakunnassa toimiville tahoille suunnattu avoin kilpailu, jolla tuetaan uutta yritystoimintaa. Kolme parasta aihiota pääsee esille marraskuussa järjestettävässä finaalitapahtumassa.
Etelä-Savon kilpailukyky nojaa kestävään elinkeinotoimintaan, osaamiseen ja hyvinvointiin. Liikeideakilpailun erityistavoitteena on lisätä uuden osaamisen ja digitalisaation hyödyntämistä näillä kärkialoilla.
– Rohkaisemme innovatiivisuuteen ja luovuuteen etsimällä, löytämällä ja palkitsemalla ideoita ja innovaatioita, joilla voidaan nähdä olevan kaupallista potentiaalia, kertoo kilpailun koordinaattori, TKI-asiantuntija Henna Suortti Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkista.
Kriteerinä kytkös Etelä-Savoon – myös kansainväliset osallistujat tervetulleita mukaan
Liikeideakilpailu on avoin kaikille uutta liiketoimintaa suunnitteleville henkilöille ja tiimeille. Liikeidea voi olla uusi palvelu, tuote tai liiketoimintakonsepti, joka tähtää kannattavaan liiketoimintaan.
Kilpailuun voi osallistua yksityishenkilönä tai enintään viiden hengen tiiminä. Ideaehdotuksen voi tehdä joko suomeksi tai englanniksi, joten myös kansainväliset osallistujat ovat tervetulleita mukaan kisaan.
Ainoa kriteeri kisaan lähtemiselle on kytkentä Etelä-Savoon. Liikeidean esittäjän tulee asua tai opiskella Etelä-Savossa, tai yrityksen tai yhteisön tulee toimia maakunnan alueella.
Oma idea on ilmoitettava kilpailuun viimeistään 9.10.2022 mennessä. Kolme parasta liikeideaa pääsee esittelemään ideansa kilpailun finaalitapahtumassa, joka järjestetään 24.11.2022.
Liikeideoita arvioi joukko yrittäjyyden ja liike-elämän ammattilaisia. Arviointikriteereinä ovat liikeidean toteutettavuus, innovatiivisuus sekä liikeidean kasvu- ja kansainvälistymismahdollisuudet.
Sparrausta ja valmennusta liikeideaan!
Liikeideakilpailuun osallistuvien ei tarvitse lähteä kisaan kylmiltään. Osallistujat saavat maksutonta sparrausta idean jatkokehittämiseen, kaupallistamiseen tai esittelemiseen.
Kevään ja syksyn aikana on lisäksi tarjolla useita uusille yrittäjille suunnattuja valmennuksia, joihin voi lähteä mukaan kartuttamaan omaa osaamistaan ja jalostamaan liikeideaa.
Lisätiedot:
- TKI-asiantuntija Henna Suortti, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, puh. 050 467 7013, suortti@xamk.fi
- Linkki kilpailun verkkosivulle https://www.xamk.fi/tapahtumat/liikeideakilpailu-2022/.
- Lisätietoa valmennuksista hankkeen verkkosivuilta https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/yrittajyyden-kolmas-aalto/.
Liikeideakilpailun pääjärjestäjänä toimii Yrittäjyyden Kolmas Aalto -hanke. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun toteuttamaa hanketta rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan Unionin Sosiaalirahaston osarahoituksella. Kilpailu järjestetään yhteistyössä Etelä-Savon ammattiopiston, Samiedun, STEP-koulutuksen ja 4H-yhdistyksen kanssa.