KouvolaGames22 -pelinkehittämiskilpailun avoimen sarjan voittajaksi on valittu Joonas Kilpeläisen ja Jaakko Salon verkkoselainpohjainen ”Lost Kouvos”. Älynystyrät liikkeelle laittava ongelmanratkaisupeli ammentaa kilpailun Kouvola-teemaa hienovaraisesti etymologian eli sanojen merkityksen kautta.

– Kouvo tarkoittaa karhua, sutta, huutavaa lintua, aavetta ja täitä. Nämä kaikki esiintyvät pelissä, kouvolalaiset kisavoittajat toteavat.

Tuomariston mukaan peliin jäi heti koukkuun.

– Arvostin monipuolista hahmovalikoimaa. Tutoriaali oli myös tehty hyvin, kommentoi kaupunkia tuomaristossa edustanut Samu Gråsten.

Jo neljän valmiin kentän pohjalta peli vakuutti tuomariston, joka suosittelee tekijöitä jatkamaan pelin kehittämistä.

– Selainpohjaisena pelinä pelin käyttöönottaminen on vaivatonta. Tätä voi pelata helposti vaikka työpaikalla kahvitauolla, kiittelee kisavastaava Veli-Pekka Kelloniemi.

Avoimen sarjan kunniamaininta myönnettiin kouvolalaiselle Kit Reine Fagerholmille “Chaos in Koboldla” -mobiilipelistä. Frisbeegolf-henkinen seikkailupeli voi tekijän mukaan löytyä pian Google Play -kaupasta.

Pelinkehittämiskilpailun peruskoululaissarjan voittajaksi valittiin Tatu Mäläskän mobiilipeli ”Kouvola Runner”. Horisonttiin päin rullaava estejuoksupeli omaa Kouvola-teeman mukaisia esteitä ja maamerkkejä.

– Esteet ovat esimerkiksi liikuntavälineitä ja rekkoja, jotka kuvastavat aktiivisten ihmisten kaupunkia ja Kouvolan laajaa tavaraliikennettä, kertoo 14-vuotias Mäläskä.

Tuomariston mukaan suositun pelityypin paikallistaminen on onnistunut hauskasti.

– Tämä oli kanssa koukuttava peli. Sellainen että kokeilenpa vielä kerran, jos pääsisin hieman pidemmälle kuin edellisellä kerralla, sanoo kisavastaava Kelloniemi.

Tämäkin peli on tarkoitus toimittaa Google Play -kauppaan.

– Saataville on tulossa päivityksiä silloin tällöin. Mahdollisia laajennuksia on esimerkiksi Repovesi-kartta ja -hahmot, Verlan alue, lupailee pelin tehnyt Mäläskä.

Peruskoululaissarjan kunniamaininta myönnettiin 10-vuotiaalle Tatu Rintalan niin ikään ”Kouvola Runner” -nimiselle pelille. Kyseessä on Scratchillä tehty clicker-tyyppinen peli, jossa tarkoituksena on juosta ympäri Kouvolaa ja kerätä miljoona askelta.

KouvolaGames22 -pelinkehittämiskisan järjestivät yhteistyössä Kaupunkilehti PK, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk ja Kouvolan kaupunki. Kisa on osa Kouvolan Pelitaiteen pääkaupunki -tapahtuman ohjelmaa.

– On todella hieno nähdä, että pelikilpailuun saatiin osallistujia. Kilpailu oli Kouvolassa ensimmäinen lajiaan, ja toivomme että tästä seuraa myös jatkoa.

Pelien tekeminen on hieno itseilmaisun tapa, jota kannustamme kaiken ikäisille, sanoo Annika Salmi Xamkista.

Sarjojen pääpalkinnot olivat kannettavat VR-lasit.

Videokooste kisan palkituista peleistä löytyy täältä: https://youtu.be/XdIWSiQGAz0.