Mikkelin ammattikorkeakoulun Savonlinnassa sijaitsevan Kuitulaboratorion laajennus vihitään käyttöön maanantaina 13.4.2015. Laajennus mahdollistaa laboratorion toiminnan laajentamisen myös vesiprosessien ja lietteiden käsittelyyn.

Aiemmin Kuitulaboratorio on keskittynyt puuraaka-aineeseen sekä sellun ja paperin valmistukseen. Laajennuksen myötä laboratoriossa tehdään myös vesiprosessien ja lietteiden käsittelyn tutkimus- ja palvelutoimintaa.

– Teollisuudessa vedenkäyttöä vähennetään ja vettä kierrätetään entistä enemmän. Alueilla, joilla veden saanti rajallista, jätevesi käytetään uudelleen puhdistuksen jälkeen. Tämä vaatii tutkimusta ja puhdistusprosessien kehittämistä, johtaja Tapio Tirri Kuitulaboratoriosta sanoo.

Jäteveden puhdistuksessa syntyy puolestaan lietettä. Lietteen käsittelyssä kiertotalouden mukaisesti on vielä kehittämistä.

– Tavoitteena on saada lietteestä hyödylliset aineet talteen, ja kuivata loppuosa mahdollisimman vähin kustannuksin. Tämän jälkeen se hävitetään stabiloimalla tai polttamalla lämpökattiloissa, Tirri lisää.

Kuitulaboratorion toiminta alkoi vuoden 2005 lopulla. Laboratoriossa kehitetään teknologiaa ja innovaatioita prosessi- ja metsäteollisuudelle, kemikaalivalmistajille sekä mittaus-, säätö- ja automaatiojärjestelmien valmistajille.

Laajennuksen jälkeen kuitu-, vesi- ja lietelaboratoriotilaa on noin 160 m2 ja pilotointitilaa yhteensä noin 680 m2. Kokonaispinta-ala on noin 1600m2. Laboratoriossa työskentelee noin 20 henkilöä.

Vuoden alussa Kuitulaboratoriossa on alkanut myös prosessi-insinöörien monimuotokoulutus. Syksystä 2016 alkaen prosessitekniikan insinööriopiskelijat suorittavat kaksi viimeistä vuotta opintovuottaan Kuitulaboratoriossa.

Kuitulaboratorion laajennuksen tilasi Savonlinnan Yritystilat Oy, jonka kanssa Mikkelin ammattikorkeakoulu Oy:llä on pitkäaikainen vuokrasopimus. Pääurakoitsija oli Rakennusliike Niilo Käyhkö Oy. Laajennuksen päärahoittajana olivat Etelä-Savon maakuntaliitto ja Euroopan unionin Euroopan aluekehitysrahasto.

Lisätiedot

Kuitulaboratoriosta:
Tapio Tirri, kuitulaboratorion johtaja, Mikkelin ammattikorkeakoulu, p. 040 582 8468

Vihkiäistilaisuudesta 13.4:
Petteri Paananen, projektipäällikkö, Mikkelin ammattikorkeakoulu, p. 040 513 8869

Ohjelma 13.4.:

Mikkelin ammattikorkeakoulun Kuitulaboratorion laajennuksen vihkiäiset

Aika: maanantaina 13.4.2015 klo 13.00–16.00
Paikka: Kuitulaboratorio, Vipusenkatu 10, 57200 SAVONLINNA

Tilaisuudessa esitellään Mikkelin ammattikorkeakoulun Kuitulaboratorion uusia koehalli- ja laboratoriotiloja sekä biotalouden tulevaisuuden mahdollisuuksia.

OHJELMA

13:00 Tervetulotoivotus
rehtori, toimitusjohtaja Heikki Saastamoinen

13:10 Uuden koehallitilan vihkiminen ja maljan nosto
Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko

13:20 Juhlapuhe: Suomen biotalous ja tulevaisuus
kehittämispäällikkö Jussi Manninen, työ- ja elinkeinoministeriö

13:50 Tuulahdus Sibeliusta ja Merikantoa
laulu Päivi Pylvänäinen, piano Hannu Salmenkivi

14:00 Odotuksia kehittyvälle Kuitulaboratoriolle
Andritz Oy:n puheenvuoro

14:15 Kommenttipuheenvuoro
Mikkelin ammattikorkeakoulun Kuitulaboratorion johtaja Tapio Tirri
Siirtyminen kävellen Ravintola Lypsyniemeen, jossa keskustelun lomassa suolaista ja makeaa.
Musiikista vastaavat Päivi Pylvänäinen ja Savonlinna-kvartetti.

Lämpimästi tervetuloa!

Jyrki Koivikko
Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja

Heikki Saastamoinen
rehtori, toimitusjohtaja