Metsäteollisuuden uudet innovaatiot ovat esillä Savonlinnassa tällä viikolla järjestettävillä FiberTech 2018-metsäteollisuuspäivillä. Tilaisuus kokoaa yhteen noin 100 alan asiantuntijaa alan yrityksistä ja tutkimuslaitoksista. Tapahtuma järjestetään 19.-20.9.2018.

Selluloosa on tulevaisuuden supermateriaali

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n professori Ali Harlin kertoo Savonlinnassa tuloksista, jotka mahdollistavat suomalaisen puun hyödyntämisen kokonaan uusissa tuotteissa.

– Vuosikymmenessä on opittu sellusta enemmän kuin sadassa vuodessa aiemmin. Sellusta löytyy ympäristöystävällisyys, äärimmäinen lujuus ja pehmeys, kaikki samasta materiaalista. Metsäteollisuus kasvaa jälleen pakkausten kautta. Seuraavaksi tulevat tekstiilit. Kaikki tämä vaatii uutta kuituteknologiaa, professori Harlin kuvaa.

Harlinin mukaan Suomessa on alan huippuosaaminen ja pääkaupunkiseudulla tehdään edelleen suurin osa alan tutkimuksesta. Tärkeitä laboratorioita on myös maakunnissa, ja yhteistyö on tärkeää uusien innovaatioiden saattamiseksi tutkimuksesta teollisuuteen.

Kuitulaboratorio mukana kehityksessä

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin Kuitulaboratorio-tutkimusyksikkö esittelee metsäteollisuuspäivillä uusia tutkimustuloksia biopolymeerien käytöstä ja niiden prosessoinnista.

– Teemme useiden yritysryhmien kanssa kehitystyötä, joka tähtää muovia korvaavien ratkaisujen kehittämiseen uusiutuvilla kuitumateriaaleilla, Kuitulaboratorion johtaja Tapio Tirri kertoo. – Lisäksi prosessien puhtaus, tehokkuus ja ympäristöystävällisyys ovat vahvasti mukana tutkimuksessamme.

Tilaisuudessa on näkyvästi esillä myös korkean teknologian soveltaminen kuitutekniikan alalla.

– Korkeaan teknologiaan perustuvat mittaus- ja säätöjärjestelmät ovat olleet jo kauan rutiinia metsäteollisuuslaitoksissa. Uusia tehokkaampia mittauksia tarvitaan edelleen, ja datan käsittely ja keinoäly tekevät tuloaan tällekin sektorille, Xamkin tutkimusjohtaja Lasse Pulkkinen sanoo.

Tilaisuudessa esitelläänkin muun muassa Andritzin uusia teollisen internetin sovelluksia sekä kerrotaan Kuitulaboratorion tekemästä tutkimuksesta, jossa big dataa ja keinoälyä hyödynnetään metsäteollisuuden prosessien tehostamisessa.

Fibertech 2018 -metsäteollisuuspäivät järjestää Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Kuitulaboratorio. Tilaisuuteen osallistuu yhteensä yli 100 teollisuuden ja tutkimuksen asiantuntijaa. Savonlinnasta tilaisuudessa uusia innovaatioita esittelevät Xamkin lisäksi Aquaflow Oy, Andritz Oy, CarbonReuse Finland Oy sekä Wetend Technologies Oy.

Lisätietoja:

Professsori Ali Harlin, VTT, ali.harlin@vtt.fi, p. 040 533 2179
Johtaja Tapio Tirri, Xamk Kuitulaboratorio, tapio.tirri@xamk.fi, p. 040 582 8468