Tänä vuonna on kulunut 20 vuotta nuorisotyön ammattikorkeakoulutuksen ja 10 vuotta Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian toiminnan käynnistymisestä. Vuosikymmeniä juhlistetaan 10.10.2018 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Mikkelin kampuksella. Samalla vietetään myös valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa.

Yleisöllä on mahdollisuus päästä kuuntelemaan keskiviikkona 10.10.2018 klo 14.30 – 16.30 Kampussali A:ssa (Patteristonkatu 3) luentoa peleistä ja pelaamisesta. Aiheeseen syventää valtakunnallisen Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verken suunnittelija Pasi Tuominen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Saman päivän aikana opiskelijat ja nuorisoalan toimijat pääsevät kuulemaan nuoruuden näkökulmia rap-artisti Karri Miettisen alias Palefacen vetämänä sekä pohtimaan nuoruuden ajankohtaisilmiöitä aktivismista nuorten rikollisiin alakulttuureihin saakka.

Juhlan kunniaksi julkaistaan myös Punaisen langan virkkausta – Näkökulmia nuorisotyön koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämistyöhön – julkaisu. Se on vahva kannanotto suomalaisen nuorisotyön puolesta. Julkaisuun on koottu yhteen Xamkin yhteisöpedagogikoulutuksen ja sen ympärille rakentuneen Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian asiantuntijoiden osaaminen ja näkemykset nuorisotyöstä ja sen tulevaisuudesta.

Julkaisua voi lukea tästä linkistä verkossa

Yhteisöpedagogit ovat nuoruuden asiantuntijoita, jotka työskentelevät moninaisissa nuorisotyön ja järjestökentän tehtävissä, kuten kunnallisessa nuorisotyössä, etsivässä työssä, monikulttuurisissa tehtävissä ja verkkonuorisotyössä. Mikkelistä on valmistunut 20 vuoden aikana liki 1000 yhteisöpedagogia, joista 90 on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta.

Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juveniassa yhdistyy akateeminen nuorisotutkimus ja nuoriin sekä nuorisoalaan liittyvien palvelujen ja menetelmien kehittäminen.

 

Lisätiedot

Laura Hokkanen
Yhteisöpedagogilehtori

puh. 040-8298452, laura.hokkanen@xamk.fi

 

Tuija Pesonen
Koulutusjohtaja

puh. 040 534 5130, tuija.pesonen@xamk.fi

 

Jussi Ronkainen
Juvenian johtaja

puh. 050 312 4983, jussi.ronkainen@xamk.fi

Jaa sivu