Mikkelin kaupunki ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk) toteuttavat yhteistyössä lukuisten yrityselämän ja julkisen sektorin toimijoiden kanssa alakoulujen kuudesluokkalaisille suunnatun MiniMikkeli-tapahtuman 15.-21.3.2018. Tapahtuma järjestetään Xamkin Mikkelin kampuksella.
MiniMikkeli on jo kolmatta kertaa järjestettävä pelillinen oppimiskokemus yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Tapahtumassa vierailee viikon aikana kaikki Mikkelin alueen kuudesluokkalaiset, eli yhteensä yli 500 oppilasta.
MiniMikkeli on oppimismatka, jonka aikana oppilaat tutustuvat aluksi ennakkotehtävien kautta yrityselämän ja yhteiskunnan toimintoihin omissa kouluissaan. Oppimiskokemus huipentuu Xamkissa, Xinnon tiloissa järjestettävään MiniMikkeli-tapahtumaan, jossa oppilaat pääsevät kokeilemaan käytännössä aiemmin oppimiaan taitoja yhteiskunnan toimintoja mukaillen. Mukana on yrityksiä ja julkisen sektorin organisaatiota, sekä lukuisia oppilaiden omia pikkuyrityksiä, joissa he työskentelevät Xamkin opiskelijoiden ohjauksessa.
-On löydetty hyvä yhteistyön malli, jota on ilo toteuttaa. MiniMikkeli tukee erinomaisesti uuden opetussuunnitelman toteuttamista käytännössä, toteaa kasvatus- ja opetusjohtaja Seija Manninen Mikkelin kaupungilta.
MiniMikkelin tuottamisesta vastaa Xamk yhteistyössä Mikkelin kaupungin kanssa. Tapahtuman käytännön toteuttaminen ja kehittäminen ovat osa Xamkin opiskelijoiden opintoja. MiniMikkeliin osallistuu vuosittain useita kymmeniä opiskelijoita eri koulutusaloilta opintoihin sidottujen kehittämistehtävien, opinnäytetöiden ja harjoitteluiden kautta.
-MiniMikkeli on hieno näyte yhteistyön voimasta. Tapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa ja on mukavaa nähdä, kuinka yritykset ja eri koulutusalojen opiskelijat ovat sitoutuneet yhteisen päämäärään saavuttamiseen ja konseptin kehittämiseen eteenpäin, Xamkin tki-asiantuntija Pekka Pulkkinen kertoo.
Vuonna 2017 MiniMikkeli sai valtioneuvoston kanslian tunnustuksen hyvästä työstä kokeilukulttuurin edistämiseksi. MiniMikkeli oli mukana myös marraskuussa 2017 järjestetyn EAPRIL –konferenssin Best Research and Practice Project –kilpailun kolmen parhaan joukossa.
MiniMikkeli –tapahtumassa ovat mukana: Suur-Savon Osuuspankki, Etelä-Savon Energia Oy, Etelä-Savon Pelastuslaitos, Mikkelin teatteri, Verohallinto, Mikkelin yliopistokeskus, Terveystalo, Suur-Savon Osuuskauppa, Auto-Kilta ja MPY.
MiniMikkeli -formaattia ovat tuotekehittäneet yhteistyössä Mikkelin kaupunki, Mikkelin yliopistokeskuksen toimijat, Pienyrityskeskus, YES Etelä-Savo ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.
Median on mahdollista vierailla tapahtumassa, toivomme teidän saapuvan tapahtumaan maanantaina 19.3. klo 12.00.
Lisätietoja tapahtumasta:
www.xamk.fi/xamk/minimikkeli
Median vierailut ja lisätiedot: Pekka Pulkkinen, TKI-asiantuntija, 040 630 0341, pekka.pulkkinen(at)xamk.fi