Nuorille suunnatussa Ruokaoivallus-kilpailussa etsittiin uusia lounasruokia vegaaninuorille ja take away -välipalatuotteita. Kilpailun lounassarjan voittaja porkkanalettu-härkislasagne palkittiin 6.2.2019 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla.

Ruokaoivallus-kilpailussa etsittiin ideoita lounasvaihtoehdoksi vegaaninuorille. Kilpailuun osallistui 22 henkilöä eri puolilta Suomea jakautuen tasaisesti molempiin sarjoihin.

– Ruokaoivallus-kilpailulla haettiin ideoita kasvisruokiin ja mukaan otettaviin välipalatuotteisiin. Kilpailu järjestettiin nyt toisen kerran. Kilpailun konseptia on kehitetty eteenpäin, jotta kilpailun hyvät ideat saadaan työstettyä valmiiksi ruoiksi opiskelijaravintoloihin. Idean lisäksi kilpailutietoihin tuli liittää tuotteen resepti tai muu kokoamisohje sekä valokuva. Tämä vaatimustason nosto kilpailuun osallistumiseen näkyi aiempaa kilpailu pienempänä osallistujamääränä. Ensimmäisessä kilpailussa riitti pelkän idean kertominen. Samoin piti tietää, mitä vegaaninen ruoka sisältää, projektipäällikkö Taina Harmoinen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkista kertoo.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu järjesti nuorten valtakunnallisen ruokainnovaatiokilpailun 16-29-vuotiaille opiskelijoille. Kilpailuaika oli 17.9.2018–31.10.2018. Arviointiraati valitsi kummastakin sarjasta parhaimmat työt jatkokehittelyyn. Parhaimmisto sai vinkkejä kilpailutöidensä jatkokehittelyyn sekä myöhemmin myös asiantuntija-apua.

Lounassarjan parhaimmisto oli asiakasraadin maisteltavana ja arviointiraadin analysoitavana 28.1.2019. Arviointikriteereinä olivat aistinvaraisten ominaisuuksien lisäksi innovatiivisuus, käyttökelpoisuus, ekologisuus ja kestävyys sekä kotimaisuus ja uusien proteiinilähteiden käyttö. Xamk palkitsee voittajatyön tekijät 1000 euron tunnustuspalkinnolla. Asiakasraadin valitsema kilpailutyö palkitaan tuotepalkinnolla. Välipalasarjan voittajaa ei vielä tässä yhteydessä julkaista, koska tuotteiden tuotekehitys ja mahdollinen kaupallistaminen on vielä kesken.

Porkkanalettu-härkislasagne oli arviointiraadin ja asiakkaiden suosikki

Kuopiolaisten Emmi Viron ja Anni Haatajan ideoima ja kehittämä porkkanalettu-härkislasagne voitti lounasruoka vegaaninuorille -sarjan. Myös asiakkaat valitsivat tämän ruoan suosikikseen. Porkkanalettu-härkislasagnen kanssa voitosta kisasivat Juuso Hämäläisen kehittämä härkis-coleslaw burgeri ja Oona Heikkilän ideoima härkistäytteiset uunijuurekset ja korianteri-jogurttikastike.

Emmi ja Anni ovat 19-vuotiaita röntgenhoidon opiskelijoita Kuopiosta. He kehittivät tuoreista kotimaisista tuotteista värikkään herkullisen lasagnen. Porkkanaletut valmistuvat porkkanaraasteesta tai porkkasurvoksesta lisänä kauramaitojuoma sekä kikherne- ja perunajauhot. Letut voi paistaa lettupannulla liedellä tai lettupellillä uunissa. Lettujen päälle uunivuokaan laitetaan pannulla haudutettua tomaattimurskaa, sipulia ja härkistä sekä viipaloituja tomaatteja ja vegemozzarellaa. Tällaisia kerroksia laitetaan kaksi ja lasagne kypsennetään uunissa. Ennen tarjoilua lasagne pinta viimeistellään tuoreella basilikalla.

Arviointiraati piti porkkanalettu-härkislasagnen ulkonäköä kauniina ja rakennetta miellyttävänä. Tuotteen arvioitiin kestävän myös suurkeittiöpuolella ruoanvalmistuksessa tarvittavaa lämpösäilytystä. Porkkanalettu-härkislasagnen innovatiivisuudesta todettiin, että ruoassa on yhdistetty uudella tavalla tuttuja komponentteja, minkä tuloksena on saatu laajalle kohderyhmälle sopiva ruoka. Vegaanisia porkkanalettuja voi käyttää myös sellaisenaan.

Kilpailun arviointiraati

Kilpailun arviointiraatiin kuului Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ruoka-alan osaajia. Suurkeittiönäkökulmaa raatiin toivat Mikkelin kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelujen edustajat sekä Kampusravintoloiden edustaja.

Lisätietoja kilpailusta, voittajista ja kuvatiedustelut:

Taina Harmoinen, projektipäällikkö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
p. 040 662 5560, taina.harmoinen(at)xamk.fi

Kuvateksti:

Kuopiolaiset opiskelijat Anni Haataja (vas) ja Emmi Viro voittivat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun järjestämän Ruokaoivallus-kilpailun lounasruoka vegaaninuorille -sarjan kehittelemällään porkkanalettu-härkislasagnella.
Kuva: Manu Eloaho / Darcmedia

www.ruokaoivallus.fi

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu järjesti Ruokaoivallus-kilpailun osana TKI-toimintaa kestävän hyvinvoinnin vahvuusalalla. Patentti- ja rekisterihallitus myönsi 30.11.2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululle tavaramerkin Ruokaoivallus-logolle ja nimelle.