Minun unelmia – lasten sarjakuvatyöpaja järjestetään Haminan pääkirjaston Kasper-salissa keskiviikkona 17.4. klo 15.00-18.00. Työpajassa pääsee kokeilemaan ohjatusti sarjakuvan suunnittelua ja piirtämistä. Osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta sarjakuvien tekemisestä.

Osallistujille löytyvät työpajan tarvikkeet paikan päältä ja osallistuminen on maksutonta. Lapset, nuoret ja perheet ovat tervetulleita työpajaan oman aikataulunsa mukaan klo 15-18 välillä. Sarjakuvatyöpajan ohjaajina toimivat Kymenlaakson opiston sarjakuvalinjan opiskelijat Suvi Qvintus ja Safira Rytkönen. Työpajan järjestää Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun VALO-hanke yhteistyössä Haminan kulttuuripalveluiden kanssa.

Sarjakuvapajassa tehdyllä työllä voi halutessaan osallistua valtakunnalliseen lasten ja nuorten sarjakuvakilpailuun, jonka aihe on ”Minun unelmia”. Valtakunnallisen lasten ja nuorten sarjakuvakilpailun järjestää Kemin lastenkulttuurikeskus.

VALO-hankkeen tavoitteena on lapsiperheiden hyvinvoinnin vahvistaminen taiteen ja kulttuurin keinoin. Tämä tilaisuus on VALO-hankkeen ensimmäinen taidepaja ja se on avoin kaikille lapsiperheille. VALO – Lapsiperheiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistaminen -hanketta rahoittaa Hämeen ELY-keskus ja Euroopan sosiaalirahasto. Kymenlaaksosta hankkeessa ovat mukana Haminan ja Kotkan kaupungit. Hanketta hallinnoi sosiaalialan osaamiskeskus Socom ja osatoteuttajana toimii Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk.

Tapahtumapaikka: Haminan pääkirjasto, Rautatienkatu 8, 49400 Hamina.


Lisätietoja:

Tanja Mäkelä, TKI-asiantuntija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, p. 040 183 2178, tanja.makela@xamk.fi

https://www.xamk.fi/valo

https://www.socom.fi/valo/