Datalla on arvoa vasta, kun sitä osataan hyödyntää. Mikkelin ammattikorkeakoululla järjestetään keskiviikkona 30.11. iltapäiväseminaari ”Datasta arvoa tietojohtamisella”. Luvassa on innostavia ja kuvia kumartelemattomia puheenvuoroja. Seminaariin on vielä jäljellä noin 30 osallistujapaikkaa. Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Datasta arvoa tietojohtamisella -seminaarin pääpuhujia ovat professori Pirjo Ståhle Aalto-yliopistosta ja Varustelekan perustaja Valtteri Lindholm. Puheenvuoroissa ruoditaan tietojohtamisen kehitysvaiheita ja sisältöä, tiedolla johtamisen haasteita ja sosiaalisen median datan mahdollisuuksia yrityksille.

– Suomessa on perinteisesti vahvaa valmistavan teollisuuden osaamista. Kansainväliset vertailututkimukset kuitenkin osoittavat, että emme ole yhtä hyviä aineettoman pääoman johtamisessa. Juuri tätä on tietojohtaminen: kykyä luoda arvoa aineettomasta, kuten inhimillisestä pääomasta tai big datasta. Insinöörivetoinen lähestymistapa ei riitä. Hyvä tietojohtaminen edellyttää monitieteistä ja kokonaisvaltaista ajattelua, sanoo TKI-asiantuntija Miia Kosonen Mikkelin ammattikorkeakoulun tutkimuskeskus Digitaliasta.

Myös eteläsavolaiset yritykset kaipaavat lisäoppia digitaalisuuden mahdollisuuksista ja hyödyistä. Data on kaikkialla – tietojohtamisen avulla siitä voi saada otteen.

Tietojohtamista koko tiedon elinkaaren ajan

Arkipuheessa korostuu usein tiedon hyödyntäminen tässä ja nyt. Emme kuitenkaan ole siirtyneet kertakäyttöinformaation aikakauteen. Tiedolla on myös laajempi elinkaari, joka on tunnettava ja hallittava. Loppupäässä korostuu luotettava säilyttäminen ja arkistointi. Ohjelmallisten ratkaisujen avulla on mahdollista parantaa digitaalisten tietomassojen käytettävyyttä ja turvata niiden myöhempi saatavuus esimerkiksi tutkimuskäyttöön.

Seminaarin järjestävät yhdessä Mikkelin ammattikorkeakoulun Sähköinen arkistointi ja digipalvelut – strategisen kehittämisen hanke sekä Digitaalisen tiedonhallinnan tutkimus- ja kehittämiskeskus Digitalia. Molempia hankkeita rahoittaa Etelä-Savon maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta.

Katso ohjelma ja ilmoittaudu viimeistään 25.11.

Lisätietoja

Mikko Lampi, tutkimuspäällikkö, Mikkelin ammattikorkeakoulu, puh. 050 436 4161, mikko.lampi(at)mamk.fi
Miia Kosonen, TKI-asiantuntija, Mikkelin ammattikorkeakoulu, puh. 040 672 0694, miia.kosonen(at)mamk.fi

Twitter: #dataseminaari