Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun biotuotetekniikan koulutus on pyörähtänyt käyntiin Savonlinnassa, kahdessa ryhmässä. Toinen ryhmä suorittaa tutkintoa päiväopintoina, joissa opiskellaan päätoimisesti ja päiväsaikaan. Monimuoto-opintoja suorittavan ryhmän opetus painottuu iltoihin ja viikonloppuihin, jolloin opintoja voi tehdä myös työn ohessa.

Avoin AMK avaa ovet kaikille

Nyt alkanut opetus tarjoaa myös mahdollisuuden muille kuin amk-opiskelijoille saada oppia biotuotetekniikasta. Avoimen ammattikorkeakoulun kautta järjestettävät opinnot sopivat esimerkiksi toisen asteen opiskelijoille – suoritetut opintopisteet voidaan hyväksi lukea myöhemmin suoritettavaan biotuotetekniikan AMK-tutkintoon. Perusopinnot, kuten esimerkiksi matematiikka ja fysiikka, voidaan hyväksilukea myös muihin kuin biotuotetekniikan tutkintoon. Avoimen ammattikorkeakoulun kautta järjestettävä koulutus on nimensä mukaisesti avointa kaikille, toisen asteen opiskelijoille myös maksutonta.

Biotuotetekniikan amk-opintoja voi avoimen kautta opiskella enemmänkin, ns. polkuopintojen kautta. Polulla opiskellaan yksi vuosi, jonka jälkeen haetaan avoimen väylän kautta varsinaista opiskelupaikkaa.

Biotuotetekniikan koulutuksen varsinainen seuraava hakuaika on ensi keväällä.

 

Lisätietoja:

Koulutusvastaava Jarkko Männynsalo, jarkko.mannynsalo@xamk.fi, puh. 040 631 6179

Koulutusjohtaja Mika Ruponen, mika.ruponen@xamk.fi, puh. 040 530 4707