Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta valmistui 31.5.2017 yhteensä 365 uutta osaajaa työelämään. Xamkin ensimmäisiä valmistumis- ja kevätjuhlia vietetään kolmella kampuspaikkakunnalla: Mikkelissä ja Savonlinnassa 31.5. ja Kouvolassa 2.6.

Opiskelijoita valmistuu pitkin vuotta, joten juhliin kutsuttiin kaikki edellisen juhlan jälkeen valmistuneet sekä heidän läheisiään. Xamkista valmistui 1.1. – 31.5.2017 yhteensä 655 opiskelijaa. Yhteiset suuret valmistumisjuhlat järjestetään kahdesti vuodessa, ennen joulua ja kevätlukukauden päättyessä.

Juhlien ohjelma rakentuu kaikilla paikkakunnilla samoista aineksista: rehtorin tervehdyksestä, juhlapuheesta, valmistuvan opiskelijan puheenvuorosta, todistusten ja stipendien jaosta, musiikista, suvivirrestä ja kahvitarjoilusta. Juhlan lisäksi järjestetään sosiaali- ja terveysalalta valmistuvien lupauksenantotilaisuudet.

–  Olemme halunneet säilyttää perinteisen valmistujaisjuhlan ja tarjota opiskelijoillemme vielä pitkän työn päätökseksi mahdollisuuden päättää monen vuoden työrupeama juhlallisesti. Olemme myös halunneet pitää juhlan tässä perinteisessä formaatissa. Osanotto näihin tilaisuuksin on aina ollut runsas ja vieraiden määrää on toisilla kampuksilla jouduttu usein rajoittamaan niinä vuosina, jolloin valmistumiset ovat kasaantuneet toukokuulle. Tänä vuonna valmistumisia on siirtynyt paljon kesäkuulle, rehtori Heikki Saastamoinen kertoo.

–  Itse odotan näitä tilaisuuksia aina ilolla. On hienoa päästä ojentamaan todistukset suuren työn tehneille vasta valmistuneille, jakaa tuo ilon hetki heidän kanssaan, sekä välittää kiitokset myös valtavan suuren ja arvokkaan työn tehneelle henkilökunnallemme.

Juhlien tarkemmat tiedot löytyvät sivulta www.xamk.fi/valmistumisjuhlat.

 

Xamkista 31.5.2017 valmistuneet

(valmistuneet, jotka ovat antaneet luvan nimen julkaisemiseen verkkosivuilla)

Kotka

Tekniikan ylempi ammattikorkeakoulu tutkinto, Insinööri (ylempi AMK)

Hämäläinen Jari Johan, Kotka

Korppi Jaakko Elias Sebastian, Kouvola

Laivamaa Markku Tapio, Lappeenranta

Litmanen Suvi Maarit, Mikkeli

Oras Marko Heikki Samuli, Pyhtää

Sorsa Joni Kauko Johannes, Lappeenranta

Valtonen Tero Antti Mikael, Kotka

Väätäjä Kaj Tapani, Vantaa

 

Merenkulun ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Merikapteeni (ylempi AMK)

Kangasjärvi Janne Markus, Sipoo

Korhonen Marko Petteri, Helsinki

 

Merenkulun ammattikorkeakoulututkinto, insinööri (AMK)

Partinen Ville – Veikko, Kirkkonummi

Tynkkynen Juuso Matias, Turku

Ukkonen Lauri Pyry Eemeli, Turku

 

Merenkulun ammattikorkeakoulututkinto, merikapteeni (AMK)

Riikonen Essi Emilia, Joensuu

Simonen Matti Sakari, Vantaa

 

Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto, insinööri (AMK)

Aarnikoivu Tuomas Ismo Samuli, Helsinki

Ahoniemi Teemu Olavi, Kotka

Gardemeister Teppo Tapani, Kouvola

Hakkarainen Asko Ilari, Kotka

Hietala Juha Pekka, Vantaa

Hyttinen Seppo Olavi, Pyhtää

Järviö Juuso Eemeli, Hamina

Korepanov Evgenii, Venäjä

Kosunen Jere Oskari, Helsinki

Kuusela Jere Nicolas, Kotka

Lanamo Arttu, Kotka

Lonka Jarno Matias, Kouvola

Martikainen Vitali, Helsinki

Moilanen Vesa-Matti, Kuusankoski

Nikander Matias Pancho, Lahti

Noras Kai Jalmari, Espoo

Paakkari Sanni Maria, Kotka

Pekkala Juuso Mikael, Kirkkonummi

Pitkänen Jani Kristian, Kotka

Rikkonen Matias Aleksi, Kouvola

Räsänen Panu Petteri, Kotka

Setälä Sina Jasmine, Kotka

Simonsson Mika Tapani, Kouvola

Törmikoski Henri Petteri, Porvoo

Tuominen Niko Otto Petteri, Kouvola

Varkama Samu Santeri, Kouvola

 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, ensihoitaja (ylempi AMK)

Iso-Ketola Maria-Elisabet Orvokki, Helsinki

Jussila Tero Juhani, Ilmajoki

Köyhäjoki Harri Juhani, Kokkola

Tervala Oskari, Kotka

Viipuri Aki Antti Ensio, Kotka

Virtanen Jaana Maria, Hamina

 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, sairaanhoitaja (ylempi AMK)

Knuutila Teemu Sakari, Sastamala

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, ensihoitaja (AMK)

Karukoski Mikko Unto Sakari, Kotka

Keskinen Jesse Kustaa, Ylihärmä

Peltoniemi Reetta Elisa, Lahti

Urpi Karri Anton Ilari, Kotka

Veini Ville-Veikko, Kotka

 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, naprapaatti (ylempi AMK)

Ripattila-Lassi Johanna Elisa, Kouvola

 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, sairaanhoitaja (ylempi AMK)

Arholahti Hanna Elina, Hamina

Kivelä Roosa Sisko Annukka, Kotka

Molonen Sanni Sofia, Kotka

Muurman Virpi Katriina, Kotka

Tulkki Tanja Elina, Virolahti

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sairaanhoitaja (AMK)

Hallikainen Mirella Janina, Tornio

Hoikkala Jenni Emilia, Kotka

Holmsten Emma-Annuli, Kotka

Kettunen Ella Katariina, Lappeenranta

Mäkelä Heini Pauliina, Kouvola

Rikberg Toni Olof, Kotka

Ristola Niina Elina, Kotka

Saikkonen Hanna Katriina, Kouvola

Suomalainen Sanna, Kotka

Surakka Tanja, Kotka

Tanskanen Tanja Karoliina, Kotka

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi (AMK)

Espo Heidi Anna Maria, Loviisa

Frimodig Hanna-Mari, Kouvola

Gaye Nina Anna Maaria, Kotka

Gustavson Tiia Kaarina, Loviisa

Huhtahaara Tiia Anna Elisa, Kouvola

Joffel Henna Liisa Vilhelmiina, Helsinki

Kantola Satu Johanna, Kotka

Kärenaho Emma Stiina, Loviisa

Laine Sari Maarit, Kouvola

Saavalainen Tiina Marika, Kouvola

Sippala Tia, Kotka

 

Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, tradenomi (AMK)

Karnaattu Henna Saimi Maria, Kotka

 

KOUVOLA

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto, artenomi (AMK)

Hyvönen Reeta Nasti Hannele, Jyväskylä

Meinander Veera Essi Kerttuli, Juva

Paronen Iina, Kouvola

Saarinen Noora Karoliina, Kouvola

 

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto, Bachelor of Culture and Arts, muotoilija (AMK) 

Brasileño-Hatanpää Eda Louise, Lahti

Lyömiö Sirja Pauliina, Kouvola

Nieminen Marika, Espoo

Nikulina Daria, Ukraina

Pitkäjärvi Anna-Reetta Eveliina, Helsinki

Saragosa John Matthew, Helsinki

Sorvo Roope Oskari, Kotka

 

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto, muotoilija (AMK)

Alajoki Katri Aila Aliina, Turku

Fagerström Sanja Elina, Helsinki

Halmetoja Piia Pauliina, Kouvola

Hautamäki Raisa Marika, Kouvola

Helin Sami Petteri, Loviisa

Helkiö Ulla-Maria Karoliina, Hämeenlinna

Hinkkanen Joona Tapio, Helsinki

Huusari Laura Heidi Elina, Kouvola

Juvonen Minna Pauliina, Muhos

Katajamäki Oona Rosanna, Vantaa

Keisu Pirita Henriikka, Vihti

Kemppainen Tytti Sofia, Helsinki

Kousa Elina Katriina, Kouvola

Kurtti Sara Amelia, Oulu

Laine Riku Aleksi, Helsinki

Lehtovirta Ulla-Maija Martina, Hollola

Luostarinen Noora Elina, Kouvola

Mäkinen Juuso Valtteri, Kouvola

Nuutinen Henna-Riikka Maria, Kouvola

Purola Varpu Aletta, Kouvola

Rahkola Anna Katariina, Kouvola

Rajamäki Johanna Janette, Huittinen

Riesen Tinka Kristiina, Siuntio

Räsänen Eemi Samuli, Järvenpää

Sajaniemi Sanna Emilia, Kouvola

Tahvanainen Antti Matias, Lappeenranta

Tapola Tytti Eveliina, Kouvola

Toivonen Ulla-Maija, Kouvola

Ukkonen Linda Jade Maria, Kouvola

Vappula Emmi Karoliina, Pori

Vornanen Tuomo Valtteri, Kouvola

 

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto, medianomi (AMK)

Ikonen Paula Susanna, Vantaa

Kaukiainen Jussi Olavi, Hamina

Rutanen Lauri Ville-Kalle, Helsinki

Saari Oskari Sakari, Espoo

 

Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Master of Business Administration, tradenomi (ylempi AMK)

Ahvenainen Anniina, Kouvola

Ojala Pia Kristina, Vantaa

 

Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Bachelor of Business Administration, tradenomi (AMK)

Butyrchik Violetta, Venäjä

Van De Voorde Franciscus Gerardus, Alankomaat

 

Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, tradenomi (AMK)

Agthe Judith Maria Emilia, Hämeenlinna

Alastalo Tommi Kalervo, Mikkeli

Alatalo Tiina Annika, Pyhtää

Hakkarainen Satu Johanna, Kouvola

Järvinen Riia-Jenni, Hyvinkää

Kattelus Joni Antti Kalevi, Kotka

Koivusaari Vili Veikko Hermanni, Kouvola

Kupsu Carola Sofia, Iitti

Lehtinen Viktor, Ulvila

Mattila Sari Helena, Kouvola

Myyryläinen Juho Otto Aleksi, Kouvola

Nieminen Niina Maria Katariina, Kouvola

Ollikka Sanna Maria, Kouvola

Patjas Tiia Eveliina, Kouvola

Perttula Jonna Elisa, Kouvola

Piira Mirka Marjut, Kouvola

Rajala Jennica Jasmin Josefiina, Kouvola

Skyttä Aino Eveliina, Kouvola

Tenho Nea Pauliina, Lahti

Toivanen Siiri Sofia Kristiina, Kouvola

Topra Taru Maria, Kouvola

Udalova Ksenia, Lappeenranta

 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulu tutkinto, sosionomi (ylempi AMK)

Borman Marjut Hannele, Kotka

Joas Nina Johanna, Pyhtää

Luhtaniemi Jonna Pauliina, Kouvola

Mikkola-Autio Pia Sari Marika, Lahti

Rämä Taija Tuulikki, Kouvola

Strandberg-Eld Jonna Julia, Lahti

Tähti Riina Kaarina, Kotka

Yrjölä Minna Johanna, Kotka

 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulu tutkinto, geronomi (ylempi AMK)

Kelkka Kaisa Päivi Marjaana, Kouvola

Pirhonen Iris Hannele, Parikkala

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, terveydenhoitaja (AMK)

Ahola Jarna Kristiina, Loviisa

Ala-Mäyry Henrietta Maria, Kouvola

Friman Satu Sinikka, Vantaa

Haapala Katriina Linda Maria, Helsinki

Hartikainen Iina Maria, Kotka

Hietaoja Saara Matilda, Kouvola

Jääskeläinen Henna Eveliina, Kouvola

Marttonen Piia Pauliina, Kotka

Timonen Tiina Elina, Kouvola

Tossavainen Virve Katariina, Tampere

Vesakko Anni Eveliina, Kouvola

 

Mikkeli

 

Humanistisen alan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, yhteisöpedagogi (ylempi AMK)

Hakkarainen Tiina Johanna, Kuopio

Tissari Tuula Hannele, Kotka

 

Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto, yhteisöpedagogi (AMK)

Bonner Helmi Juan Helene, Tampere

Ihanajärvi Anu Essi Annikki, Hartola

Mikkonen Jussi Petteri, Varkaus

Nousiainen Josefiina Ida Adelia, Varpaisjärvi

Parkkola Lotta Emilia, Espoo

Rinne Tiina Maria Katariina, Tampere

Ruha Elisa Katariina, Tampere

Salo Timo Jalmari, Oulu

Sirviö Tuukka Pete, Jyväskylä

Susineva Johanna Viktoria, Helsinki

Tirkkonen Ada-Maria Johanna, Pieksämäki

 

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto, kulttuurituottaja (AMK)

Laesmaa Minna Maritta, Oulu

 

Luonnonvara-alan ylempi AMK tutkinto, metsätalousinsinööri (ylempi AMK)

Hylkilä Ari Tapio, Reisjärvi

Kaleva Sari Maarit, Virrat

Laitinen Kaisa Emilia, Kajaani

Sutinen Paavo Eemil, Puolanka

 

Luonnonvara-alan ammattikorkeakoulututkinto, metsätalousinsinööri (AMK)

Kinnunen Aleksi Eemeli, Heinola

Pylvänäinen Anni Ilona Aleksandra, Mikkeli

Tuomaala Jukka Kari Juhani, Pieksämäki

 

Matkailu- ja ravitsemisalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, restonomi (ylempi AMK)

Dzhagarova Anna, Mikkeli

Kotola Tuula Inkeri, Imatra

 

Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto, restonomi (AMK)

Huisman Maiju Tuulia, Kuopio

Kiuru Kristiina Eveliina, Mikkeli

Löppönen Essi Katriina, Mikkeli

Mertakorpi Ida Johanna Vilhelmina, Jyväskylä

Nasonova Elena, Iisalmi

Neuvonen Virpi Helena, Mikkeli

Pulkkinen Reeta Moonika, Mikkeli

Salminen Emma Sofia, Hirvensalmi

Taskinen Jenna Annina, Tuusula

Viitala Tapio Antero, Mikkeli

 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, sairaanhoitaja (ylempi AMK)

Laine Johanna Heini-Maaria, Hyvinkää

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sairaanhoitaja (AMK)

Korhonen Emma Karoliina, Kajaani

Mykkänen Tessa Tinja Teresia, Mikkeli

Savolainen Jaana Sinikka, Pertunmaa

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, terveydenhoitaja (AMK)

Tuunainen Jenna Marika, Mikkeli

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi (AMK)

Meinander Timo Erik, Juva

Montonen Martina Mia Maria, Juva

Mäkipää Tanja Kaarina, Mikkeli

Ohtonen Sonja Janette, Mikkeli

Piispa Jutta Sini Kristiina, Mikkeli

Roos Jatta Eelin Alexandra, Savonlinna

Saarenpää Susanna Elina Linnea, Jyväskylä

 

Tekniikan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, insinööri (ylempi AMK)

Auvinen Kaija Irene, Mikkeli

Hämynen Jouko Markku Ilmari, Ristiina

Nironen Saara-Maria, Sipoo

Nurminen Hannele Jaana Orvokki, Tuusula

Pekurinen Marko Sami Olavi, Mikkeli

Talja Anu Pauliina, Helsinki

 

Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto, insinööri (AMK)

Aalto Jari Mikael, Kouvola

Alenius Anniina Amanda, Mikkeli

Andersson Christer Aleksi Juhani, Mikkeli

Berg Antti Oskari, Varkaus

Haapsaari Kim Jani Johan, Helsinki

Hassinen Sami Taneli, Espoo

Heikari Lassi Hannes, Helsinki

Heikkilä Tanja Inkeri, Mikkeli

Helena Antonio Sebastian, Mikkeli

Hirvonen Jukka Antero, Mikkeli

Hirvonen Pietu Simo Sakari, Espoo

Hokkanen Niko Antti Juhani, Raisio

Huovinen Jenni Noora Henriikka, Mikkeli

Hämäläinen Joanna Inga Helena, Mikkeli

Iltanen Henri Tapio, Mikkeli

Jaatinen Jyri Sippo Mikael, Petäjävesi

Jartsev Alexander, Lahti

Juntunen Juho Tuomas, Äänekoski

Järveläinen Panu Antti Oskari, Kaavi

Järvenpää Henri Jouni Mikael, Jyväskylä

Kankaanpää Timo, Hämeenlinna

Karhu Otto Ville, Kotka

Kimari Joonas Jukka Santeri, Mikkeli

Koirikivi Jussi Henrik, Kouvola

Korhonen Touko Antero, Kuopio

Kääriä Valtteri Mikael, Heinola

Laamanen Olli Aleksi Heikinpoika, Mikkeli

Laine Kimmo Tapio, Hämeenlinna

Laitinen Janne Markus, Mikkeli

Laksela Juha Hannes, Mikkeli

Lehtinen Kasperi Matias, Lahti

Leino Kaisa Pauliina, Kouvola

Lintula Taru Mikaela, Mikkeli

Liukkonen Matti Antti Sakari, Mikkeli

Manninen Krista Maria, Mikkeli

Marttinen Olli Petteri Samuel, Mikkeli

Matilainen Aleksi Samuel, Hyvinkää

Miettinen Heikki Antero, Mikkeli

Nurmi Marika Kristiina, Riihimäki

Partanen Arja, Mikkeli

Pyöriä Jussi Hermanni, Savonlinna

Rinne Samu, Kouvola

Tammela Veli Visa Matias, Nivala

Tamminen Leena Johanna, Luumäki

Tynkkynen Jarmo Kalervo, Savonlinna

Valta Kimmo Antero, Espoo

Veijanen Topias Ari Verneri, Mikkeli

Viitanen Jussi Tapio, Espoo

Vuori Jaakko Ilmari, Jyväskylä

Vuorio Juha Harri Mikael, Kouvola

 

Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto, Bachelor of Engineering, insinööri (AMK)

Bryntsev Andrey, Venäjä

Chumachenko Kateryna, Ukraina

Dubovik Maria, Venäjä

Dudnik Anastasiia, Venäjä

Filatov Aleksandr, Venäjä

Kabanov Alexey, Venäjä

Krasheninnikov Dmitrii, Venäjä

Lazarev Kirill, Venäjä

Lenivova Veronika, Venäjä

Lobanova Ekaterina, Venäjä

Romanov Aleksandr, Venäjä

 

Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto, tradenomi (ylempi AMK)

Noponen Kati Marjaana, Taipalsaari

Paakkunainen Piia Liisa Marita, Pieksämäki

Paananen Outi Kaarina, Vihti

Pöntinen Minna Maria, Mikkeli

 

Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Bachelor of Business Administration, tradenomi (AMK)

Chernobay Roman, Venäjä

 

Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, tradenomi (AMK)

Aalto Roosa Katariina, Mikkeli

Airas Hanna-Kaisa, Mikkeli

Appelqvist-Nulpponen Jenni Maria, Mikkeli

Haikarainen Rosa Karoliina, Mikkeli

Heikkilä Inka Maria, Helsinki

Heikkinen Eliisa Kristiina, Mikkeli

Hotti Simo Tuomas, Mikkeli

Hämäläinen Miika Joonas, Juva

Jokinen Laura Miia Anniina, Jyväskylä

Jussila Mika Ilari, Valkeakoski

Kiiski Miika Juho Aleksi, Juva

Kilkki Esa Tapio, Mikkeli

Kirjalainen Toni Mikael, Mikkeli

Koivunen Elisa Anniina, Savonlinna

Laamanen Teemu Niko Petteri, Mikkeli

Laitinen Anni Iida Henrietta, Mikkeli

Lintu Katriina Emilia, Mikkeli

Luoma Mikko Lauri Hermanni, Jyväskylä

Malinen Riikka Susanna, Sotkamo

Manninen Ari-Pekka, Jurva

Mikkonen Henna Riikka, Mikkeli

Nisula Salla-Sofia Matleena, Mikkeli

Nykänen Eero Kalevi, Mikkeli

Ossi Kerttu Helena, Kangasniemi

Pekonen Reetrika Karoliina, Mikkeli

Pesonen Kaisa-Maria Daniela, Laukaa

Pulkkinen Markus Miika Sakari, Mikkeli

Ronkainen Emmi Emilia, Espoo

Sairanen Laura Katariina, Mikkeli

Sorjonen Laura Maria, Mikkeli

Syrjäläinen Maria Eveliina, Mikkeli

Tikkanen Janne Marko Johannes, Mikkeli

Väänänen Kirsi Hannele, Mikkeli

 

Savonlinna

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, sairaanhoitaja (ylempi AMK)

Kuitunen Sari Mervi Inkeri, Mikkeli

 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto , sosionomi (ylempi AMK)

Vauhkonen Sari Hannele, Mikkeli

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sairaanhoitaja (AMK)

Gullsten Joonas August Aleksi, Kolari

Kalin Susanne Marie, Savonlinna

Korkalainen Niina, Savonlinna

Kuhmola Arto Juhani, Pieksämäki

Luukkonen Samu Aleksi, Vantaa

Miettinen Joona Eerik Samuli, Espoo

Palola Anniina Maarit, Savonlinna

Pylkkänen Jonna Riikka, Savonlinna

Valkonen Henri Juhani, Imatra

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, fysioterapeutti (AMK)

Karhula Juho Kalevi Eskonpoika, Kokkola

Kokko Eija Karoliina, Oulu

Kolehmainen Jukka Tapani, Suonenjoki

Kärkkäinen Roope Jukka Taneli, Kuopio

Muhonen Nino Topi Oskari, Savonlinna

Pakarinen Niku Julius Jormanpoika, Lappeenranta

Pere Olli Oskari, Tampere

Suihkonen Juho Matti Sakari, Heinävesi

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, jalkaterapeutti (AMK)

Pirhonen Reija Elina, Kitee