Korkeakoulujen kevään 2018 yhteishaun toinen hakuaika päättyi 28.3.2018. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun haki ensimmäisenä ja toisena hakuaikana yhteensä 9816 hakijaa. Ensimmäisessä haussa tammikuussa haettiin englanninkielisiin koulutuksiin.

Ensisijaisia hakijoita ensimmäisessä ja toisessa haussa oli yhteensä 3180. Vetovoimaluku – eli ensisijaisten hakijoiden määrä yhtä aloituspaikkaa kohden – oli 1,75.  Viime vuonna vetovoimaluku oli 1,85.

Xamkissa oli kevään yhteishaussa yhteensä 63 hakukohdetta, joista 18 ylempään amk-tutkintoon johtavaa koulutusta. Aloituspaikkoja on yhteensä 1 814.

–  Englanninkielisen koulutuksen vetovoima kasvoi kaikissa neljässä amk-koulutuksessa. Erityisesti Game Design ja Environmental Engineering nostivat hyvin hakijamääriään. Tarkempaa analyysia hakijamäärien kehityksestä teemme valtakunnallisen tilastoinnin valmistuttua, toteaa toimitusjohtaja, rehtori Heikki Saastamoinen.

Tänä vuonna eniten ensisijaisia hakijoita keräsi päiväopintoina järjestettävä englanninkielinen Game Design. Päiväopinnoista myös sosionomikoulutus sekä terveydenhoitajakoulutus kiinnostivat hakijoita hyvin.

Monimuotototeutuksista suosituimmat olivat ensihoitajakoulutus, terveydenhoitajakoulutus sekä tietojenkäsittely.

Ylempään AMK-tutkintoon johtavista koulutuksista hakijoita kiinnosti eniten palvelumuotoilu. Seuraavaksi eniten hakijoita keräsivät uudet ylemmät koulutukset: projekti- ja myyntijohtaminen sekä Mikkelin Saimaa Stadiumille sijoittuva dataperustaisten hyvinvointipalvelujen tuottaminen.

 

Vetovoimaisimmat hakukohteet kaupungeittain

KOTKA

  • Ensihoitaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Merikapteeni (AMK)

KOUVOLA

  • Game Design (AMK)
  • Palvelumuotoilu (ylempi AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)

 

MIKKELI

  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Insinööri, sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)

 

SAVONLINNA

  •  Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen (ylempi AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Insinööri (AMK), biotuotetekniikka

 

HAKUPROSESSIN ETENEMINEN

Valintakokeet koulutuksiin järjestetään keväällä ja alkukesästä. Valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 28.6. ja opiskelupaikka on vastaanotettava viimeistään 10.7. Opiskelu alkaa syksyllä 2018.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja, rehtori Heikki Saastamoinen, puh. 050 312 5151, heikki.saastamoinen@xamk.fi

Hakijapalvelut
puh. 040 585 6610 tai 044 702 8891
hakijapalvelut@xamk.fi