Xamkin restonomiopiskelijat Lauri Hämäläinen, Paula Greus ja Mikael Shemeikka olivat opiskeijiden Matkatietokilpailussa 2019 finaalissa, kuuden parhaan joukossa!

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat Lauri Hämäläinen, Mikael Shemeikka ja Paula Greus pääsivät finaalikuusikkoon Suomen matkatoimistoalan liiton SMALin järjestämässä opiskelijoiden matkatiedon kilpailussa. Voittajat julkistettiin 18.1.2019 matkamessujen yhteydessä Helsingin messukeskuksessa.

Kilpailun voittivat Turun kauppakorkeakoulun opiskelijat työllään ”The Night of Finland”. Suomessa on paljon pimeää aikaa, jota ei ole vielä täysin hyödynnetty matkailupaketeiksi –varsinkaan kansainvälisille markkinoille.

– Kilpailuraadilla oli vaikea päätös julkistaa kilpailun voittaja, sillä kaikkien finaalissa mukana olleiden ideat olivat erittäin hyviä ja toteuttamiskelpoisia, Xamkin matkailun lehtori Marjut Kasper kertoo.

Kalastussovellus ja apua matkustuksen hiilijalanjäljen pienentämiseen

Lauri Hämäläinen ja Mikael Shemeikka ideoivat kilpailuun kalastussovelluksen, johon voi tutusta osoitteessa YouTubessa.

– Ajatus kalastuslupasovelluksesta syntyi viime syksynä, kun olin Kuusamossa perhokalastamassa. Vesisateessa kuusen juurella paperikarttaa tutkiessa ja rauhoitusalueiden rajoja etsiessä mietin, että tähän täytyisi olla jokin helpompi ja tarkempi tapa. Kilpailutyöksi ajatus jalostui asiakaslähtöinen tuotteistaminen kurssilla yhdessä Mikael Shemeikan kanssa, Lauri kertoo.

Paula Greusta puolestaan kiinnosti matkustamisen hiilijalanjälki ja sen pienentäminen.

– Idea on matkan varrella muokkautunut lopulliseen muotoonsa, mutta alun perin sain idean matkustamisen ympäristöpäästöjen ollessa tapetilla yleisessä keskustelussa. Halusin kehittää keinon, joiden avulla helposti saisi tietää oman matkan hiilijalanjäljen ja tavat, joilla voisi yksinkertaisesti omien valintojen kautta edesauttaa päästöjen vähenemistä. Inspiraatiota aiheelle sain ollessani Espoo Marketingilla Visit Espoon tiimissä työharjoittelussa. Kestävä kehitys ja ympäristöystävällisyys ovat vahvassa roolissa kaupungin työpaikoilla, taustoittaa Paula.

Marjut Kasper pitää opiskelijakilpailua loistavana paikkana opiskelijoille näyttää kykynsä ja taitonsa valtakunnallisella tasolla.

– Myös esiintyminen messulavalla antaa lisää kokemusta ja rohkeutta tuleviin koitoksiin. Nyt Xamkin opiskelijat ovat hienosti kahtena vuonna peräkkäin päässeet finalistien joukkoon, Kasper iloitsee.

Opiskelijoiden kilpailutehtävänä oli kehittää matkailualalle uusi, kotimaisia ja ulkomaisia matkailijoita kiinnostava tuote tai palvelu, jossa on otettu huomioon vastuullisen matkailun periaatteet. Idea sai olla villi, mutta myös toteutettavissa oleva. Tehtävään sisältyi myyvä ja innostava myyntipuhe tai tuotelanseeraus sekä kustannuslaskelma. Esitysmuodon toivottiin olevan mahdollisimman innovatiivinen ja luova.

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
matkailun lehtori Marjut Kasper, 040 572 0474, marjut.kasper (at) xamk.fi

Paula Greus, 040 700 759
Lauri Hämäläinen, 041 543 7778
Miekael Shemeikka, 040 359 5013
etunimi.sukunimi (at) edu.xamk.fi

 

Tietoa kilpailusta: