Biomassasta eli puusta ja kasveista voidaan tulevaisuudessa kehittää uudenlaisia aineita, ja korvata niillä esimerkiksi öljyn käyttöä.

Biomassasta saatavat uudet tuotteet avaavat uusia materiaalien käyttömahdollisuuksia. Biomassasta eli puusta ja kasveista voidaan tulevaisuudessa kehittää uudenlaisia aineita, ja korvata niillä esimerkiksi öljyn käyttöä.

Biomassan uudet tuotantoprosessit ja tuotteet -projekti kehittää biomassan jalostusta niin, että massasta voidaan erottaa ainesosia tai muuttaa sitä erilaisiksi kemikaaleiksi kustannustehokkaasti. Hanke tukee kehitystyötä yli perinteisten teollisuusalojen rajojen.

Biomassan uudet tuotantoprosessit ja tuotteet -projekti sekä Biomassaprosessien laboratorio -projekti keskittyvät ennen kaikkea mikrokiteisen selluloosan tutkimukseen sekä tämän lähes tuotantomittakaavaiseen valmistamiseen.

Näköpiirissä uudet tuotteet ja tuoteominaisuudet

Puusta saatava mikrokiteinen selluloosa eli MCC on valkoista, hienojakoista jauhetta. Aineessa on paljon hyviä ominaisuuksia, ja tulevaisuudessa sillä on laajoja käyttömahdollisuuksia esimerkiksi elintarvike- ja rehuteollisuudessa. Lisäksi materiaalin käyttömahdollisuuksia esimerkiksi muovikomposiittituotteissa selvitellään.

Koeputkista käytäntöön

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun Kuitulaboratorioon rakennetaan projektissa lähes tuotantomittakaavaan MCC-laitteisto. Laitteistolla valmistetaan Aalto yliopistossa kehitellyllä menetelmällä AaltoCellTM -mikrokiteistä selluloosaa.  Laitteistolla voidaan myös valmistukseen liittyviä optimointeja, joita tähän mennessä on tehty lähinnä pienissä näyteputkissa. Lisäksi ympäristössä pystytään valmistamaan näyte-eriä eri teollisuuden aloille.

Lisätietoja

Petteri Paananen
projektipäällikkö
p. 040 513 8869
petteri.paananen(at)xamk.fi

Faktat

Biomassan uudet tuotantoprosessit ja tuotteet

01.01.2015 – 31.03.2017

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Tutkimuskeskus: Kuitulaboratorio

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 553 720 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta