Hanke kehittää fotoniikkaan- ja kuvantamisteknologioihin perustuvia tekniikoita metsäbiojalostamoympäristöihin.

FOKUDEMO-hanke kehittää uusia fotoniikkaan- sekä kuvantamisteknologioihin perustuvia mittaustekniikoita, niiden sovelluksia sekä erilaisia informaation käsittelyjärjestelmiä metsäbiojalostamoympäristöihin.

Metsäbiojalostamot monimuotoistuvat ja niiden tuotantoon, laiteteknologiaan ja osaamiseen liittyvän toiminnan merkitys Suomelle kasvaa. Optiset mittaukset ja kuvantaminen avaavat mahdollisuuksia kokonaan uusien mittausten kehittämiselle biojalostamojen ohjaukseen ja prosessien monitorointiin. Teknologioilla saatu informaatio- ja tieto on hyödyllistä lisäksi uusien prosessikonseptien kehittämisessä sekä tuotannon laadun ja saannon parantamisessa.

Toimenpiteet

Kehitettäviä ja demonstroitavia tekniikoita ovat ensisijaisesti kuvantavat menetelmät kuten MRI-spektroskopia, refraktometria sekä UEF:in fluoresenssimenetelmä. Demonstroinnit toteutetaan:

  • puun uuteaineiden tunnistamisessa jatkuvatoimisessa prosessissa fotoniikka/fluoresenssimittausteknologialla,
  • nopeat suurten tilavuusvirtojen sekoitusprosessit biojalostuksessa, erityisesti happikaasun dispersio, sen pysyvyys prosessissa sekä mikrotason prosessi-ilmiöt
  • kuitususpensioiden erittäin nopeiden sekoitusilmiöiden mittaamisessa/MRI ja vertailukohtana yhteistyöyritysten ja tutkimustoimijoiden kanssa yhteistyössä kehitetyllä uudella teknologialla,
  • ligniininhallinta ja erityisesti ligniinin laadun vaihtelujen tunnistaminen modernilla refraktrometriteknologialla jatkuvatoimisessa teollisessa jalostamoprosessissa.

TULOKSET

Projekti tuottaa uusia mittausmenetelmiä ja näiden sovelluksia hyödynnetäväksi biotuotetehtaiden osaprosessien monitoroinnissa ja ohjauksessa. Lisäksi saadaan pesutietoa ja osaamista ko. mittauksiin ja osaprosesseihin.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston fotoniikan ja materiaalitekniikan tutkimusyksikön SIB Labs kanssa. Muut kumppanit ovat Metsä Fibre Oy, Andritz Oy, Savon Sellu Oy, Pixact Oy, Wetend Technologies Oy ja Janesko Oy.

Lisätietoja

Elina Havia
projektipäällikkö
p. 050 461 5572
elina.havia(at)xamk.fi

Faktat

FOKUDEMO - Fotoniikkasensori- ja korkean teknologian kuvantamisen demonstrointi metsäbiojalostamon hallintaan

01.12.2015 – 31.05.2017

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Osatoteuttajat: Itä-Suomen yliopiston fotoniikan ja materiaalitekniikan tutkimusyksikkö SIB Labs

Muut kumppanit: Metsä Fibre Oy, Andritz Oy, Savon Sellu Oy, Pixact Oy, Wetend Technologies Oy, Janesko Oy

Tutkimuskeskus: Kuitulaboratorio

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 460 323 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: TEKES, Euroopan aluekehitysrahasto ja osallistuvat yritykset

Asiasanat