Hankkeessa kehitettiin uusia, luonnon hyvinvointivaikutuksiin perustuvia matkailupalveluita.

 

Luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutusten tuotteistaminen (LUOTUO) -hanke toteutettiin ajalla 23.2.2015-31.12.2016.

Hyvinvointimatkailu on globaalisti kasvava matkailun ala, jonka markkinoilla Suomi erottautuu luonnon hyvinvointia edistäviin vaikutuksiin perustuvalla tarjonnalla. Luonto vaikuttaa tutkimusten mukaan myönteisesti ihmisen hyvinvointiin lukuisin eri tavoin.

Todennetut hyvinvointivaikutukset luovat herkullisen lähtökohdan rakentaa uudenlaisia palveluja kansainvälisille hyvinvointimatkailun kohderyhmille. Puhtaiden järvien rannoilla sijaitseville eteläsavolaisille matkailuyrityksille hyvinvointimatkailu näyttäytyy houkuttelevana kasvumahdollisuutena.

Toteutus ja tulokset

LUOTUO-hankkeessa tehtiin yhteistyötä palvelumuotoilussa hankeyritysten ja muiden Etelä-Savon matkailualan toimijoiden kanssa. Hankkeen tuloksena syntyi useita, kansainvälisille markkinoille tähtääviä tuoteaihioita ja palvelukonsepteja. Lisäksi tuloksena syntyi kokeiluja hyvinvointiteknologian hyödyntämisestä osana matkailupalveluja, kasapäin tietoa hyvinvointimatkailun aihepiiristä kehittämisen raaka-aineeksi ja uusia yritysten yhteistyöverkostoja. Mukana olleiden toimijoiden osaamisen kasvaminen on tärkeimpiä tuloksia, joka myös kantaa hankkeen päätyttyä.

Käytännössä palvelumuotoilu lähtee asiakasymmärryksestä ja palvelujen kehittämistä tukevan tiedon kokoamisesta. LUOTUO-hanke tuki yritysten tuotekehitystä esimerkiksi markkinatiedon keruulla, järjestämällä työpajoja, sparraamalla yrityksiä, tukemalla palvelutestauksia ja keräämällä niistä asiakaspalautetta. Yrityksissä oli hyvä tekemisen henki, mikä näkyi konkreettisina tuloksina uusien tuoteaihioiden muodossa. Hankkeen sidosryhmät kokivat myös osaamisensa kasvaneen esimerkiksi luonnon hyvinvointivaikutuksista, hyvinvointimatkailun kohderyhmistä ja palvelumuotoilusta.

Uutuutena hankkeessa testattiin hyvinvointiteknologiaa luonnon hyvinvointivaikutusten mittaamisessa. Testissä oli esimerkiksi unen laadun mittareita, älysormuksia, aktiivisuusrannekkeita ja hyvinvointianalyysi. Teknologialla voidaan tuoda hyvinvointivaikutuksia näkyviksi ja tulevaisuudessa teknologian avulla kerätty hyvinvointidata voi olla keskeinen aines räätälöityjen palveluiden kehittämisessä. Vielä tässä vaiheessa sekä teknologia että matkailun palvelukonseptit vaativat kehittämistä, jotta asiakkaalle pystytään tuottamaan konkreettista lisäarvoa.

Hankkeessa tehtiin aktiivista viestintää ja tiedon jakamista koko hankkeen elinkaaren ajan, ja siinä myös onnistuttiin erinomaisesti. Toimiva viestintäresepti koostui harkitusta mediatiedottamisesta, aktiivisesta bloggauksesta, hankkeen tilaisuuksista ja esiintymisistä muissa tilaisuuksissa sekä julkaisuista. LUOTUO-hanketta rahoitti Etelä-Savon maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta.

Julkaisut

Julkaisuihin on koottu tietoa hankkeen kokemuksista ja aihepiireistä: hyvinvointimatkailun kohderyhmistä, luonnon hyvinvointivaikutuksista ja niiden mittaamisesta, hyvinvointiteknologian mahdollisuuksista sekä palvelumuotoilusta.

 

Blogi

Hankkeen blogista löydät runsaasti juttuja hankkeen matkan varrelta. Siellä kuvataan käytännön tekemistä, mm. hankkeen työpajoja ja palvelutestauksia. Lisäksi blogista löytyy paljon esityksiä hankkeen tilaisuuksista ja raportteja hankkeessa kerätystä tiedosta.

https://tkiblogi.wordpress.com/category/luotuo/

Mediaosumia

Hanke rikkoi useaan otteeseen alueellisen uutiskynnyksen, ollen muun muassa Itä-Suomen alueellisissa tv-uutisissa kahteen kertaan ja päätyen myös Länsi-Savossa kansijutuksi.

Tässä verkko-osumia:

 

Lisätietoja

Viljo Kuuluvainen
projektipäällikkö
p. 040 670 1695
viljo.kuuluvainen(at)mamk.fi

Faktat

LUOTUO - luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutusten tuotteistaminen

23.02.2015 – 31.12.2016

Toteuttajat

Hallinnoija: Mikkelin ammattikorkeakoulu

Muut kumppanit: Miset Oy, Kyyhkylän Kartano Oy, Sahanlahti Resort Oy, Anttolanhovi, Naaranlahden Matkailutila, Spahotel Casino, Tynkkylän Lomaniemi ja Kuntoon Luonnossa

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 201 920 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta