Suomalaisen koulutuksen ja yritysten osaaminen uusiutuvan energian mahdollisuuksista kulkuneuvoissa on osoitettu menestymällä kv-tason kilpailuissa.

Projekti on saanut osarahoitusta Euroopan aluekehitysrahastolta ja lähes kahdeltakymmeneltä yritykseltä sekä parilta säätiöltä. Yritykset ovat olleet mukana materiaali, työ ja rahallisilla panoksilla. Useiden yritysten kanssa on tehty projektin aikana myös konkreettista tutkimus- ja kehitystyötä.

Projektin avulla on osoitettu, että suomalaisen koulutuksen ja yritysten osaaminen on korkealla tasolla kansainvälisessä kilpailussa. Vene on myös hyvä osoitus uusiutuvan energian mahdollisuuksista kulkuneuvoissa. Projekti on ollut loistava opetuksen, TKI- ja kv-toiminnan yhdistelmä.

KILPAILUN TAUSTAA

  • Dutch Dolar Challenge (ent. Dong Energy Solar Challenge) on joka toinen vuosi järjestettävä aurinkoveneiden MM-kilpailu. Kesällä 2016 se järjestettiin kuudetta kertaa
  • Kisaan osallistuu noin 40 joukkuetta eripuolilta maailmaa. Kesällä 2016 joukkueita oli Alankomaista, Belgiasta, Puolasta, Kiinasta, Bahrainista, Indonesiasta, Unkarista, Turkista, Yhdysvalloista, Brasiliasta ja me, Kyamk, Suomesta
  • Joukkueet ovat pääasiassa yliopistojen, ammattikorkeakoulujen mutta myös yritysten omia joukkueita
  • Vuonna 2014 järjestettiin Monacossa samoille veneille Solar 1 Monte Carlo Cup, josta on muodostunut jokavuotinen tapahtuma

2012

Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulujen yhteinen joukkue oli ensimmäinen suomalainen joukkue kilpailun historiassa. B-luokkaan rakennetulla veneellä saavutettiin kolmas sija. Kilpailuorganisaatio ja muut kilpailijat olivat yllättyneitä uuden haastajan teknisesti korkealaatuisesta ja kilpailukykyisestä veneestä.

2014

Kyamk voitti uudella Top-Class luokan veneellä Hollannissa yhden Endurance-kilpailun ja saavutti kolmannen sijan Kokonaiskilpailussa ja Sprintti Cupissa. Ykkös- ja kakkossijat menivät Hollantilaiselle ”Private Energy Solar Boat -tiimille” joka on yrityksen ammattilaisjoukkue. Kyamk oli paras opiskelijajoukkue.

Heti Hollannin kilpailun jälkeen osallistuttiin vielä Monacossa ensimmäistä kertaa järjestettyyn Solar1 Monte Carlo Cup:iin. Kyamk kutsuttiin kilpailuun ja Solar1 vastasi kustannuksista. Kilpailu järjestettiin Monaco Yacht Clubilla, jossa on 110 vuotta sitten järjestetty ensimmäiset moottorivenekilpailut, nyt kilpaili uusi sukupolvi (”The next generation of motor sports”- Solar1 mainoslause). Kilpailun suojelijana toimi ruhtinas Albert II.

2016

kisaan ei rakennettu kokonaan uutta venettä vaan palattiin kantosiipien kehittelyn pariin. 2016 joukkueessa oli myös energiatekniikan ja merenkulun opiskelijoita.

Kyamkin aurinkovene voitti  Design Award -palkinnon. Kyamkin joukkue Midnight Sun Finland Solar Boat Team tuli kokonaiskilpailun kolmansiksi vaativimmassa Top-Class luokassa.

Design Award -palkinto jaetaan hyvästä suunnittelusta.  Kyamkin vene sai kiitosta hyvän muotoilun lisäksi käytettävyydestä. Palkinnon perusteluissa todetaan, että ”Veneessä yhdistyy aurinkoenergian tehokas hyödyntäminen hyvään veneen suunnitteluun. Vene pärjää hyvin vaihtelevissa kilpailuolosuhteissa ja on nopea, merikelpoinen ja kaunis.”

Veneen on suunnitellut ja rakentanut kokonaisuudessaan KYAMK veneteknologian opiskelijat ja henkilökunta.  

2018?

Vuoden 2017 alussa Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyvät ja muodostavat uuden Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Xamkin. Millaisella joukkueella kisaan lähdetään, jos lähdetään, on vielä avoinna. Tässä voisi olla mahdollisuus myös eri oppilaitosten väliselle yhteistyölle? Hyviä ideoita ja ehdotuksia otetaan vastaan!

LISÄTIETOJA

Midnight Sun Finland -Solar Boat Team: Kymenlaakson / Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun aurinkovenejoukkue

Kehitysinsinööri Mikko Pitkäaho, 044 702 8511, mikko.pitkaaho@xamk.fi

Aurinkovenettä koskevat lisätiedot löytyvät klikkaamalla alla olevaa AJANKOHTAISTA-osion Midnight Sun Finland – Solar Boat Team, Kymenlaakson aurinkovenejoukkue -otsikkoa

Ajankohtaista

Midnight Sun Finland -Solar Boat Team, Kymenlaakson ammattikorkeakoulun aurinkovenejoukkue

tausta Dutch Dolar Challenge (ent. Dong Energy Solar Challenge) aurinkoveneiden MM-kilpailu järjestetään joka toinen vuosi, kesällä 2016 kuudetta kertaa järjestetty Kisaan osallistuu noin 40 joukkuetta eri puolilta maailmaa. Kesällä 2016 joukkueita oli Alankomaista, Belgiasta, Puolasta, Kiinasta, Bahrainista, Indonesiasta, Unkarista, Turkista, Yhdysvalloista, Brasiliasta ja me, Kyamk, Suomesta Pääasiassa yliopistojen, ammattikorkeakoulujen mutta myös yritysten omia joukkueita Vuonna...

Faktat

Midnight Sun Finland -Solar Boat Team: Kymenlaakson ammattikorkeakoulun aurinkovenejoukkue

01.01.2012 – 31.12.2018

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Muut kumppanit: useat yritykset, säätiöt

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Hankkeeseen saatu mm. Päijät-Hämeen liitolta EAKR-rahoitusta