Xamkin opiskelijoille tukea opintoihin pandemia-aikana

Pitkittyneestä koronapandemiatilanteesta johtuen Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi erityisavustusta korkeakouluille tukemaan opiskelijoita poikkeusaikana. Erityisavustuksen tavoitteena on opiskelijahyvinvoinnin ja opintojen etenemisen kehittäminen sekä oppimisvajeen tasoittaminen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Hanke kulkee nimellä OOO-hanke.

Tavoitteena hankkeessa on tasoittaa opiskelijoiden oppimisvajetta ja tukea opintojen etenemistä matalan kynnyksen ohjauspalveluiden avulla. OOO-hankkeen myötä Xamkilla on lisäresurssia erityisopettajan sekä opintopsykologin palveluihin, joiden toimintaa kehitetään myös hankkeessa. Lisäksi yhtenä tavoitteena on tuoda näkyvämmäksi Xamkin eri opiskelupalveluita, joten hankkeessa tullaan viestimään opiskelijoille monikanavaisesti.

OOO-hanke haluaa elvyttää pandemia-aikana tauolle joutuneen opiskelijakulttuurin yhdessä opiskelijakunnan kanssa. Tämän vuoksi hanke tulee järjestämään erilaisia tapahtumia Xamkin opiskelijoille pitkin vuotta opiskelijakunnan kanssa. Samalla OOO-hanke tukee ja kouluttaa myös Xamkin opiskelijoita opiskelija-aktiivitoimintaan sekä vertaisohjaukseen.

OOO-hankkeen tavoitteet

  1. Koronapandemiasta johtuvan oppimisvajeen tasoittaminen, opintojen etenemisen tuen vahvistaminen sekä yksinäisyyden vähentäminen
  2. Opiskeluhyvinvoinnin ja ohjauksen sisäisen ja ulkoisen verkostoyhteistyön rakentaminen ja mallintaminen
  3. Opiskelukulttuurin tukeminen ja edistäminen kampuksilla ja verkossa
  4. Vertaisohjauksen kehittäminen ja laajentaminen opiskelijoiden opintojen etenemisen tueksi ja oppimisvajeen tasoittamiseksi
  5. Hyvinvointitoiminnan ja matalan kynnyksen ohjauspalvelujen viestinnän ja palveluohjauksen kehittäminen

Lisätietoja

Elina Ylönen
Projektipäällikkö
elina.ylonen(a)xamk.fi

Sirpa Juusola​​​
Erityisopettaja
sirpa.juusola(a)xamk.fi

Kirsi Kämäräinen
Erityisopettaja
kirsi.kamarainen(a)xamk.fi

OOO-hankkeessa tapahtuu

mitä kuuluu? -ryhmä

Mitä kuuluu? -ryhmä starttaa tammikuussa 16.1. klo 16-17. Tuu mukaan keskusteluun, joko yhdelle kertaa tai osallistu kaikkiin! Ryhmässä saa vapaasti turinoida erilaisista aiheita ja joillakin kerroilla otamme erilaisia keskusteluteemoja. Tapaamme säännöllisesti maanantaisin. Kellonajat saattavat viikkokohtaisesti vaihdella.

Liity mukaan tästä: https://discord.gg/ENYDEDNs?event=1048199654019440651

Teams-infot

Teams-infot vaihtuvin aihein Hyvinvointia xamkilaisille! -Teamsissa.
Infot jatkuvat taas läpi kevään:

  • ti 24.1. klo 14, aiheena Yksilölliset opetusjärjestelyt Xamkissa
  • ti 7.2. klo 14, aiheena Sovellukset opiskelun tukena
  • ti 21.2. klo 14, aiheena Ryhmätyötaidot
  • ti 14.3. klo 14, aiheena Stressinhallinta
  • ti 18.4. klo 14, aihe tarkentuu myöhemmin

Opparit ojennukseen!

Mietityttääkö sinua opinnäytetyön tekeminen? Tarvitsetko esimerkiksi jeesiä opinnäytetyön aikatauluttamiseen? Vai haluatko vain kuulla kuumimmat vinkit opparia varten? Tule kuulolle! Opparit ojennukseen Hyvinvointia Xamkilaisille! -teamssissa.

Opparit ojennukseen järjestetään keväällä seuraavasti:
Ma 13.2. klo 15:00-16:00
Ti 4.4. klo 15:00-16:00

 

Jätä ehdotuksesi aiheista tänne (Padlet)Linjoilla paikalla entisiä ja nykyisiä opparin puurtajia, jotka kertovat sinulle seuraavat stepit opparia varten. Keskustelussa on ensisijaisesti tarkoituksena tarjota tukea opinnäytetyöprosessiin, mm. aikatauluttamiseen.

 

Klikkaa kuvaa, niin pääset PDF versioon.

Muut hyvinvoinnin palvelut

Olemme listanneet hyvinvoinnin palveluita oheiseen Luxin uutiseen.

Liity Hyvinvointia Xamkilaisille! -Teams-kanavalle, jossa Xamkin henkilökunta jakaa vinkkejä ja linkkejä opiskelukyvyn ja -hyvinvoinnin lisäämiseen!

vappu 2022

Hanke järjesti munkki-liven vapun kunniaksi!

habbrot 13.4.

Habbo-approt Habbo Hotelissa toivat osallistujien iloksi erillaisia rasteja. Rastit suorittaneet saivat muistoksi haalarimerkin sekä digitaalisen osallistumismerkin.

 

kuvakaappaus instagramista

Puuduttavat paperit

Puuduttavat paperit –podcast-sarja

Opiskelijoiden toiveesta teimme podcast-sarjan Xamkin tärkeistä ohjeista. Sarjaan on koottu ne ohjeet, joista opiskelijan on syytä olla tietoinen. Yksi jakso sisältää aina yhden ohjeen pääasiallisen sisällön. Ohjeet sisältävät tärkeää opiskelijan arkeen liittyvää tietoa, ja tällä podcast-sarjalla pyritään parantamaan ohjeiden levikkiä. Lisäksi sarja parantaa ohjeiden saavutettavuutta.

Faktat

Opiskelijahyvinvoinnin ja opintojen etenemisen kehittäminen sekä oppimisvajeen tasoittaminen

24.01.2022 – 31.12.2023

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Osatoteuttajat: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 195 200,00 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Asiasanat