Luonnosta potkua kansainväliseen matkailuun: Kartoitetaan Etelä-Savon tärkeimmät retkeilyreitit, niiden tila ja mahdollisuudet kv-markkinoilla

Etelä-Savon matkailuyritystoiminnan monipuolistamiseksi luonto- ja aktiviteettimatkailuun panostaminen on erittäin tärkeää. Suomen matkailun merkittävin kasvupotentiaali löytyy kansainvälisiltä markkinoilta. Suomen ja Etelä-Savon tärkein vetovoimatekijä kansainvälisessä matkailussa on ainutlaatuinen luonto. Vajaan vuoden mittainen Outdoors ESA on esiselvityshanke, jonka tavoitteena on sellaisten ympärivuotisten lihasvoimin liikkumiseen tarkoitettujen eteläsavolaisten retkeilyreittien kartoittaminen, jotka soveltuvat paitsi kotimaiseen myös kansainväliseen matkailuun. Hanke liittyy valtakunnalliseen Outdoors –katto-ohjelmaan, joka tähtää reitistöjen kehittämisen kautta maaseudun mikro- ja pk-matkailuyritysten kansainvälistymiseen ja edelleen kasvavaan matkailutuloon.

Kestävästi saavutettava Saimaa

Niin Saimaan alueella kuin koko maakunnassa korostuu vesillä ja vesitse tapahtuvan luontoystävällisen liikunnan ja aktiviteettien merkitys. Melonnan ja veneilyn lisäksi hanke kartoittaa pyöräily-, vaellus- ja vaellusratsastusreitistöjen nykytilanteen. Talviaktiviteetit hiihto, retkiluistelu ja lumikenkäily tuovat veden rinnalle lumen ja jään. Perinteisten reittien rinnalle ja sisään sopii ja mahtuu paljon muutakin, vaikkapa luontokuvaus majavan mailla tai metsäjoogaa. Hektisen elämän keskellä myös aktiivilomaan kaivataan rauhallisia hetkiä.

Hanketyön fokus ja ulottuvuus

Esiselvityshanke Outdoors ESA pyrkii löytämään alueen luontomatkailun kärkituotteet jatkokehitystä ja markkinointia varten. Valittujen luontomatkailureittien pitää täyttää Outdoors Finland katto-ohjelman kriteerit. Tiivis yhteistyö luontomatkailun toimijoiden ja sidosryhmien kesken luo pohjan kestävälle visiolle reittien kehittämisestä ja monikanavaisesta markkinoinnista. Hankkeen keskeiset tulokset kerätään loppujulkaisuun ja sen loppuseminaari järjestetään keväällä 2017.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun hanketta rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Eurooppa investoi maatalousalueisiin.

 

Lisätietoja

Sari Snellman
projektipäällikkö
p. 040 357 8961
sari.snellman(at)xamk.fi

Tutustu hankkeen loppujulkaisuun. Julkaisu on yhdeksän artikkelin kokoomateos. Artikkelit käsittelevät luontomatkailua ja retkeilyä useasta eri näkökulmasta.

 

www.xamk.fi/outdoorsesa

 

Ajankohtaista

Tutustu OUTDOORS ESA -esiselvityshankkeen uunituoreeseen loppujulkaisuun: Reitistöt Etelä-Savossa: luonnosta potkua kansainväliseen matkailuun

Hankkeen loppujulkaisu on yhdeksän artikkelin kokoomateos. Artikkelit käsittelevät luontomatkailua ja retkeilyä useasta eri näkökulmasta. Yhteisenä teemana on eteläsavolaisen luonnon ja kansainvälisen matkailijan vastuullinen kohtaaminen. Julkaisun lopussa päästään seuraamaan luontomatkailureitistöjen kehittämistä Pohjois-Savossa. Polku houkuttaa uteliasta, mutta retkeilijä tarvitsee kunnon eväät. Yhteistyö kannustaa matkailutoimijoita parhaisiin tuloksiin, jolloin voidaan hanketyössä mukana olleiden restonomiopiskelijoiden sanoin todeta – liidimme kuin...

Vastuullisuus on luontomatkailun toinen puoli

Blogimatka lähenee loppuaan – Outdoors ESA –esiselvityshanketta on jäljellä enää viisi päivää, jos sitäkään. Haikeutta on ilmassa. Tämänkertaisen artikkelikuvan on piirtänyt restonomiopiskelija Suvi Pietarinen. Suvi oli mukana kolmen opiskelijan ryhmässä, jonka kanssa pohdimme Saimaan tarinaa. Suvin lisäksi ryhmään kuuluivat Emma Eevala ja Aino Löyttyniemi. Onneksi hankkeet eivät pääty noin vain, vaan niiden tuloksia voidaan ja...

Restonomiopiskelijat, osa 9: Helmikuinen retki Lapasen luo

Tässä viimeinen postaus helmikuisesta testipäivästämme. Restonomiopiskelijat testaavat maastossa -sarja lähenee loppuaan – niin kuin Outdoors ESA -esiselvityshankekin. Päätösosassa huhtikuun lopussa pohdimme Saimaan tarinaa. Pysy kuulolla sarjan loppuun 🙂 Torstaina 23.2 oli retkipäivämme. Ryhmämme paikaksi valikoitui Rantasalmen Järvisydän. Kokoonnuimme aamu kahdeksalta koulun pihalle ja hyppäsimme kuskin kyytiin. Automatkalla kaikilla oli mielessä ulkona oleva huono keli ja väsymys. Noin 80...

Restonomiopiskelijat testaavat ympärivuotisuutta, osa 8

Toteutimme Outdoors ESA -hankkeen reittitestauksen Pieksämäellä Partaharjun toimintakeskuksessa 23.2.2017. Lähtö Pieksämäen Partaharjulle tapahtui klo 8 Xamk:lta. Ajosää oli melko huono, sillä näkyvyys oli heikko sankan räntäsateen vuoksi. Perillä olimme noin klo 9.05. Saavuttuamme Partaharjuun päärakennuksessa meille oli tarjolla kahvia, teetä ja rieskarullia. Kahvituksen aikana myyntisihteeri Henna Heikkinen kertoi meille Partaharjusta, sen toiminnasta ja historiasta. Partaharjun...

Restonomiopiskelijat testaavat, osa 7: Hyvinvointia Anttolanhovin maisemissa

Päivän missionamme oli käydä testaamassa Anttolanhovin ulkoaktiviteettimahdollisuuksia. Matkamme starttasi Kasarmin kampukselta kello 8. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen saimme auton käyntiin, ja lähdimme matkaan. Noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme perille Anttolanhoviin, ja lukitsimme vahingossa yhden ryhmän jäsenistä autoon. Onneksi muistimme ottaa hänet mukaan, sillä matka ei olisi ollut sama ilman jokaista osallistujaa. Sisälle päärakennukseen päästyämme meidät...

Faktat

Outdoors ESA -esiselvityshanke

01.06.2016 - 30.04.2017

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 67 280 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta

Jaa sivu