Tänään 9.5.2018 vietetään Eurooppa-päivää. Päivän tarkoituksena on tuoda hankkeen tekemää toimintaa näkyväksi ja avata ovet yleisölle päivän kunniaksi. Saimmekin loistavan tilaisuuden Juvenian harjoitteluporukalla antaa panoksemme päivään suunnittelemalla sekä toteuttamalla jotakin meidän näköistä. Mikä olisikaan loistavampi tilaisuus päästää luovuus valloilleen ja haastaa niin harjoittelijat, kuin harjoitteluohjaajammekin heittäytymään ja poikkeamaan tavanomaisesta?

Päädyimme videokokonaisuuteen, joka tuo ”Draw my life” –haasteen hengessä hankkeen tämän kevään toimintoja esille. Kyseinen haaste on jo jonkin aikaa ollut viraali youtubessa, joten ajankohtaisuus, piirustustaidot ja luovuus on laitettu likoon, päivän sanomaa kuitenkaan unohtamatta. Ja jotta videot päätyvät valmiina tuotoksina youtubeen, vaatii se suunnittelutyötä, itse kuvaamisen sekä videoiden editoimista niiden lopulliseen muotoonsa – yhdistimme siis voimamme ja harjoittelun aikana luomamme kontaktit. Harjoittelijatiimissämme on monenlaista osaamista, mutta halusimme panostaa tähän projektiin (mitenkäs muutenkaan kuin) täysillä; varasimme studiotilan sekä mitä mahtavimman kuvaajatiimin, Mikkelin digitaalisen median työpajalaisia. Aamupäivä starttasi tehokkaasti kameran, äänen sekä valotuksen säätämisellä kohdilleen ja kuvaukset saatiin purkkiin hyvässä hengessä.

Eurooppa-päivä mahdollisti sen, että naurua ja yhdessä tekemistä riitti läpi aamupäivän. Päivä tarjosi tiimille esimerkiksi uutta energiaa työviikon keskelle, oppia kuvaustilanteista ja uusia kokemuksia sekä tuttavuuksia. Kiitos heittäytyjille sekä erityisesti Mikkelin digitaalisen median pajalaisille upeasta asiantuntemuksesta kuvaamisen suhteen – hyvällä porukalla kaikki on mahdollista!

Aurinkoista Eurooppa-päivää!

Krista

 

Eurooppa-päivän videosarja:

 

 

 

TYÖRYHMÄ:

Kuvaus: Mikkelin kaupungin nuorten työpajat / Digitaalisen median työpaja
Editointi: Krista Ahvenainen
Suunnittelu ja toteutus: yhteisöpedagogiharjoittelijat Krista Ahvenainen, Reetta Koskela ja Jan Laakso