TEAM JUVE

Kesälomat ovat päättyneet, ja vähitellen myös hankeväki on palannut työpöytiensä ääreen. Edessämme on mahtava syksy täynnä tapahtumia sekä koulutuksia ja hyvinvointivalmennuksia. Me toteuttajat odotamme innolla tulevaa – toivottavasti myös sinä. Tässä vaiheessa Digivoimaa-hankkeen kaikki osatoteuttajat haluavat esittäytyä: Ketä me olemme? Mitä me teemme?

Hankkeen koordinoinnista vastaa Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun (Xamk) Juvenian tiimi Jarmo Rinne ja Riina Hämäläinen. Xamk on valtakunnallisesti vahva ja tunnettu TKI-toimija. Esimerkiksi vuonna 2018 Xamk oli ulkopuolisen rahoituksen määrällä mitattuna Suomen suurin TKI-ammattikorkeakoulu, jossa pyörii tälläkin hetkellä lähes 200 tulevaisuusorientoitunutta hanketta. Juvenia eli Nuorisoalan Tutkimus- ja kehittämiskeskus on Kestävän Hyvinvoinnin vahvuusalueen tutkimusyksikkö, jonka ytimessä on nimenomaan nuorten osallisuuden, kansalaisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen. Eli juuri ne teemat, joiden ympärillä myös Digivoimaa-hanke toimii.

KETÄ ME SITTEN OIKEASTAAN OLEMME?

Hanketta luotsaa kipparimme projektipäällikkö Jarmo Rinne (YTT). Jarmo vastaa koko hankkeen koordinoinnista, tutkimustyöskentelystä jne. tiiviisti yhteistyössä hankkeen toteuttajien ja kumppaneiden kanssa. Mittaristo, juurruttaminen ja mukana vahvasti myös koulutuksissa ja valmennuksissa.

Kiinnostuksen kohteet: Osallisuus ja osallistuminen, vaikuttava toiminta, politiikan teoria ja yhteiskuntafilosofia.

Erityisvahvuuksina: Kokonaisuuksien hahmottaminen, yhteistyötaidot, tiimin jäsenten vahvuuksien löytäminen ja kriittinen analyyttisyys.

Voimaeläin: merikäärme (ks. kuva ylhäällä)

 

Tiimiä vahvistaa perämies eli TKI-asiantuntija Riina Hämäläinen (YTM). Riinan päävastuulla on DigiKoutsi-koulutuksen kehittäminen ja organisointi (Xamk ja toinen aste), hankeviestintä, digihyvinvointiin liittyvä taustatutkimus, hankkeen lokikirjan ylläpito, hyvinvointipilottien valmistelu sekä kaikki monipuoliset organisointiin liittyvät työtehtävät.

Kiinnostuksen kohteet: osallisuus, kansalaisuus ja kansalaiskasvatus, politiikan tutkimus sekä edellä mainittuihin liittyvät digitaaliset ulottuvuudet

Erityisvahvuus: luova, ratkaisukeskeinen, järjestelmällinen ja oivaltava

Voimaeläin: ilves (ks. kuva ylhäällä)

Syyskuusta perämiehen paikalle hyppää väliaikaisesti Ville Eerikäinen.

Tutustu lisää.

Etusivu