Miksi viime viikkoisessa Nordic Business Forumissa lähes jokainen puhuja kannusti meitä hyväksymään epäonnistumisen, jopa juhlistamaan sitä? Mitä epäonnistumispuheessa jäi vähemmälle huomiolle?

Photo credit: © Nordic Business Forum

Koska epäonnistumiseen sallivasti ja hyväksyvästi suhtautuva kulttuuri palvelee innovatiivisuutta. Kuten Alex Osterwalder esitti, on mahdotonta valita voittajia: yhden menestyneen projektin saavuttaminen vaatii kuusi epäonnistunutta ja kolme ehkä hitusen onnistunutta projektia. Carla Harris kannusti johtajia opettamaan tiimejään, miten epäonnistutaan ja juhlistamaan epäonnistumisia, sillä uutta innovoidessa on pakko yrittää, epäonnistua ja yrittää aina vaan uudelleen.

Koska epäonnistuminen on ihmillistä. Rehellisyys omista epäonnistumisista edistää myös psykologisen turvallisuuden tunnetta tiimeissä, mikä puolestaan edesauttaa Anssi Rantasen mukaan nopeiden kokeilujen tekemisessä. Myös johtajat voivat tehdä epäonnistumisesta hyväksyttävän asian jakamalla omia mokiaan, kuten Sara Blakely kertoi tekevänsä jatkuvasti.

Kuultuani epäonnistumisesta suurin piirtein jokaisessa puheenvuorossa aloin pohtia epäonnistumispuhetta tarkemmin. Suomalaisen korviin lavalla kuultu epäonnistumispuhe kuulosti hyvin amerikkalaiselta epäonnistumista jopa juhlistavalta puheelta. Korvaani särähti, kun joku mainitsi, ettei pelolla ole tilaa menestyksen yhtälössä. Eikö pelko epäonnistumisesta ole inhimillistä?

Tarkoittaako epäonnistumista juhlistava kulttuuri pahimmillaan sitä, ettei yksilö saa pelätä epäonnistumista tai tuntea voimakkataita tunteita, kun jokin menee pieleen? Täytyykö pelko kieltää tai puskea vain sen läpi? Täytyykö maasta nousta, kun kipu on vielä pahimmillaan ja verta valuu?

 

EPÄONNISTUMINEN, PELKO JA TUNTEET

 

Onneksi NBForumin viimeinen puhuja Brené Brown otti käsittelyyn sen, minkä muut tuntuivat unohtavan tai jopa kieltävän: meidän täytyy huomioida ihmisten pelot ja tunteet, kun haluamme luoda epäonnistumiseen hyvin suhtautuvaa kulttuuria. Pelkoa ei tulisi nähdä ongelmana, josta pitää päästä eroon. Pikemminkin on ymmärretävä, miten se saa meidät suojautumaan. Millaisia haarniskoja puemme yllemme, kun pelkäämme vaikkapa epäonnistumista? Miten yksilölliset ja kollektiiviset suojamuurimme estävät meitä toimimasta? Brown vihjasi, että haarniskoista voi luopua korvaamalla ne uteliaisuudella ja perustellulla itsevarmuudella.

Epäonnistumisen hyväksyvä kulttuuri ottaa siis käsittelyyn sen, millaisia tunteita ja pelkoja toimintamme taustalla on. Se ei riennä heti ratkaisemaan asioita, kun jokin menee pieleen. Tämä ei siis tarkoita sitä, että epäonnistumisiin jäätäisiin vellomaan tai että niiden jälkeen lamaannuttaisiin. Pikemminkin se tarkoittaa tilan ja ajan antamista sille, että saamme tuntea epäonnistumisen aiheuttamat inhimilliset tunteemme. Tätä kuuluttaa muuten myös välittävää johtamista ja armollista itsensä johtamista tutkiva Krista Kohtakangas. Tunteet sallimalla voimme päästä helpommin aitoon epäonnistumisesta oppimiseen ja kiitollisuuteen.

Minä ainakin haluan olla osa yhteisöjä, jotka hyväksyvät epäonnistumisen, mutta myös ymmärtävät sekä antavat tilaa tunteille ja peloille.

 

Kirjoittaja:

Piritta Parkkari

TKI-asiantuntija

Pienyrityskeskus

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

etunimi.sukunimi@xamk.fi

 

ProVaHealth ja Etelä-Savon Vientiosaajat -hankkeet mahdollistivat Nordic Business Forum Live Stream -tilaisuuden Mikkelissä 9.-10.10.2019

Kirjoita kommentti

*

Jaa sivu