Feelings with memories
Hiljattain eräs muualta Kouvolan seudulle muuttanut opiskelija totesi minulle, että hänellä on kova koti-ikävä. Silmät kostuivat kyynelistä. Tavoitin hyvin puhujan tunteen. Tunne toi mieleeni muistoja ajoilta, kun olin itse aloittanut opiskelua tai työtä toisella paikkakunnalla tai toisessa maassa, kaukana läheisistäni. Yksinäisyyden haikeus ja läheisten kaipaus kietoutuvat yhdeksi ikävän tunteessa.
Koti-ikävää voi kokea myös kotona. Kun lapset muuttavat pois lapsuudenkodista, koti on erilainen paikka sinne jääville. Lapsiperheaika jää muistoihin, ja alussa voivat myös vanhemmat kokea koti-ikävää, kaipausta lapsen muuttoa edeltäneeseen aikaan. Tätä aikaa muistellaan puheessa ja ikävää lievennetään katselemalla positiivisia muistoja vahvistavia valokuvia. Kotoa muuttaneen huone voi jäädä entiselleen.
Näin pehmennetään sekä muuttajan että kotiin jääneiden muutoksen kokemusta ja ikävän haikeutta. Pikku hiljaa uudenlaisen elämän kokemukset synnyttävät merkityksellisiä muistoja, jotka vahvistavat muutoksessa muovautuvaa identiteettiämme.
Koti-ikävä valtaa mielen myös silloin, kun on muutettava pois omasta kodista. Palvelukeskuksen valoisa huone ei korvaakaan heti oman kodin tunnelmaa ja pihapiiriä. Ikävästä tulee tuttu tunne. Uuteen kotiin mukana tuodut esineet ja valokuvat vahvistavat voimaannuttavia ja identiteettiä vahvistavia tunnemuistoja sekä lievittävät luopumisen tuskaa.
Mahdollisuus kertoa esineiden avulla oman elämän tärkeistä tapahtumista, paikoista ja läheisistä ihmisistä vahvistaa kokemusta omasta merkityksellisyydestä ja tiettyyn yhteisöön kuulumisesta. Muistoista kumpuaa positiivisia tunteita: iloa, tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta. Nämä mielihyvää tuottavat tunteet vahvistavat mielen ja kehon hyvinvointia.
Feelings without memories
Opintomatkaltamme Tanskaan Svendborg Demensby -dementiakylään ja Vejlen sairaanhoitajakouluun minua jäi puhuttelemaan tunteiden merkitys identiteetin vahvistamisessa. Tunteet merkitsevät myös silloin, kun muisti on haalistunut.
Etenevät muistisairaudet rappeuttavat aivoja ja heikentävät laaja-alaisesti ihmisen toimintakykyä. Edetessään muistisairaudet johtavat dementiaoireyhtymään, joista yleisin on Alzheimerin tauti eli AD. Alzheimerin taudissa deklaratiivinen eli pitkäkestoinen muisti tuhoutuu.
Pitkäkestoinen muisti jaetaan semanttiseen ja episodiseen muistiin. Semanttiseen muistiin tallentuvat käsitteet, käsitejärjestelmät ja yleistieto. Episodiseen muistiin tallentuvat omakohtaiset, ajallisesti ja paikallisesti spesifit tapahtumat. Semanttisen muistin häiriöistä kertoo sanojen ja käsitteiden löytämisen vaikeus sekä tunnettujen henkilöiden nimien ja kasvojen tunnistamisen vaikeus. Episodisen muistin tuhoutuessa lähitapahtumat unohtuvat nopeasti, TV-sarjojen seuraaminen vaikeutuu eikä kirjan juoni pysy mielessä.
Guzman-Velezin ym. vuonna 2014 julkaisemassa tutkimuksessa ”Feelings Without Memory in Alzheimer Disease” selvitettiin, voiko Alzheimer-potilailla olla emootioita, vaikka heidän deklaratiivinen muistinsa on haalistunut. Tutkimukseen osallistuneille näytettiin elokuvaleikkeitä, jotka oli tarkoitettu herättämään joko surua tai onnellisuutta. Sekä tutkittavilta että kontrolliryhmältä kerättiin reaaliaikaisia tunnearvioita tutkimuksen aikana.
Tulosten mukaan myös AD-potilaat ilmoittivat ilosta tai surusta, vaikka he eivät pystyneet muistamaan katsomaansa esitystä. Surun tunnekokemus kesti ilon tunnekokemusta pidempään. Johtopäätöksinä tutkijat totesivat, että AD-potilaat voivat muistaa tunteita aikaisempien kokemustensa pohjalta, vaikka eivät kykenekään muistamaan tilannetta, missä tunne heräsi. Erityisen tärkeänä tutkijat pitävät AD-potilaiden hoidossa positiivisten tunnekokemusten edistämistä.
Guzman-Velezin ym. artikkeli on luettavissa osoitteessa https://journals.lww.com/cogbehavneurol/Pages/ArticleViewer.aspx?year=2014&issue=09000&article=00001&type=Fulltext .
Feelings – memories – identity
Kokemus itsestä syntyy ja päivittyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Kokemus vuorovaikutuksesta jää elämään sisällemme, ja sen perusteella rakennamme kuvan siitä, minkälaisia olemme. Olenko hyvä? Riitänkö? Iloitsevatko muut siitä, että olen olemassa? Osaanko olla iloksi ja avuksi muille? Toisten osoittama kiinnostus, katse ja hyväntahtoisuus ovat perusta nähdyksi, ymmärretyksi ja kuuluksi tulemisessa.
Hoitotyön tilanteissa on monin tavoin mahdollisuus rakentaa ja vahvistaa asiakkaan käsitystä itsestä. Tämän taidon opiskelusta erityisesti muistisairaiden ja dementiapotilaiden hoitotyössä kuulimme Vejlen sairaanhoitajakoulussa. Kiinnostus, kannustus ja yhteisen mielenkiinnon jakaminen mahdollistavat identiteettiä vahvistavien muistojen kertaamisen.
Muistisairaan potilaan hoidossa tämä edellyttää ammattitaitoa ja osaamista. Häneltä ei esimerkiksi tiedustella valokuvassa olevan lapsenlapsen nimeä, vaan todetaan ”miten ihana poika Aaro on ”. Näin vahvistetaan positiivista ilon tunnetta lapsenlapsesta, eikä kiinnitetä huomiota heikentyneeseen muistiin.
Musiikki ja tanssi houkuttelevat positiivisia tunteita, vaikka niihin liittyvät muistikuvat olisivatkin jo haalistuneet. Svendborgin dementiakylässä oli joka perjantai tanssit elävän musiikin tahdissa.
Kokemus omasta arvokkuudesta syntyy toisten ihmisten avulla. Osoittamalla kiinnostusta, kuuntelemalla, kannustamalla, myönteisen ja toimivan ääneen sanomisella voimme vahvistaa paitsi asukkaiden myös työkavereidemme identiteettiä ja positiivisia tunnekokemuksia. Samalla vahvistamme omaa työhyvinvointiamme!
Positiivisia muistoja opintomatkaltamme kertyi runsaasti. Kiitos teille kaikille!
Teksti ja kuvat: Liisa Korpivaara