Ikänsä liikuntaa monipuolisesti harrastanut Mirka Jussila ehti hankkia laajan liikunta- ja hyvinvointialan ohjaajataustan ennen kuin pisti oman yrityksen pystyyn vuoden alussa Roihu-hankkeen vauhdittamana.

Xamkista yhteisöpedagogiksi valmistunut Mirka Jussila haaveili vuosia yrityksen perustamisesta ja kävi siinä sivussa liikunnan, elintapojen, kehonpainontreenin ja lasten liikunnan ohjaajakoulutuksia. Tammikuun alusta hän on pyörittänyt omaa toiminimiyritystään.

”Halusin kokeilla saman tien kokopäiväistä yrittäjyyttä starttirahan tuella niin, etten hanki kiinteitä kuluja omasta salista, vaan käytän jo olemassa olevia tiloja ja hyödynnän luonnon mahdollisuuksia.”

Pidä huolta toimintakyvystäsi

Mirka Jussila muistuttaa, että jo alle 30-vuotiaiden pitäisi alkaa ajatella, miten he pystyvät pitämään oman toimintakykynsä hyvänä mahdollisimman pitkään.

”Sen pitäisi lähteä jo lapsuudesta. Liikkumisen ei pitäisi perustua vain harrastamiseen, vaan olisi ennen kaikkea muistettava pitää itsensä fyysisesti aktiivisena joka päivä, jotta kehon eri osat pysyvät hyvässä kunnossa myös ikääntyessä.”

Mirka Jussilan yksilöasiakkaita kiinnostaa yleensä elintapaohjaus. Tällä hetkellä tuoreella yrittäjällä on enemmän ryhmiä ohjattavana, sillä työtä riittää etenkin nuorten syrjäytymistä ehkäisevissä hankkeissa.

”Toivon, että pitkällä aikaviivalla molempia asiakasryhmiä olisi tasaisesti. Uskon, että viiden vuoden kuluttua palvelutarjontani on jonkin verran supistunut ja tekemiseni kärki terävöitynyt, vaikka haluankin olla mukana erityyppisissä hankkeissa ja projekteissa ja tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.”

Yrityksen asiakkaisiin kuuluvat niin liikunta- ja elintapaohjausta kaipaavat ihmiset, tykypäiviä järjestävät yritykset ja yhteisöt kuin lapset ja nuoret. Valmennusten lisäksi hän räätälöi kokonaisia teemapäiviä, kouluttaa ja järjestää tapahtumia.

Lisäarvoa lähiluonnosta

Tuoreen yrittäjän ajatuksena on, että antaa asiakkailleen uusia kokemuksia paikoista, joissa he eivät olisi välttämättä ajatelleet liikkuvansa.

”Tässä mennään tuttujen raamien ulkopuolelle. Luonnolla on myös stressiä lieventävä vaikutus, joten hyödynnän luontoa osana ohjauksiani.”

Mikkelissä Jussila hyödyntää vaikkapa Urheilupuiston kenttää ja siellä sijaitsevaa veikeän näköistä tankorykelmää.

”Lihaskuntoa voi treenata menemättä salille ja jopa ilman välineitä oman kehon painoa hyödyntäen.”

Jussilan ajatuksena on viedä asiakkaita myös Saimaan maisemiin.

”Tosin läheltäkin löytyy hienoja mahdollisuuksia. Mikkelin keskustan puistojen vähän käytössä olevia hienoja nurmialueita aion hyödyntää myös.”

Verkosta potkua markkinointiin

Markkinoinnin Jussila aloitti jo puolisen vuotta ennen yrityksen aloitusta. Instagramiin hän perusti blogityyppisen tilin, jolla hän julkaisee kuvia ja avaa omaa ohjausfilosofiaansa.

”Haluan kohdata ihmiset aidosti yksilöinä heidän toiveensa ja tarpeensa huomioiden. Hyvinvointi on kokonaisuus, jota ei saavuteta tietyllä vaa´an lukemalla tai suorittamalla elämää. Haluan auttaa ihmisiä kuuntelemaan kehonsa tarpeita ja vastaamaan niihin terveellisillä elintavoilla.”

Aloittavalla yrittäjällä oli jo lähtötilanteessa valmiina asiakaskuntaa omista verkostoista. Markkinointia varten hänellä on nyt myös verkkosivut ja Facebook-tili.

”Sosiaalisen median kanavissa palveluni näkyvät hyvin ja minulla on jo uskollisia seuraajia, jotka tarttuvat ideoihin. Sitä kautta on jo tullut uusia asiakkaitakin.”

Yrittäjän ensimmäiseen puoleen vuoteen toi oman värinsä koronakriisi. Töitä on kuitenkin riittänyt. Poikkeusolot ovat saaneet hänet myös miettimään, mitä kaikkea voi toteuttaa tarvittaessa verkkopalveluina.

”Henkilökohtaisesti tämä kevät on tarjonnut myös uusia oppimiskokemuksia. Yllättänyt minut on lähinnä se, miten paljon työtunteja kertyy vaikkapa markkinoinnista tai myynnistä, vaikkei niitä voi laskuttaa asiakkailta. Pedanttina ihmisenä haluan tehdä kaiken hyvin.”

Roihu toi varmuuden

Xamk Pienyrityskeskuksen Roihu-hankkeeseen hän lähti mukaan reilu vuosi sitten, kun hänen esikoisensa oli viisikuukautinen. Taapero on ollut huhtikuun alusta osapäiväisessä hoidossa.

”Mietin Roihuun lähtemistä, että se on nyt tai ei koskaan eli en lähtenyt mukaan jarru päällä. Roihussa painotettiin alussa sitä, että miettikää, onko tämä sitä, mitä oikeasti haluatte. Roihu antoi tietoa yrittäjyydestä ja samalla myös vahvisti uskoa siihen, että tämä tosiaankin on sitä, mitä haluan elämässäni tehdä.”

Roihu-hanke: https://www.xamk.fi/roihu

Teksti, kuvat ja videoklippi: Päivi Kapiainen-Heiskanen