Yhessä!-hankkeen yhteisöllinen oppilaitosnuorisotyö on käynnistynyt Savonlinnan Lyeson lukiolla pikkuhiljaa tammikuussa 2019. Vertaisryhmätoimintaa suunniteltiin jo edellissvuoden lopulla ja nyt on aika siirtää suunniteltuja toimintoja käytäntöön. Maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kanssa työstetään materiaalia, jonka avulla pyritään räätälömään heille oma lukio-opiskeluopas tukemaan opintojen alkua.

Yhteisöpedagogiopiskelijana ja koulujeesarina pääsee tutustumaan opiskelijoihin ja koulun tapoihin parhaiten olemalla siellä missä tapahtuu. Lyseon lukion koulujeesari Janniina on ollut mukana Kuvis2 -kurssilla auttamassa ja tutustumassa toimintaan. Opiskelijat toteuttivat ryhmissä kuva-arvoitustehtävän, jonka kohteet keräiltiin Savonlinnan kaupungilta – teemana siis ”Tärkeät savonlinnalaiset paikat”.

Seuraavalla viikolla Lyseon lukion jeesari Janniina avaa läksypajan lukion lukuhuoneessa teemanaan rästitehtävät. Paja kokoontuu maanantaisin ja keskiviikkoisin ennen hiihtolomaa yhteensä viisi kertaa. Toivottavasti toiminta tavoittaa opiskelijat.

Innolla vertaisryhmätoimintoja käynnistämässä yhteisöpedagogiopiskelija, koulujeesari

-Janniina-

 

Kirjoita kommentti

*