Johtajuus ja yrittäjyys ovat ehdottomasti Pienyrityskeskuksen koulutustarjonnan peruspalikat, pitkään johtamis- ja esimiesvalmennuksia kehittänyt ja vetänyt Eila Avelin sanoo.

Paluumuutettuaan perheineen Mikkeliin hän työskenteli ensimmäisen jaksonsa Pienyrityskeskuksessa avustaen starttirahatutkimuksessa. Sen jälkeen urapolku vei kymmeneksi vuodeksi virkamieheksi lääninhallitukseen ja vuodeksi kyläkoulun opettajaksi.

Pienyrityskeskukseen palattuaan hän veti ja kehitti ensin maksullisia täydennyskoulutusohjelmia. Siihen aikaan PYK toimi Puistokatu 1:ssä, idyllisessä puutalossa, missä kahviota pyörittivät sotaveteraanijärjestön naiset ja käytävillä tupakoitiin, mutta meno oli seesteistä ja asiat hoituivat.

”Järjestin koulutuksia, jotka avasivat näkemään ihmisten erilaisuutta. Tuolloin alettiin käyttää erilaisia ihmisten erilaisuutta kuvaavia työkaluja muun muassa Peili-mallia ja Tony Dundenfeltin temperamenttitestiä.”

Seuraavaksi kasvatustieteiden maisteritaustainen Avelin sai vastuulleen Helsingin kauppakorkeakoulun avoimen yliopiston kurssit vuonna 1997.

”Lopulta koin pienen uupumustilan, josta kuitenkin selvisin siirtymällä kokonaan uusiin tehtäviin, täydennyskoulutuspuolelle. Silloin minulle selvisi, miten tärkeää on, että ihminen on oikeassa paikassa ja voi toteuttaa työssä omia vahvuuksiaan. En nähnyt asiakkaita, koska kurssit järjestettiin pääosin iltaisin ja niin kurssien sisällöt kuin kouluttajatkin päätettiin Helsingissä. Kaipasin työhöni enemmän mahdollisuuksia luovuuteen sekä vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa. Samat asiat työssä palkitsevat minua edelleen.”

Älä vaadi itseltäsi liikaa poikkeusoloissakaan

Johtamiskoulutuksille riittää kysyntää

Hän palasi Pienyrityskeskukseen järjestämään esimiesvalmennuksia Mikkelin lisäksi myös Jyväskylässä ja Kuopiossa. Sitten alkoivat valmentavat koulutukset johtamisen erikoisammattitutkintoihin. Niitä räätälöitiin suurillekin yrityksille Etelä-Suomessa.

”Koska kyse oli tutkinnosta, se veti todella hyvin osallistujia.”

Avelin veti mikkeliläisen Veli-Matti Kokkosen esimiehille ideoimia kehittämisklinikoita, joiden ideana oli syventyä yhdellä tapaamiskerralla yhden esimiehen jakamiin asioihin.

”Opin paljon siitä, miten työntekijät saattavat tulkita asioita. Monesti esimiehet olivat aika yksin yrityksissä ja vaatimukset heitä kohtaan olivat kasvaneet. Siihen aikaan alettiin myös puhua työntekijätaidoista, mutta nyt pinnalla on taas työn merkityksellisyys.”

Avelin on työurallaan nähnyt monien johtamisen muotivirtausten tulevan ja menevän.

”Nykyisin puhutaan siitä, että jokaista työntekijää pitäisi johtaa juuri hänen tarvitsemallaan tavalla. Niin varmasti onkin, mutta usein työpaikoilla työntekijöitä jäytävät asiat ovat lopulta kuitenkin niitä pieniä arjessa olevia asioita, jotka ovat korjattavissa. Se edellyttää kuitenkin, että asiat nostetaan ajoissa esille, ettei ns. lumipallo ala pyörimään.”

Työntekijöidesi pitäisi loistaa 

Työ sai Eila Avelinin opiskelemaan työnohjausta ja psykoterapiaa.

”Halusin itselleni ratkaisukeskeisiä työkaluja arjen asioihin, jotka jumittavat työpaikoilla. Pienilläkin muutoksilla voi olla ratkaiseva merkitys.”

Pari viime vuotta Avelin on vetänyt Pienyrityskeskuksen vanhinta ohjelmaa, Joko-johtamisvalmennusta, joka palautui takaisin Mikkeliin asiakkaiden toiveista. Ohjelma uudistettiin parivuotisen hankkeen aikana ja on nyt nimeltään CEO-JOKO -johtamiskoulutus.

”Ensimmäiset kaksi ryhmää täyttyivät niin, että mukana oli yhteensä 62 opiskelijaa alueen merkittävistä yrityksistä. Viime syksynä CEO-JOKO toteutettiin osallistujarahoitteisena ja ensi syyskuussa se starttaa taas.”

Avelinin mielestä hyvä johtaminen tiivistyy Pienyrityskeskuksen pitkäaikaisen kouluttajan Klaus af Ursinin mietteeseen, että hyvän esimiehen tärkein ominaisuus on saada työntekijä kukoistamaan.

”Esimiehen ei itsensä tarvitse loistaa, kunhan hänellä on taidot saada työntekijät kukoistamaan. Toinen tärkeä asia on saada ihmiset sitoutumaan työhönsä. Kolmas on ottaa työntekijät mukaan tekemään yrityksen tai organisaation strategiaa. Pohtimaan yhdessä, mitkä ovat yrityksen tavoitteet, joita kohti yhdessä mennään ja jokainen on vastuussa siitä, että onnistummeko vai emme. Se on sitä paljon puhuttua osallistavaa johtamista, jonka ansiosta sitoudutaan työhön paremmin.”

Nykyään useat Pienyrityskeskuksen valmennukset järjestetään kaksivuotisten hankkeiden osana. Rahoituspäätöksissä edellytetään valmennusten vaikuttavuuden mittaamista.

”Siinä unohtuu, että kaksi vuotta on usein lyhyt aika aloittaa ja viedä läpi jotain uutta yrityksessä. Uusia asioita saadaan kyllä lähtemään käyntiin, mutta niiden vaikuttavuutta on vielä vaikea mitata. Itse ajattelen niin, että tehokkainta on pienten askelten politiikkaa. Siten saadaan kehitettyä asioita kestävämmin kuin odottamalla isoja pikavoittoja. Pienin askelin etenemällä voi selvitä helpommin, mihin suuntaan pitää mennä ja sitten vain mennään sinne yhdessä ja tehdään tarvittaessa korjausliikkeitä.”

Kaikista ei ole yrittäjiksi

Kahdeksan vuotta sitten Eila Avelin perusti oman yrityksen, toiminimen, jonka kautta hän alkoi osa-aikaisesti tarjota työnohjaukseen liittyviä palveluita ja Mielenterveyden ensiapu -koulutuksia.

”Pian alkoi tuntua, etten enää hoida mitään hyvin. Yhden koulutuksen päätösseminaarissa tein itsekin saman oma yrittäjäpolkuni -tehtävän kuin osallistujat ja päädyin siihen, että olenko epäonnistunut, koska lopetan yritystoiminnan. Yksi yritysjohtaja sanoi, että päätöksiä pitää vain tehdä ja tuo on hyvä päätös, kun et jää asian kanssa lillumaan.”

Yrittäjyys opetti sen, että asiakkaita ei kävele ovista virtana sisälle ja kilpailua riittää.

Hän myös oivalsi, että kaikkein mieluisinta on vetää koulutuksia yksittäisille yrityksille ja organisaatioille.

”Silloin pääsee ihan eri tavalla sisälle yrityksiin, oppii tietämään niistä enemmän ja pystyy tarjoamaan juuri sitä, mitä yritykset tarvitsevat.”

Pienyrityskeskus tunnetaan laadusta

Avelin muistuttaa, että tähän maahan kaivataan lisää yrittäjiä, mutta on samalla vakuuttunut, että ei heitä pelkän netin avulla saada menestymään.

”Aloittava yrittäjä tarvitsee vierelleen kulkijaa. Kun kaksi ihmistä tapaa, syntyy aina enemmän kuin silloin, kun yksin miettii asioita.”

Hän on vuosien varrella vakuuttunut siitä, että Pienyrityskeskuksen ydinosaamiselle riittää kysyntää. Aina tulee uusia yrittäjiä, esimiehiä ja johtajia, jotka kaipaavat työkaluja.

”Toivon, että myös alueen päätöksentekijät innostuisivat mukaan koulutuksiimme. Ottaisimme heidät avosylin vastaan. Se auttaisi meitä puhumaan samaa kieltä ja rakentaisi yhteistä ymmärrystä. Meille laatu on aina ollut ja on tärkeintä. Sen opetamme myös uudet työntekijämme sisäistämään.”

Pienyrityskeskuksella on paljon annettavaa

Teksti, kuvat ja videoklipit: Päivi Kapiainen-Heiskanen