Mitä sinä teit kesälomalla? Oliko lomasi hyvä? Pihlajalinnan työterveyslääkäri Pirjo Rintala kertaa Terveydeksi-palstalla hyvän loman tunnusmerkkejä. Hyvään lomaan kuuluu lomamoodiin laskeutuminen pikkuhiljaa ja myös lomalta paluun suunnitteleminen jo ennen lomaa. Työstä palautuminen ylläpitää terveyttä ja ehkäisee sairauksia. Tämän vuoksi lomalla tapahtuvien aktiviteettien valinnalla on väliä. Kännykän kanssa hengailu sohvalla – huono valinta. Luonnossa liikkuminen – hyvä valinta. Ylipäätään palautumista edistää työstä poikkeavien asioiden tekeminen.

 

Entäpä jos mustikoiden nyppiminen ei kiinnosta ja hyttysten sijaan haluaisi ympärilleen ihmisiä? Ehkä konserttien ja kulttuuritapahtumien pääsylippuihin kuluttamisen sijaan haluaisikin ansaita rahaa? Tai tietotyöläinen haluaa vihdoin tehdä jotain konkreettista – näkyvää ja hyödyllistä?

 

Perinteisesti tähän ”tekemisen puutteeseen” on vastannut talkootyö kesätapahtumissa tai mökkityömaalla. Mutta tänä kesänä olen törmännyt myös mielenkiintoiseen ilmiöön, jossa varsinaisesta palkkatyöstä saadun loman aikana mennään toisaalle kesätöihin. Siis ihan oikeisiin töihin.

 

Vaihtelua, ihmisiä, ammattitaidon päivitystä vai silkkaa sattumaa?

 

Hyvä ystäväni työskentelee vaativassa projektityössä it-alalla, mutta vaihtelun vuoksi kuluttaa kesälomapäiviään myymällä kauniita esineitä design-myymälässä. Tämä kuulemma poikkeaa suurten kokonaisuuksien hallinnasta juuri sopivasti: työ myymälässä on hyvin konkreettista ja päivän kulku tehtävineen hyvin tiedossa. Lisäksi päivän aikana kohtaa erilaisia ihmisiä: nuoret työkaverit pitävät mielen virkeänä, asiakkaiden kanssa pohditaan kippojen ja kuppien sopivuutta kevyin mielin.

 

Toisenlaista vaihtelua saa kollegani koulutusorganisaatiosta. Hän pääsi kesätyössään kohtaamaan ”oikeita” asiakkaita hoitotyön parissa. Kimmoke työhön taisi olla lähtöisin osaajapulasta kärsivästä hoitolaitoksesta, mutta yhtä kaikki, lisäansiot ja toisaalta oman osaamisen koetteleminen käytännön tehtävissä motivoivat myös tätä kesätyöläistä.

 

Itse pääsin myös kokeilemaan kesätyötä muutaman päivän ajan tänä kesänä. Tosin minun tapauksessani kyseessä oli pikemminkin ennakoimaton sattuma kuin suunniteltu työnhaku. Tuttuun kahvilaan astuessani selvisi, että henkilökunta on sairastunut, eikä sijaista löydy. Tartuimme siis lasteni kanssa toimeen. Vartin perehdytys kassakoneen käyttöön ja tiloihin, loput selviteltiin myöhemmin videopuheluiden avulla.

 

mikä määrä kesätöitä vielä edistää palautumista?

 

Minä olen onnellinen sattumasta, joka saattoi minut kesätöihin. Opin valtavasti uutta kahvikoneesta ja samovaarista. Samalla hyödynsin aiemmin kertynyttä osaamispääomaa: asiakaspalvelu ja liiketoiminta on kuitenkin lähtökohtaisesti hyvin samanlaista alasta riippumatta. Sain myös nähdä, miten mahtavasti omat lapset tarttuivat toimeen hymyissä suin. Tämä oli aitoa yhdessä tekemistä ja toisten tukemista uuden äärellä!

 

Mutta missä menee sitten Rintalan peräänkuuluttaman palautumisen raja? Tekisinkö itse kesätöitä paria päivää enempää? Vaikea sanoa. Oma raja pitäisi varmaankin löytää kokeilemalla. Valitettavasti tämän kesän testi jäi hieman vaillinaiseksi, kun muuten lomani sujui sairastaessa. Palautumiseen kaikkinensa varattu aika oli rajallinen, mutta tämä onkin sitten jo eri tarina…

 

Kati Viljakainen

Projektipäällikkö, Future Proof Kymenlaakso -hanke

Kirjoittaja haistelee signaaleja työelämän murroksesta ennakoinnin ja muotoiluajattelun hengessä.