Kesä on meille odotettu, toivottu ja kaivattu vuodenaika. Kesällä jaksaa ja tulee tehtyä asioita, joista marraskuun pimeydessä vain haaveilee. Kevään myötä luonto ja ihmiset heräävät talvihorroksesta. Tulee naurua, puhetta, iloa ja elämää.

Miten ehdin nauttia tästä valosta, kesäilloista ja luonnon ihanuudesta ja tehdä edes osan siitä kaikesta, mitä kesän varalle olen suunnitellut? Ehdinkö varmasti nauttia kaikesta tästä ihanuudesta? Ehdinkö, ennen kuin yöt taas alkavat pimentyä ja kesäkukat lakastua ja kesä kääntyy syksyksi? Miten osaisin rauhoittaa itseni ja nauttia tästä hetkestä?

Pysähdy hetkeen

Hiljentyminen, rauhoittuminen ja pysähtyminen ovat tärkeitä asioita sekä mielen että työhyvinvoinnin kannalta.  Pystymme itse rauhoittamaan itsemme niin halutessamme. Hengittämällä voimme vaikuttaa parasympaattiseen hermostoon ja antaa keholle käskyn rauhoittua.  Kiireen, stressin, työpaineiden ja huonojen työasentojen vuoksi hengitämme usein liian pinnallisesti ja käytämme keuhkokapasiteetistamme vain pienen osan. Elimistö saa silloin liian vähän hapekasta verta ja kärsii hapenpuutteesta.

Lisää elimistösi hapensaantia

Yksinkertainen konsti lisätä elimistön hapensaantia on nopea sisäänhengitys ja pitkä uloshengitys.

  1. Hengitä nopeasti sisään.
  2. Pidä parin kolmen sekunnin tauko.
  3. Hengitä ulos mahdollisimman pitkään ja levollisesti, mielellään kymmeneen laskien. Näin viestität keholle, että ei ole mitään hätää, ja keho kykenee rauhoittumaan.

Rauhoita mielesi päivittäin

Rauhoita elimistö ja mieli mieluiten päivittäin. Muista myös päivän aikana pienet tauot, joilla tietoisesti lasket elimistön ja mielen kierroksia. Nyt on oiva hetki ottaa hetki itselle – kaksi minuuttiakin riittää. Jos on mahdollista, aukaise ikkuna tai tee harjoitus ulkona.

  1. Asetu istumaan tuolille niin, että tunnet selkänojan ja tuolin jalkojesi alla.
  2. Katso hetki ulos ikkunasta tai katso tietokoneen taustakuvaa, jos maisema tai kuva on mieleinen.
  3. Ota mahdollisimman hyvä asento ja keskity hetkeksi hengitykseesi, toista muutama nopea  sisäänhengitys ja rauhallinen ja pitkä ulos hengitys.
  4. Rauhoita mieltäsi kertomalla itsellesi, että kaikki on hyvin juuri nyt.
  5. Sulje silmäsi. Pysähdy silmät kiinni tunnustelemaan, miltä kehossasi tuntuu. Tunnustele vähintään kaksi asiaa,  jotka kehosi viestittävät. Miltä esim. tuoli tuntuu jalkojesi alla? Nimeä nämä asiat mielessäsi.
  6. Jatka harjoitusta kuuntelemalla ääniä ympärilläsi. Nimeä vähintään kaksi asiaa mielessäsi, mitä  kuulet. Esim. kuulen kellon tikittävän ja mustarastaan laulavan.
  7. Aukaise rauhallisesti silmäsi ja tee lopuksi sama harjoitus silmilläsi. Katso ympärillesi ja pysäytä  katseesi vähintään kahteen näkemääsi asiaan. Sano hiljaa mielessäsi, mitä näet ja mihin katseesi  on pysähtynyt. Esim. näen kukkivan juhannusruusun.
  8. Kuulostele, kuinka sisäinen lepo ja rauha valtaavat mielesi. Viivy hetki tässä olotilassa.
  9. Jatka levollisena töitäsi siitä, mihin jäit.

Harjoitus on lyhyt, mutta yllättävän tehokas. Muutaman minuutin harjoitus auttaa rauhoittamaan mielen ja kehon sekä palauttaa tehokkaamman hengityksen. Uskaltaisin väittää, että sen jälkeen hieman tietoisemmin havaitsemme kaiken kesän ihanuuden ja hyvän olon itsessämme.

Teksti ja kuva: Anna-Kaarina Anttolainen, lehtori ja terveydenhuollon maisteri, Xamk

Lähde: Petteri Ala-Kivimäen artikkeli ”Helppo hengitysharjoitus vähentää tehokkaasti stressiä”, asiantuntijana Mikael Saarinen. Helsingin Sanomat 13.6.2019.