Tekstiiliteollisuus ja muotiala ovat suuren murroksen keskellä. Kuluttavasta lineaarisesta tuotantomallista on luovuttava ja siirryttävä ympäristön kannalta kestävämpään kiertotalousmalliin. Vaatteita valmistetaan tällä hetkellä lähes kaksi kertaa enemmän kuin 20 vuotta sitten ja sen ympäristövaikutukset ovat huomattavat. Maailmanlaajuisesti tekstiiliteollisuuden osuus kasvihuonekaasupäästöistä on jopa 8 prosenttia. Tämä on enemmän kuin kansainväliset lennot ja merenkulku yhteensä. Samaan aikaan roska-autokuormaa vastaava määrä vaatteita poltetaan tai haudataan kaatopaikalle joka sekunti. Vain noin 1 prosentti vaatteista päätyy uudelleen käytettäväksi tekstiileinä. *

Kahdentoista uraauurtavan organisaation muodostama konsortio on yhdistänyt voimansa, pyrkimyksenä esitellä ja osoittaa todeksi kiertotalousajattelun mukainen ja kestävämpi tapa valmistaa vaatteita. Kyse on kolmivuotisesta New Cotton -hankkeesta, jossa kerätään, lajitellaan ja regeneroidaan tekstiilijätettä ja valmistetaan siitä ainutlaatuista selluloosapohjaista tekstiilikuitua hyödyntäen suomalaisen Infinited Fiber Companyn (IFC) kaupallistamaa menetelmää. Kuiduista valmistetaan erilaisia kankaita, joista vaatebrändit H&M ja adidas valmistavat vaatteita kuluttajamarkkinoille.

 

New Cotton -hankkeella saavutettu merkittävä välietappi

 

Konsortion yhteisponnistuksena on nyt saatu markkinoille vaatteita, jotka on valmistettu partnereiden tuottamasta kierrätystekstiilipohjaisesta Infinna™ -kuidusta. Kyseiset tuotteet ovat saatavilla adidaksen ja H&M:n verkkomyymälöiden kautta. Kyseessä on puuvillarikkaasta tekstiilijätteestä valmistettu regeneroitu tekstiilikuitu. Puuvillaa muistuttava regeneroitu kuitu voidaan kierrättää IFC:n patentoidulla kemiallisella kierrätystekniikalla uudestaan ja uudestaan, ja näin ollen saada arvokkaat selluloosakuidut kiertämään tuotteissa lineaarista mallia pidempään. Näiden useiden tutkimus- ja kehitystyötuntien tuloksena aikaansaatujen vaatteiden lanseeraaminen on upea osoitus, että hankkeen avulla demonstroitu kestävä tuotantomalli on myös skaalattavissa.

 

Kuva. Markkinoille on saatu vaatteita, jotka on valmistettu partnereiden tuottamasta kierrätystekstiilipohjaisesta Infinna™ kuidusta.

 

Lisäksi vaatelanseerausten yhteydessä avattiin Amsterdamin keskustassa sijaitsevaan Fashion For Good -innovaatiokeskukseen näyttely, joka esittelee hanketta, sen vaikutusta ja aikaansaannoksia. Näyttelyn avajaiset kokosivat lokakuussa yhteen useita satoja alan vaikuttajia ja tilaisuus sai paljon huomiota. New Cotton -hankkeen osio on osa isompaa, tekstiilikiertotaloutta sekä monia muita upeita tekstiili-innovaatiota käsittelevää näyttelyä.

 

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk) kehittää hankkeessa teknistä ratkaisua poistotekstiilien kuidun jatkuvatoimiseen esikäsittelyprosessiin. Tavoitteena on poistaa kierrätystekstiilistä sen epäpuhtaudet ja tuottaa puhdasta selluloosakuitua seuraavaan regenerointivaiheeseen. Kiertotalouden teollisten prosessien tutkiminen ja kehittäminen, ympäristönäkökulmat huomioiden, on yksi Xamk Kuitulaboratorion vahvuuksista.

 

 

Mikä New Cotton -hanke on?

New Cotton -projektissa kehitetään ja testataan teknologioita ja kiertotalouden malleja tekstiilien kierrätykseen ja tekstiilijätteen hyötykäyttöön.

New Cotton – Demonstration of New Cotton like circular fiber for textiles in consumer-facing launches https://newcottonproject.eu/

Toteutus: 02.10.2020 – 30.09.2023

Toteuttajat: Infinited Fiber Company (koordinaattori), Aalto University, adidas, Fashion for Good, Frankenhuis, H&M Group, Inovafil, Kipas Textiles, REvolve Waste, RISE

New Cotton Project on saanut rahoitusta Euroopan unionin Horizon 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta tukisopimusnumerolla 101000559.

 

Video

Dive into the processes and experience of the consortium, as they collaborated to demonstrate a new way of working for the fashion industry.

 

Lähteet
* Ellen MacArthur Foundation, 2017. A new textiles economy: redesigning fashion’s future. Saatavissa: https://www.circularonline.co.uk/wp-content/uploads/2017/11/A-New-Textiles-Economy_Full-Report.pdf

UN Alliance for Sustainable Fashion. The Clothing and Textile Industry Today… Saatavissa: https://unfashionalliance.org/

Lisätietoja lanseeraustilaisuudesta:

New Cotton Project

 

Kuvat

Kuvat: Mönstrad twilljacka – Beige – HERR | H&M SE (hm.com), Utilitybyxa i twill – Beige – HERR | H&M FI (hm.com)
adidas by Stella McCartney Sportswear Hoodie Regenerated Cellulose (Gender Neutral) – White | adidas Finland, adidas by Stella McCartney Sportswear Pants Regenerated Cellulose (Gender Neutral) – White | adidas Finland

 

 

Noora Haatanen, TKI-asiantuntija, Kuitulaboratorio