”Lähes jokaisella luontomatkaajalla on tai pitäisi olla kamera mukanaan.”

Jorma Hemmi, (2005, 406)

Lainataan toisen kerran Hemmiä; alkajaisiksi. Pääsin nimittäin melomaan Luonterille Opas-Tiinan Tiina Leinosen kanssa.

Oikean ajoituksen merkitys...jossakin tuolla meloo Tiina.
Piilokuvassa. Oikean ajoituksen merkitys…Tiina meloo…jossakin tuolla.

Se oli syyskuun ehkä hienoin päivä aamu-usvineen. Etäällä vedessä näkyi pää. Tänä kesänä norpan ensi kertaa livenä nähneenä olin heti hereillä. Pää osoittautui kuitenkin kuikaksi.
Oli kamera, muttei riittävästi nopeutta eikä riittävän pitkää objektiivia mukana. Sivumennen sanoen minijärjestelmäkamera on erinomainen valinta liikkuvalle luontomatkailijalle, kevyt kuin mikä.

Objektiivia uupui.
Kanootissa. Oikeaa objektiivia uupui.

Katselin kameraa edes tavoittamatta, kun pisarat rakensivat hetkellistä vanaa kuikan noustessa siivilleen. Veden kiitoradan tavoittaminen on omilla taidoillani ja varusteillani korkealentoinen haave.

Samana iltana sain tilaisuuden tutustua Mikkelin taidemuseoon. Komeassa graniittitalossa sijaitseva museo on oikea helmi, mutta tällä kertaa jäin ihmettelemään taiteilija Lauri Nykoppin pystyyn nostettuja horisontteja – horisontteja vertikaaleina. Leikin joskus itsekin kääntelemällä onnistuneimpia heijastuskuvia ylösalaisin, kokeilkaapa. 6.11. asti avoinna olevassa Silmänkantamattomiin-näyttelyssä on runsaasti myös Nykoppin matkakuvia, postikortin kokoisina. Erinomainen oppaamme kertoi, että matkoilla koetut värit voi kohdata osassa Nykoppin teoksia.

#saimaamoments #outdoorsesa
#saimaamoments #outdoorsesa

Luontokuvaaja/luontokuvausta harrastava tarvitsee kärsivällisyyttä, reaktionopeutta ja äänettömyyttä. Suurpetoja saatetaan odottaa katselukojuissa kokonainen kesäyö, aamunsarastukseen asti. Kansainväliset wildlife-asiakkaat ottavat univelan sitten aamupäivällä kiinni.

Kanootista kuvaaminen ei ole maailman helpoin laji, mutta melkein äänetöntä se on,
niin äänetöntä, että maiseman hiljaisuuden kuulee.

Teksti ja kuvat: Sari Snellman

Lähde:

Hemmi, Jorma 2005. Matkailu, ympäristö, luonto. Osa 2. Gummerus: Jyväskylä.