Omien kiinnostusten kautta opettajaksi logistiikka-alalle päätynyt Eeva on luonut itselleen vaiherikkaan työuran. Opettajan ammatista jo lapsena haaveillun Eevan uraa ei ole koskaan ohjailtu sukupuolen mukaan, vaan hän on edennyt urallaan omien kiinnostusten mukaan ja saanut kannustusta siihen. Eeva kouluttautui ensin kansainvälisen kaupan tradenomiksi, jonka jälkeen hän suoritti töiden ohessa logistiikan DI-tutkinnon. Eeva on tehnyt töitä muun muassa vientisihteerinä, logistiikka-assistenttina ja projektipäällikkönä. Sosiaalista ja vuorovaikutteista työtä kaivannut Eeva suoritti lopulta opettajan pätevyyden ja päätyi opetustehtäviin ammattikorkeakouluun ja ammattiopistoon.