Työstä, työhyvinvoinnista ja työn kehittämisestä puhuminen kiinnostaa tänä päivänä meitä kaikkia. Puhutaan kiireestä, tiedon kulun puutteesta, stressistä, unettomista öistä ja jatkuvasta muutoksesta. Tästä johtuen voimmekin perustellusti kysyä: Miten työhyvinvoinnille käy muutoksessa? Aiheuttaako muutos myönteisiä kokemuksia, uutta tuottavaa työtä ja työhyvinvointia, vai aiheuttaako muutos epävarmuutta, häiriöitä ja työhyvinvoinnin laskua?
Yritän tarkastella työhyvinvointia 35 vuoden työkokemuksen tuomalla asiantuntemuksella hyvinvoinnin saralla ja tehdä yhteenvetoa siitä, mihin tänä päivänä työelämän trendejä suunnataan, mistä nyt puhutaan ja mitä meiltä vaaditaan, tai mitä itseltämme vaadimme? Vai voisimmeko hieman pysähtyä miettimään?
Kansainvälistä uraa maailmalla tehnyt psykologi Emma Seppälä kirjoittaa Helsingin Sanomissa (25.9.2016) onnellisuudesta. Siitä, että onnellisin työntekijä on tuottavin. Toisaalta työntekijä, jolta odotetaan liikaa tuottavuutta, väsyy ja kadottaa myös onnellisuuden tunteensa. Belgialainen ergonomian tutkija Jan Dul kirjoittaa, että työntekijä, joka voi itse määritellä työhönsä liittyviä asioita on luova ja ennen kaikkea, tuottava (2014). Mutta mitä puhuikaan filosofi Juha Siltala 1990-luvulla: ” Työelämä on muuttunut niin nopeaksi, että on juostava jotta pysyisi paikallaan.” Ja mitä kirjoittikaan skotlantilainen filosofi Hume (1711—1776) aikoinaan ja miten hänen sanomaansa voisi tulkita; tiedämme miten asiat ovat ja sen lisäksi päättelemme miten niiden pitäisi olla.
Ja jos menemme ajatuksissamme vieläkin pidemmälle ajassa, voisimme kysyä miten työhyvinvoinnille käy aristoteelista tunnuslausetta seuraten: ”Mikään ei ole mielessä, mikä ei ollut ensin aisteissa”. Eli jos emme tunnista/havaitse/tunne asioita työssämme, kuinka voimme niitä silloin muuttaa?
Edellä mainittuja viisaita tutkaillessani joudun nyt työssäni tekemään päätöksiä siitä, miten lähestyn ammattikeittiöissä työskentelevien henkilöiden työhyvinvointia ja ergonomiaa? Aloitanko keskustelun työntekijöiden kanssa onnellisuudesta; siitä miten he voisivat(kaan) olla ja tulla onnelliseksi omassa työssään. Mitä se käytännössä merkitsisi? Lisää palkkaa (en pysty vaikuttamaan), vähemmän työtä (en pysty vaikuttamaan), enemmän aikaa kehittämiselle (sitä toivoisin) tai yhteistyön lisääntymistä (sitä todella toivoisin!)
Vai lähestyisinkö uuden sukupolven ergonomian keinoin? Kun työntekijä saa itse vaikuttaa omaan työympäristöön erilaisten innovatiivisten prosessien kautta, syntyy, ei pelkästään erinomaisia tuotteita ja palveluita, vaan mainio tulos niin sanotun viivan alle. Eli luovat työntekijät luoviin prosesseihin omaa työtään ja prosessejaan miettimään.
Tai ehkäpä alkaisinkin harjoittamaan keittiöhenkilökunnan työntekijöiden fyysistä kuntoa, jotta he pystyisivät juoksemaan nopeammin ja kovemmin niin, että työt edistyisivät ja he itse pysyisivät kehityksessä mukana. Hyväkuntoinen työntekijä kun on myös hyvä tuloksen tekijä, väitetään.Mutta entäpä jos kysyisinkin näiltä työntekijöiltä itseltään: Miten tämä työ tulisi tehdä, että se menisi oikein? Onko tässä arjessa mitään sellaista mikä pitäisi muuttaa sellaiseksi, että se työ olisi hyvä? Sellaiseksi, niin kuin se pitäisi olla, ei sellaiseksi, kun se tässä kiireessä vain tahtoo aina mennä.
Ja voisin minä kysyä heiltä näinkin:” Miltä sinusta nyt tuntuu? Onko työympäristössäsi kaikki hyvin, onko riittävästi lämpöä, sopivasti valoa ja ääntä, jaksatko istua tai seistä, pystytkö nostamaan yksin vai tarvitsetko apua, toimiiko tietokone, sujuuko yhteistyö, ovatko asiakkaat tyytyväisiä ja ennen kaikkea – kun lähdet töistä voitko sanoa: Olipa kerta kaikkiaan mukava työpäivä!”
Palatakseni filosofi Humen ajatuksiin, ns. Humen giljotiiniin, kysyn itseltäni: Teenkö nyt työssäni päätöksiä järjen, moraalin vai etiikan perusteella?
Marja-Liisa Laitinen
TKI-asiantuntija