Yli 100 kesätöistä kiinnostunutta nuorta kiersi tammikuun kahtena viimeisenä päivänä yritysrasteja Mikkelin keskustassa ja sen liepeillä JobHunt -pelissä. Kahdellakymmenellä yhdellä rastilla pääsi tutustumaan ja esittäytymään kasvokkain muun muassa kaupan- ja asiakaspalvelun työnantajiin pankkeihin, ravintoloihin sekä terveydenhoidon ja hoivan parissa työskenteleviin toimijoihin. Lisäksi virtuaalisesti mukana oli yksi siivousalan yritys.

JobHunt osallistujat kokeilemassa asiakaspalvelutilannetta K-Citymarketin rastilla

Nuoret pääsivät rasteilla monella tavalla osoittamaan kiinnostustaan ja osaamistaan haettavia työtehtäviä ja yrityksiä kohtaan. Rasteilla simuloitiin erilaisia asiakaspalvelutilanteita, kokeiltiin ja arvioitiin yrityksen tuotteita sekä kehitettiin ideoita yrityksen sosiaalisen näkyvyyden parantamiseksi. Osalla rasteista oli mahdollisuus pitää itsestään hissipuhe ja videoida se tai osallistua pikahaastatteluun. Olipa mukana laskemistehtäviä, tulevaisuuden kouluruoan visiointia sekä työnäytteitä leipomiseen ja erilaisten asiakasryhmien kohtaamiseen liittyen. Karttapohjaisella pelisovelluksella rasteja kiertäneiden osallistujien mukaan kiinnostavimpia olivat rastit, joissa piti laittaa itsensä likoon, kuten haastatteluissa. Lisäksi sellaisia toiminnallisia rasteja arvostettiin, joissa työnantajan edustajan opastuksella tai tarkkailun alla tehtiin jotain varsinaiseen työhön liittyvää. Vähiten kiinnostusta herättivät osallistujien mielessä pelkät lomakkeiden täyttämiset, jos niihin ei sisältynyt kohtaamista työnantajan edustajan kanssa.

Ison ketjun kauppiasyrittäjä korosti oman aktiivisuuden merkitystä kesätyön saamisessa, sillä siinä erottaudutaan suurista hakijajoukoista. Peliin osallistunut liiketoiminnan opiskelija Julia Laurila kertoi, että hän sai hissipuhetta pitäessään hyödyllisiä neuvoja ja vinkkejä työnantajalta. Tunnelmaa hän kuvaa rennommaksi, kuin työnhakutilanteessa yleensä. Rasteilla työnantajien apuna suunnittelussa ja toteutuksessa toimineet Xamkin liiketoiminnan opiskelijat yllättyivät siitä, kuinka helposti havaitsee ja aistii, onko henkilö oikeasti kiinnostunut kyseisestä työnantajasta ja työtehtävästä. Rasteille suunnistaneet opiskelijat olivat kyllä motivoituneita ja pääsääntöisesti suorittivat kaikki rastilla vaaditut tehtävät. Toistamiseen toteutetusta JobHunt -työnhaku- ja rekrytointi pelistä saatiin paljon hyödyllistä palautetta, jota hyödynnetään, kun peliä ja mallia kehitetään eteenpäin ja laajennetaan uusille paikkakunnille.

Tämän työnhakumallin testauksen mahdollisti Xamkin Pienyrityskeskuksen toteuttama Game On –hanke, joka saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta Etelä-Savon ELY-keskuksen kautta.

Teksti ja kuva Niko Arola